LähiTapiola Lännen

LähiTapiola Lännen

LähiTapiola Lännen toimii Etelä- ja Keski-Satakunnassa sekä Vakka-Suomessa johtavana ja vakavaraisena vakuuttajana niin koti-, maatila- kuin yritysvakuutuksissa.
Asiakkaita Lännen alueyhtiöllä on noin 60 000. Työntekijöitä meillä on vajaa 100 – mukana yrittäjäpohjaiset edustajat.

Hallintoneuvosto

Yhtiön hallintoneuvoston jäsenet valitsee yhtiökokous kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Hallintoneuvoston jäsenistä on vuosittain erovuorossa kolmannes.

Hallintoneuvoston tehtävät

  • valvoa hallituksen ja toimitusjohtajan vastuulla olevaa yhtiön hallintoa
  • päättää hallituksen jäsenten lukumäärä sekä valita tarvittavat hallituksen jäsenet
  • määrätä hallituksen puheenjohtajan ja jäsenten palkkiot
  • antaa varsinaiselle yhtiökokoukselle lausuntonsa tilinpäätöksestä ja tilintarkastuskertomuksesta
  • päättää asioista, jotka koskevat toiminnan huomattavaa supistamista tai laajentamista taikka muuta olennaista muuttamista, ellei asia lain mukaan kuulu yhtiön muun toimielimen päätösvaltaan.

Hallintoneuvosto voi lisäksi antaa hallitukselle ohjeita asioissa, jotka ovat laajakantoisia ja periaatteellisesti tärkeitä.

Hallintoneuvoston jäsenet

Jouni Unkuri, puheenjohtaja, prosessi-insinööri, Nakkila
Ilkka Hosike, varapuheenjohtaja, maatalousyrittäjä, Vampula
Maritta Nevanpää, varapuheenjohtaja, yrittäjä, eläkkeellä, Rauma
Rami Aarikka, toimitusjohtaja, Rauma
Kalle Airisto, Yrittäjä, myyntijohtaja, Laitila
Petri Alenius, maatalousyrittäjä, Kokemäki
Maria Hollmén, johtava tietohallintoasiantuntija, Eurajoki
Jukka Honkasalo, toimitusjohtaja, Huittinen
Johanna Huhtala, kehitysjohtaja, Eurajoki
Mari Jalava, museonjohtaja, Uusikaupunki
Juha-Pekka Jaskari, toimitusjohtaja, Säkylä
Matti Kari, metsätalousinsinööri, Nakkila
Heikki Keisari, maatalousyrittäjä, Harjavalta
Mari Korkeaoja-Nurmo, maatalousyrittäjä, Kokemäki
Olli Lassila, maaseutuyrittäjä, Rauma
Jouni Lounas, myyntipäällikkö, Huittinen
Juuso Luodesmeri, toimitusjohtaja, Eurajoki
Esa Mäki, executive vice president, Säkylä
Pauliina Nordberg, toimitusjohtaja, Rauma
Hanna Pere, kehityspäällikkö, Eura
Arvo Pietilä, eläkkeellä, Uusikaupunki
Petri Rantanen, toimitusjohtaja, Pyhäranta
Risto Rosendahl, valmentaja, Rauma
Marjut Ruusunen, yrittäjä, Uusikaupunki
Kristiina Stenback, tilintarkastaja, eläkkeellä, Rauma
Kai Vainio, toimitusjohtaja, Eura