Koirat ja kissat käyvät aiempaa enemmän lääkärissä – ”polvi- ja lonkkaleikkausten määrä on kasvussa”

23.11.2018 - Turvallisuus

Koiravakuutus

Lemmikkien terveydestä pidetään yhä parempaa huolta ja siitä ollaan myös valmiita maksamaan. Koirille ja kissoille on tullut viime vuosina myös uusia hoitomahdollisuuksia. Suomessa arviolta joka neljäs koira on vakuutettu ja kissoista hiukan harvempi.

Lemmikkieläinten vakuutusten suosion kasvuun on monia syitä. Yhä useammin kissa tai koira on perheenjäsen, josta halutaan pitää mahdollisimman hyvää huolta. Samaan aikaan myös eläinlääkärikulut ovat kasvaneet, koska mahdollisuuksia tutkimuksiin ja hoitoon on tullut yhä enemmän.

- Lemmikkieläinten hoitomahdollisuudet ovat laajentuneet viime vuosina. Lemmikkieläimille tehdään esimerkiksi enenevässä määrin polvi- ja lonkkaleikkauksia. Tavanomaisia leikkaustoimenpiteitä ovat myös erilaiset vierasesineleikkaukset sekä märkäkohtuleikkaukset, jotka usein vaativat hoitoa päivystystoimenpiteinä. Lemmikkejä halutaan hoitaa hyvin ja myös pitkäkestoisten ja kroonisten sairauksien, kuten ihosairauksien, allergian tai diabeteksen hoito on yleistynyt, kertoo LähiTapiolan eläinvakuuttamisen asiantuntija Raisa Tarola.

Koirien ja kissojen terveyttä rasittavat myös uudentyyppiset vaivat. Eläinten hyvinvoinnissa onkin havaittavissa trendejä, jotka muistuttavat ihmisten sairauksia.

- Esimerkiksi ylipaino voi olla tänä päivänä lemmikin terveyteen vaikuttava seikka, jota kannattaa ehkäistä laadukkaalla ruoalla ja riittävällä liikunnan määrällä, kertoo Tarola.

Koira tai kissa ei voi itse vaikuttaa ruokailutottumuksiinsa tai liikunnan määrään, jonka vuoksi ihmisellä on tärkeä rooli huolehtia lemmikin hyvinvoinnista ja elämänlaadusta. Yhä laadukkaammat lemmikkien ruuat takaavat runsaan kalorimäärän ja toisaalta omistajien kiireinen arki voi johtaa liikunnasta tinkimiseen.

Vakuutusten enimmäiskorvauksia nostettiin

Tyypillinen eläinvakuutus sisältää henki- ja eläinlääkärikuluvakuutuksen sekä koiralla lisäksi vastuuvakuutuksen. Henkivakuutuksen suuruus vastaa tavanomaisimmin pennun ostohintaa.

Eläinlääkärikuluvakuutuksesta korvataan koiran ja kissan tutkimus- ja hoitokuluja. LähiTapiola toi viime vuonna asiakkaidensa toiveista markkinoille uuden, aiempaa korkeamman eläinlääkärikuluvakuutuksen enimmäiskorvausmäärän. Valitsemalla korkeimman mahdollisen enimmäiskorvausmäärän asiakas voi minimoida oman taloudellisen riskinsä eläimen saadessa parasta mahdollista hoitoa sairauteensa tai loukkaannuttuaan.

- Esimerkiksi koirien ja kissojen jalkamurtuman leikkaukseen ja hoitoon liittyvät kulut voivat helposti nousta 2 500 euroon. Myös eläimen tehohoito voi päivystysaikana maksaa jopa 1 000 euroa vuorokaudessa. LähiTapiola on halunnut varmistaa parhaan mahdollisen elämänturvan eläimille ja samalla parantaa eläinten omistajien taloudellista turvaa, Tarola päättää.

LähiTapiolan eläinlääkärikuluvakuutusten vaihtoehtoiset enimmäiskorvausmäärät:

Koirat ja kissat: vuoden kestävä vakuutuskausi
• 1000 euroa
• 1700 euroa
• 3000 euroa

Tutustu tästä eläinvakuutuksiimme