Lomamökin vuokraajan kannattaa tarkistaa palovaroittimet ja alkusammutusvälineet

11.2.2020 - Turvallisuus

LähiTapiola LokalTapiola

Hiihtolomalla moni suosii kotimaan vuokramökkejä hotellien ja ulkomaanmatkojen sijaan. Lomailu on monelle huoletonta aikaa – eihän sitä muuten voisi lomaksi kutsua. Sen vuoksi onkin hyvä kiinnittää erityistä huomiota vieraan kiinteistön ja ympäristön turvallisuusasioihin, jotta yllättäviä tilanteita ei pääsisi sattumaan.

Onnettomuustutkintakeskuksen mukaan mökin ja loma-asunnon vuokranantajan tulee huolehtia siitä, että majoittujalla on riittävät tiedot turvalliseen asumiseen ja toimintaan onnettomuustilanteissa, eli tarvittavien turvallisuusohjeiden on oltava laadittuna ennen vuokrausta. Vuokrattavasta talosta pitää löytyä muun muassa riittävä määrä toimivia palovaroittimia, käsisammutin ja sammutuspeite. Myös kunnollinen varapoistumismahdollisuus nukkumatiloista on oltava selvillä.

- Vuokramökkien paloturvallisuudessa on paljastunut viime vuosina puutteita, minkä vuoksi myös viranomaiset ovat päivittäneet ohjeistuksiaan. Omistajan velvollisuus on huolehtia laitteiden toiminnasta ja riittävistä ohjeistuksista, mutta ilman muuta jokaisen kannattaa esimerkiksi mökin vuokratessaan perehtyä turvallisuuteen vaikuttaviin seikkoihin kuten alkusammutusvälineiden sijaintiin, kertoo LähiTapiolan turvallisuuspäällikkö Jussi Korpelainen.

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö (SPEK) on laatinut listan asioista, jotka on hyvä tarkastaa mökin vuokrauksen yhteydessä ja mökille saavuttaessa.

Mökkiä tai loma-asuntoa vuokratessasi, muista ainakin nämä:

  • Selvitä etukäteen, onko mökissä palovaroitin ja alkusammutusvälineet, sähkö- ja kaasulaitteiden käyttöohjeet, tulisijan käyttöohjeet, mökin tarkat osoitetiedot ja laadittu pelastussuunnitelma
  • Tarkista paikan päällä, toimivatko palovaroittimet. Jos huomaat puutteita, ota välittömästi yhteys toiminnanharjoittajaan
  • Varmista, että mökissä on toimivat alkusammutusvälineet ja että kaikki paikallaolijat osaavat käyttää niitä
  • Ole tarkka sähkö- ja kaasulaitteiden kanssa, ja varmista laitteiden ja johtojen turvallisuus
  • Varaudu pelastautumaan tulipalosta ja huolehdi, että jokainen mökin asukas tietää, miten palotilanteessa toimitaan.

Lähde: SPEK