Siirry suoraan sisältöön Siirry suoraan alatunnisteeseen

”Kulutan vähemmän, nautin enemmän”, sanoo osa-aikaeläkeläinen

22.1.2021 - Työelämä

Päätös keventää työtaakkaa näkyy hiukan pankkitilillä, mutta tuntuu iloisempana mielenä ja rennompana fiiliksenä. Näin Iris Kieme kuvailee tuntemuksiaan sen jälkeen, kun hän alkoi tehdä kolmipäiväistä työviikkoa viime marraskuusta alkaen. Päätökseensä erittäin tyytyväinen Iris suosittelee kaikille kuusikymppisille samaa, ja on leikkimielisesti jopa sitä mieltä, että lain pitäisi pakottaa tähän ratkaisuun eikä vain mahdollistaa sitä.

Iris Kieme on ovella eli osittain varhennetulla vanhuuseläkkeellä. Laki mahdollistaa sen hänen ikäluokalleen 61-vuotissyntymäpäivää seuraavasta kuukaudesta alkaen.

Iris oli ehtinyt pohtia jo pitkään sitä, että ennen varsinaisen eläkeiän alkamista tuntuisi mukavalta keventää hieman omaa työtaakkaa ja nauttia enemmän vapaudesta. Nyt hän työskentelee kolmena päivänä viikossa graafisena suunnittelijana ja on kaksi päivää eläkeläinen.

- Koska koronan vuoksi olen työpäivätkin kotona, ero työpäivissä ja vapaapäivissä ei ole niin suuri, paitsi tietenkin sen osalta, että nyt en tee viittä päivää töitä kotona, vaan vain kolme päivää. Jos tekisin työt työpaikalla, tuntuisivat eläkepäivät tietenkin selkeämmin erilaisilta, koska silloin minun ei tarvitsi esimerkiksi lähteä aikaisin aamuruuhkaan. Nyt koronan vuoksi vapaa-ajan menojakaan ei ole kuten tavallisesti olisi, Iris pohtii.

Etäisyys töihin tuo näkökulmaa

Iris kertoo, että kun töitä vähentää ja niihin saa hiukan etäisyyttä, saattaakin havaita olevansa hieman väsynyt tai kevennyksen tarpeessa. Töitä tehdessään arjen pyöritykseen tottuu eikä sitä tule ajatelleeksi sen enempää, kun hommat sujuvat tutulla rutiinilla.

Iriksen osa-aikaeläkkeen suunnitelmiin kuului tehdä koiriensa kanssa agility-kisamatkoja ympäri Suomen asuntoautolla. Korona peruutti kisat, joten pidemmät viikonloppureissut ovat jääneet. Silti vapaapäiville löytyy helposti tekemistä, mistä pitävät huolen lajiharjoittelua, ulkoilua ja lenkkeilyä vaativat bordercolliet Tuuri, Rock ja Trii. Iriksen monet ystävät ovat yrittäjiä, mikä mahdollistaa myös heidän kanssaan ajanviettämisen ja harrastamisen eläkeläispäivinä.

- Kaikki ovat olleet todella iloisia puolestani ja todenneet, että olen ansainnut tämän. Suosittelen kaikille tätä ratkaisua. Vaikka olen aina ollut tyytyväinen työhöni ja pitänyt siitä, tämä on hyvä pehmeä lasku ennen varsinaista eläkeaikaa, saman työnantajan palveluksessa liki 45 vuotta viihtynyt Iris toteaa.

Töiden järjestely on sujunut hyvin työpaikalla ja tarvittaessa Iris joustaa etukäteen sovituista vapaapäivistään ja siirtää niitä, jotta työt saadaan varmasti tehtyä. Viikoittain toistuvat samat vapaapäivät selkeyttävät kaikkien töiden organisoimista työpaikalla.

- En halua, että muut tiimiläiset joutuisivat pulaan tai liiallisen työtaakan alle. Koska työnantajani on ollut todella joustava minulle, totta kai minäkin olen. Jos joskus eläkepäivänä olen tehnyt muutaman työjutun, saan aika nopeasti työkavereilta viestiä, että mitä ihmettä, sinä olet tänään eläkkeellä, naurahtaa Iris.

Oman tulotason selvittäminen on vaivatonta

Iriksen päätöstä varhaiseläkkeelle jäämisessä helpotti työeläkelaitoksen verkkopalvelun laskuri, jonka avulla voi laskea oman tulotasonsa. Samasta laskurista näkee myös, miten paljon osittainen varhennettu eläke vähentää tulevaa vanhuuseläkettä. Jäädessään osittaiselle vanhuuseläkkeelle ennen varsinaista eläkeikää, eläkkeeseen tehdään varhennusvähennys, joka on 0,4 % jokaista varhennuskuukautta kohti. Iris kertoo hieman pohtineensa kulutustaan ja pärjänneensä hyvin pienemmällä palkalla.

- Pahin painajainen olisi se, että jäisin työttömäksi tänä aikana. Silloin ansiosidonnainen päivärahani laskettaisiin nykyisestä neljäkymmentä prosenttia pienemmästä kuukausipalkastani.

Iriksen työnantaja on vuosia sitten ottanut hänelle vapaaehtoisen eläkevakuutuksen, mikä tarkoittaa sitä, että hänellä on mahdollisuus jäädä noin vuosi ennen varsinaista eläkeikää aiemmin kokoaikaiselle eläkkeelle. Lisäksi hänelle kertyneeseen vanhuuseläkkeeseen maksetaan pieni lisä tästä vapaaehtoisesta eläkevakuutuksesta.

- Tämänkaltaiset ratkaisut ovat todella hienoja työntekijän näkökulmasta. Seuraavaksi pohdinkin sitä, milloin aloitan varsinaisen eläkkeen. Pidän työstäni todella paljon, ja olen saanut jatkuvasti kouluttautua lisää, joten päätös ei ole ihan helppo, Iris pohtii.

Lue lisää osittain varhennetusta eläkkeestä täältä.

Mikä on ove?

  • Osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen (ove) mahdollisuus on kaikilla lain mukaan, ikäraja vaihtelee syntymävuoden mukaa.
  • Osittaisen vanhuuseläkkeen saaminen ei ole sidoksissa työskentelyyn. Töitä voi tehdä niin paljon kuin haluaa.
  • Ennen vuotta 1964 syntyneillä on mahdollisuus jäädä 61-vuotiaana osittaiselle varhennetulle eläkkeelle.
  • Lisätietoa osittaisesta vanhuuseläkkeestä Työeläkeyhtiö Elon sivuilta.

3 syytä täydentää henkilöstön turvaa

Terveenä ja hyvinvoivana tehty työpäivä on sekä työntekijälle että yritykselle arvokas. Sinunkin yrityksellesi on ratkaisu, joka suojaa ja vahvistaa ihmisiäsi, estää vahinkoja tapahtumasta ja auttaa henkilöstöäsi palautumaan niistä mahdollisimman nopeasti ja hyvin.

Lue lisää