Milloin viimeksi kiitit työkaveriasi? LähiTapiolan kampanja haastaa sanomaan ne pienetkin asiat ääneen

17.4.2018 - Terveys

Voisitko töissä paremmin, jos saisit säännöllisemmin palautetta työstäsi – sekä työkavereiltasi että esimieheltäsi? Palautteen saaminen ja antaminen ovat pieniä asioita, joilla voisi kuitenkin helposti lisätä töissä viihtymistä ja työhyvinvointia.

Työeläkeyhtiö Elo ja LähiTapiola haastavat suomalaiset kehumaan toisiaan töissä – arkisissa tilanteissa ja säännöllisesti. LähiTapiola haluaa kampanjan kautta yhdessä Elon kanssa tukea yritysasiakkaitaan parempien työyhteisöjen rakentamisessa. Kehu työkaveriasi -kampanjan tavoitteena on kasvattaa tietoisuutta työntekijöiden arvosta yrityksissä ja siitä, mikä merkitys työhyvinvoinnilla on.

- Jokainen meistä on tärkeä osa työyhteisöä ja omalla asenteellamme on valtava merkitys sille, miten koko yhteisö voi. Milloin sinä viimeksi kiitit työkaveriasi? Ääneen lausuttu positiivinen palaute on valtava käyttämätön voimavara. Pidetään huolta, että sanotaan ääneen myös ne pienet asiat. Joka päivä, kannustaa LähiTapiolan yritysliiketoimintajohtaja Veikko Salonen.

Samoilla linjoilla on myös Elon työhyvinvoinnin kehittämispäällikkö Johanna Hämäläinen.

- Palautteen antaminen ei ole vain esimiehen asia, vaan se kuuluu meille kaikille. Kukin voi omalla toiminnallaan vaikuttaa hyvän palautekulttuurin kehittymiseen, joka parhaimmillaan luo työyhteisöön arvostavan ja kannustavan ilmapiirin, jossa ihmiset voivat hyvin. Säännöllinen palaute myös mahdollistaa organisaation kehittymisen ja oppimisen. Isossa kuvassa mielestämme me kaikki olemme työntekijöinä vastuussa hyvän palautekulttuurin kehittämisessä.

Mitä tapahtuu, kun kolme työntekijää saavat kuulla, mitä heidän kollegansa heistä ajattelevat? Katso alla olevalta videolta yllätettyjen ihmisten reaktiot.

”Luottamuksen ilmapiiri luo joukkuehenkeä”

LähiTapiola ja Elo haluavat olla tukemassa suomalaista työhyvinvointia palveluilla, jotka räätälöidään yksilöllisesti jokaiselle työpaikalle ja työyhteisöön sopiviksi.

- Tarjoamme yritysasiakkaillemme Työkykypalvelua, joka on kunkin työpaikan tarpeista lähtevä, yrityksen työkyvyn johtamista tukeva kokonaisuus. Yrityksille rakennetaan lakisääteisistä sekä täydentävistä vakuutuksista juuri niille sopiva kokonaisuus. Tarjoamme työnantajan suunnittelun tueksi erilaisia raportteja ja työkaluja, esimerkiksi työhyvinvoinnin ja -turvallisuuden kehittämiseksi ja esimiestyön tukemiseksi, kertoo LähiTapiolan Työkykypalvelun liiketoimintajohtaja Sari Seppi-Laitinen.

- Työntekijät arvostavat työnantajaa, joka huolehtii heidän hyvinvoinnistaan ja jaksamisestaan. Tämän tiedetään myös näkyvän yrityksen tuloksessa: vähentyneet ja lyhentyneet sairauspoissaolot, luottamuksen ilmapiiri ja tasaisemmin jakautuva työkuorma luovat työpaikalle joukkuehenkeä. Työntekijöille on iso juttu päästä vaivattomasti keskustelemaan omaan terveyteensä liittyvistä asioista ja tarpeen vaatiessa päästä nopeasti laadukkaaseen hoitoon ja takaisin työporukkaan.

Tutustu LähiTapiolan yrityksille tarjoamaan Työkykypalveluun tarkemmin täällä.