Ilmaston lämpeneminen kiusaa vakuutusyhtiöitä - Sääilmiöihin liittyvät vahingot yleistyvät
28.2.2019 - Turvallisuus
Kansainvälisesti sääilmiöihin liittyvät vahingot ovat kasvaneet viime vuosina merkittävästi. Myös elämänturvayhtiö LähiTapiola on huomannut sään ääri-ilmiöistä johtuvien vahingonkorvausten lisääntyneen viime vuosina Suomessa.
Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan ilmastonmuutoksen myötä esimerkiksi metsätuhot lisääntyvät. Vaikka viime kesän kaltaiset metsäpalovahingot ovat vielä harvinaisia, ne voivat merkitä taloudellisesti suuria tappiota. Myrskyjä sen sijaan on yhä enemmän, ja Ilmatieteen laitos kertoo Euroopan myrskyjen voimistuneen vuoden 1990 jälkeen 3,5 kertaisiksi 1950-lukuun verrattuna.
Ilmatieteen laitoksen tutkimuksen mukaan eteläinen Suomi on vaarassa jäädä tulevaisuudessa kokonaan ilman routaa. Tämä lisää osaltaan metsien myrskyvaurioita, sillä kovimmat tuulet puhaltavat yleensä juuri talvikuukausina, jolloin routa tavallisesti sitoo maata ja pitää puita paremmin pystyssä.
- Metsänomistajista alle 40 prosenttia on vakuuttanut metsänsä vähintään myrskytuhot kattavalla vakuutuksella. Metsävakuutuksella voi turvata tulevaisuuden hakkuutulot erilaisten luonnonilmiöiden varalta. Lisääntyvien ja voimistuvien myrskyjen lisäksi kirjanpainajien aiheuttamat hyönteistuhot ovat lisääntyneet viime vuosina, sanoo johtaja Petri Pitkänen LähiTapiolasta.
Pohjoisen havumetsissä tuulituhot lisääntyvät pääasiassa roudattoman ajanjakson pidentyessä ja sateiden pehmentäessä puita ankkuroivaa maaperää. Lämpötilan nousu nopeuttaa myös eliöiden aineenvaihduntaa ja lisääntymistä ja kiihdyttää siten sieni- ja hyönteistuhoja.
Lumi aiheutti valtaosan vuoden 2018 metsävahingoista
Lumivahinkojen riski kasvaa vastaharvennetuissa metsissä, nuorissa ja varttuneissa kasvatusmetsissä sekä yli 200 metriä merenpinnan yläpuolella sijaitsevilla alueilla. Puihin kasaantuva tykkylumi katkoo puusta tyypillisesti latvan tai kaataa koko puun.
- Lumivahinkojen ennaltaehkäisy on haasteellista. Paras keino torjua tykkylumen aiheuttamia tuhoja on suunnitelmallinen metsänhoito ja oikea-aikaiset hakkuu- ja hoitotyöt. Näin varmistetaan vahva ja terve metsä, joka kestää paremmin myös muita luonnontuhoja vastaan. Tämä ei kuitenkaan välttämättä auta, vaan tuhoja voi tulla näistä toimenpiteistä huolimatta, Pitkänen toteaa.
Tykkyyn verhoutuneessa metsässä piilee aina vaara. Jo liikkuminen tykkylumisessa metsässä on turvallisuusriski. Tämän vuoksi metsänomistajan kannattaa tehdä tykkytuhojen tarkastaminen vasta myöhemmin keväällä.
"Myrskyjä on yhä enemmän, ja Ilmatieteen laitos kertoo Euroopan myrskyjen voimistuneen vuoden 1990 jälkeen 3,5-kertaisiksi 1950-lukuun verrattuna."
Etelä-Pohjanmaa: LähiTapiola Etelä-Pohjanmaan hyvä tuloskehitys jatkui vuonna 2018
28.2.2019 | Talous
LähiTapiola Etelä-Pohjanmaan asiakasmäärä ja samalla myös markkinaosuus kasvoi vuonna 2018. Markkinaosuus oli vuoden lopussa 45,4% (Trafi). Yritysliiketoiminta ja uudet TerveysHelppiin kytketyt vakuutustuotteet toimivat kasvun moottoreina. LähiTapiola Etelä-Pohjanmaan ensivakuutuksen maksutulo kasvoi 54,1 miljoonaan euroon ja korvauksia maksettiin 36,4 miljoonaa euroa. Liikevoitto oli 7,5 miljoonaa. Yhtiön tase nousi 202,4 miljoonaan euroon.
LähiTapiola Henkiyhtiö onnistui kasvattamaan asiakkaidensa elämänturvaa
28.2.2019 | Talous
LähiTapiola Henkivakuutusyhtiön asiakkaat ovat ottaneet hyvin vastaan viime vuonna toteutetun sijoittamisen palvelut uudistuksen, jossa suuren vakuutusyhtiösijoittajan edut ovat tarjolla kaikille asiakkaillemme.
LähiTapiola-ryhmän tulos 2018: Autamme asiakastamme onnistumaan elämänturvassaan
28.2.2019 | Talous
Rakennamme luottamukseen ja vuorovaikutukseen perustuvia asiakassuhteita, joiden ansiosta asiakkaamme voivat paremmin onnistua elämänturvassaan. Henkilöasiakasmäärämme kasvoi lähes 10 000 ja asiakastyytyväisyytemme (NPS) parani edelleen.