Facebook-käyttäjien tietojen keruusta nousi mediamyrsky – Miten kohu vaikuttaa sijoituksiin?

22.3.2018 - Talous

LähiTapiola LokaTapiola

LähiTapiolan Kuluttaja –rahaston salkunhoitaja Timo Ritari sanoo, että rahasto on talven aikana keventänyt Facebookin painoa salkussa. Ritarin mukaan tilanteen kehittymistä on syytä tarkkailla.

Tietojenkeruukohu teknologiayhtiö Facebookin ympärillä huolestuttaa sijoittajia. Kohulla saattaa olla vaikutuksia Facebookin liiketoiminalle, jos tilinkäyttäjät vähentävät Facebook-käyttöään tai viranomaiset alkavat rajoittaa Facebookin toimintaa lainsäädännöllä. Tätä mieltä on LähiTapiolan Kuluttaja-rahaston salkunhoitaja Timo Ritari.

Maailman laajuisesti osakkeisiin sijoittavan Kuluttaja –rahaston salkussa Facebook-omistus on reilut kolme prosenttia. Sosiaalisen median yhtiön osakkeet kuuluvat rahaston kymmenen suurimman sijoituksen joukkoon.

- Olemme hieman keventäneet Facebookin painoa rahastossa talven aikana ja tarkkailemme tilanteen kehitystä. Tämä tietysti herättää kysymyksiä, ja mitä vaikutuksia kohulla on yhtiön liiketoimintaan, käyttäjiin ja mainostajiin, salkunhoitaja Timo Ritari sanoo.

- Kyseessä ei tällä kertaa ole tietovuoto, jolla yritetään myydä ketsuppia siitä pitäville. Oleellista on tietää, ovatko Facebookin keräämät käyttäjätiedot turvassa ja mihin tarkoituksiin niitä käytetään? Yksi ongelma näyttää olevan, että Facebook tietää meistä käyttäjistä lähes kaiken, mutta ei juuri mitään ulkopuolisista ohjelmistokehittäjistä, jotka tekevät appeja Facebookiin.

Facebook ajautui mediamyrskyyn, kun amerikkalainen New York Times ja brittiläinen The Guardian kertoivat analyysiyhtiö Camgridge Analytican käyttäneen luvatta 50 miljoonan Facebook-käyttäjän profiilitietoja ja hyödyntäneen niitä Yhdysvaltain presidentiksi nousseen Donald Trumpin vaalikampanjassa.

Viranomaiset muun muassa Yhdysvalloissa ovat aloittamassa tutkintaa, onko Facebook rikkonut säännöksiä salliessaan analyysiyhtiön kerätä tietoja ja käyttää niitä väärin.

Talouslehti Financial Times kertoo, että Facebook voi joutua korvaamaan käyttäjilleen, jos yhtiö todetaan rikkoneen sääntöjä.

Facebookin kurssi laski maanantaina kohun alettua 6,8 prosenttia. Kurssilasku on jatkunut viikon kuluessa.

Tutustu LähiTapiolan Kuluttaja- ja muihin rahastoihin täältä.