Siirry suoraan sisältöön Siirry suoraan alatunnisteeseen

Työura on osa identiteettiä mutta sillä on myös miljoonien eurojen hintalappu – LähiTapiolan asiantuntija neuvoo pitämään huolta taloudellisesta varautumisesta työuralla

15.7.2021 - Talous

Hyvällä työuralla on merkitystä ihmisen omaan identiteettiin, mutta sillä on myös iso merkitys ihmisen taloudelliseen tilanteeseen. LähiTapiolan kehityspäällikkö Mari Keränen ja LähiTapiola Henkiyhtiön johtava asiantuntija Eeli Hulmi kertovat webinaarissa, mitä on hyvä työura ja kannattaisiko työuran varrella varautua mahdollisiin riskeihin taloudellisesti.

Ihmisellä voi olla elämänsä aikana hyviä työuria useita. Näin kertoo LähiTapiolan kehityspäällikkö Mari Keränen. Hyvä työura on kuitenkin jokaiselle hyvin subjektiivinen kokemus.

-Hyvä työura on jokaiselle aina erilainen. Käsitykseen hyvästä työurasta vaikuttaa paitsi yhteiskunnan odotukset myös omat odotukset ja toiveet, joita omalle työelämälle on asettanut, kehityspäällikkö Mari Keränen sanoo LähiTapiola Henkiyhtiön webinaarissa.

Katso koko webinaaritallenne täältä (lahitapiola.fi).

-Hyvää työuraa voi lähteä miettimään psykologisten perustarpeitten kautta. Perustarpeita on kompetenssi eli olemme kyvykkäitä toimimaan ja lisäksi, että olemme osa yhteisöä eli koemme, että työmme ja tekemisemme on merkityksellistä. Yksi psykologinen perustarve on myös autonomian tarve, että koemme vapautta ja pystymme itse vaikuttamaan siihen, mitä teemme.

Keräsen mukaan hyvää työuraa ei pelkästään tarvitse määrittää jatkuvan kehittymisen ja katkeamattomuuden kautta. Joskus voi käydä niinkin, että esimerkiksi ihmisen sairastuminen muuttaa hänen elämänsä suuntaa ja hän löytää uuden työuran, jonka kokee aiempaa paremmaksi.

Työuran arvo on miljoonissa euroissa

Työuralla on iso merkitys ihmisen identiteetille, mutta sillä on myös suuri rahallinen arvo. LähiTapiola Henkiyhtiön johtavan asiantuntijan Eeli Hulmin mielestä työuran taloudellisen arvon pohtiminen on myös tärkeä osa työurakeskustelua.

Työuran arvo vaihtelee toki jokaisen ihmisen kohdalla. Yksinkertainen ansiolaskelma 25-vuotiaan esimerkkihenkilön kohdalla kuitenkin osoittaa, että koko työuran aikaiset ansiot lasketaan miljoonissa euroissa. Esimerkissä henkilön saamat ansiot 45 vuoden työuralla ja 3 900 euron kuukausiansioilla ovat yhteensä 2,1 miljoonaa euroa.

- Verojenkin jälkeen puhumme 1,4-1,5 miljoonaa euroa olevasta summasta. Aika monelle se on todella suuri summa, Hulmi sanoo.

Työuran arvoon uran katkoksilla on merkitystä. Hulmi jakaa katkeamisen kahteen näkökulmaan. Toisaalta työura voi katketa työpaikan vaihdoksissa tai työttömyysjaksoissa. Harvemmin ihmiset kuitenkin pohtivat sitä, että työura voi katketa myös itsestä riippumattomista syistä, kuten vaikkapa terveyssyistä.

Taloudellisesti esimerkiksi sairastuminen voi merkitä henkilölle useiden kymmenien, jopa satojen tuhansien eurojen menetystä riippuen sairausajan pituudesta. Kohtalokkainta olisi pysyvä työkyvyttömyys, joka jäljellä olevan työuran pituudesta riippuen voisi merkitä todella isoja tulomenetyksiä.

Sosiaaliturvan kautta toki sairastunut saa yhteiskunnalta taloudellista tukea sairauspäivärahan tai työkyvyttömyyseläkkeen muodossa. Useille kuitenkin muodostuu yllätyksenä kuinka pieneksi sairauspäiväraha tai työkyvyttömyyseläke jäävät. Esimerkiksi noin 30 – vuotiaalla henkilöllä puhutaan noin 400 000 euron hintalapusta, jos hän jää pois työelämässä ennen aikojaan, Hulmi kertoo.

Lue enemmän työuran katkeamisen vaikutuksista täältä (lahitapiola.fi).

Työuran mahdolliseen epäjatkuvuuksiin voi varautua taloudellisesti. Perussääntö Hulmin mukaan on, että pieniin riskeihin varaudutaan omalla varallisuudella, kuten säästämällä. Sen sijaan suuriin riskeihin, kuten esimerkiksi työkyvyttömyyteen kannattaa varautua vakuuttamalla.

- Tämän voi jakaa kahteen näkökulmaan. Eli on pitkittynyt sairausloma, jolta palataan työelämään. Toinen on pysyvä työkyvyttömyys, jolloin työuralle tulee piste. Molempia tilanteita varten on mahdollista vakuuttaa, Hulmi sanoo.

- Puhuisin tulotason vakauttamisesta joko ylimenokaudella eli pitkittyneen sairausloman aikana puhutaan päivärahasta, jolla kompensoidaan tulon pudotus. Toinen on taas pysyvän työkyvyttömyys, jossa arvioidaan henkilön yksilöllisiin tulo- ja varallisuustilanteeseen sekä muihin sellaisiin tietoihin perustuen taloudellisen kompensaation tarve.


Vakuuta tärkein eli itsesi ja läheisesi

Jos elämä yllättää ikävästi, on tärkeää voida keskittyä täysillä paranemiseen. Sen lisäksi, että sairaus tai tapaturma tuovat mukanaan terveyshuolia, on niillä usein myös vaikutuksia talouteen.

Laske hinta ja osta