Sisäministeri: Turvallisuus kaduilla on lisääntynyt, turvattomuus somessa on kasvanut

21.7.2018 - Turvallisuus

LähiTapiola LokalTapiola

Suomi on yksi maailman turvallisimmista maista. Kaduilla tai julkisessa liikenteessä ei tarvitse pelätä läheskään niin paljon kuin vielä kaksikymmentä vuotta sitten. Fyysinen turvallisuus on maassamme huippuluokkaa.

- Yleisen turvallisuuden parantumisesta huolimatta olemme kuitenkin epäonnistuneet sosiaalisessa mediassa tapahtuvan kiusaamisen, häirinnän ja vihapuheen kitkemisessä. Siihen emme ole kykeneet vastaamaan, osittain uusien kanavien nopean kehityksen takia. Kiusaaminen esimerkiksi koulujen välitunneilla on siirtynyt verkkoon, sanoo sisäministeri Kai Mykkänen.

Saman ilmiön on havainnut Porin Ässien markkinointipäällikkö Jaakko Ruusunen. LähiTapiolan ja Someturvan yhteisessä tilaisuudessa SuomiAreenalla puhunut Ruusunen kertoo muistuttavansa niin pelaajia kuin junioireiden vanhempiakin siitä, että kaikki ovat roolimalleja ja kaikilla on velvollisuus puuttua havaitsemaansa kiusaamiseen.

- Elämänturvayhtiön tekemisen ytimessä on asiakkaiden elämän turvaaminen. Siihen kuuluu olennaisesti myös turvallisuuden tunteen aikaansaaminen. Se, että voi keskittyä elämään ja luottaa, että asiat ovat kunnossa. Siksi elämänturvayhtiö LähiTapiola on mukana tukemassa Someturvaa, sanoo puolestaan tilaisuuden isäntänä toiminut LähiTapiola Satakunnan toimitusjohtaja Pasi Aakula.

Koulukuraattorina työskennellyt Minttu Salminen, yksi Someturvan perustajajäsenistä, kertoo ajatuksen Someturvasta heränneen hänen huomattuaan, kuinka hampaaton yhteiskunta oli ratkaisemaan sosiaalisessa mediassa tapahtuvaa kiusaamista.

- Monessa tapauksessa tuntui siltä, ettei ollut mitään työkalua hillitä kiusaamista ja nuoret jäivät yksin vaikeiden tilanteiden kanssa. Siksi me loimme tämän palvelun, jonka avulla kaikki suomalaiset saavat maksutta lakiapua vaikeisiin tilanteisiin. Puolen vuoden aikana Someturva-tiimi on tavoittanut tuhansia nuoria ja tavoitteena on parantaa kaikkien suomalaisten oikeusturvaa verkossa, Salminen sanoo.