Terveyden vakuuttaminen tulee yhä useampien suomalaisten ulottuville

4.12.2017 - Terveys

LähiTapiolan uusi Terveysvakuutus mahdollistaa terveysvakuuttamisen yhä useammille, varmistaa nopean pääsyn lääkärille ja tuo etälääkäripalvelut osaksi suomalaisten arkea.

Kesällä Lahden ja Kuopion alueella pilotoitu palvelu laajenee nyt valtakunnalliseksi. LähiTapiolan asiakkaiden käyttöön tulee myös TerveysHelppi-mobiilisovellus, joka avaa etäyhteyden terveydenhuollon ammattilaisiin.

- Elämänturvayhtiönä haluamme vastata suomalaisten toiveisiin oman terveytensä hoitamisessa. Useita suomalaisia askarruttaa riittävän nopea hoitoon pääsy lääkärille. Lisäksi osa suomalaisista ei voi aiempien sairauksiensa vuoksi saada perinteisiä sairauskuluvakuutuksia. Suomalaiset ovat myös iästä riippumatta yhä kiinnostuneempia etälääkäripalveluista. Tätä varten kehitimme uudenlaisen matalan kynnyksen Terveysvakuutuksen, kertoo LähiTapiolan kehitysjohtaja Harri Aho.

Perinteisistä sairauskuluvakuutuksista poiketen LähiTapiolan Terveysvakuutuksen ottamiseen ei tarvita terveysselvitystä, eikä siinä ole rahallista omavastuuta.

- Matalan kynnyksen Terveysvakuutus on myös hintansa puolesta useampien suomalaisten ulottuvilla, sillä hinnoittelu alkaa edullisimmillaan alle kymmenen euron kuukausihinnasta, Aho kertoo.

Terveysvakuutus tarjoaa nopean diagnoosin ja hoitoon pääsyn sekä tukea sairauksien ennaltaehkäisyyn. TerveysHelppi-puhelinpalvelu sekä digitaaliset etäpalvelut varmistavat hoidon nopean käynnistymisen eri vuorokaudenaikoina.

- Olemme kesän aikana kokeilleet ja kehittäneet terveysvakuutusta yhdessä asiakkaidemme kanssa. Terveysvakuutus ja siihen kuuluvat palvelut ovat kiinnostaneet hyvin erilaisissa elämäntilanteissa olevia, kuten lapsiperheitä, opiskelijoita, työterveyden piiristä siirtyviä ja eläkeläisiä. Asiakastyytyväisyys on ollut poikkeuksellisen korkea vakuutusyhtiön palvelulle, Aho jatkaa.

Yhä useampi terveysasia voidaan hoitaa etänä

LähiTapiolan kaikkien henkilövakuutusasiakkaiden käytössä on TerveysHelppi-palvelu, jossa terveydenhoitajat ja lääkärit vastaavat päivittäin asiakkaiden terveystarpeisiin.

- Etäpalvelumme laajenevat vuoden vaihteessa virtuaalisairaalaksi, josta saa jatkossa yhä kattavampia palveluita oman terveyden ylläpitämiseen ja hoitamiseen. Käytännössä virtuaalisairaalamme sairaanhoitajat ja lääkärit pystyvät vastaamaan jatkuvasti kasvavaan määrään asiakkaidemme terveystarpeita etävastaanotoilla, jolloin perinteinen lääkärikäynti ei ole välttämätön. Merkittävä osa sairauksista voidaan tänä päivänä hoitaa etänä ja etenkin kevyemmät lääkäritarpeet kuten resepti- ja lääkitysasiat hoituvat näppärästi kotoa käsin, sanoo LähiTapiolan terveysjohtaja Jani Tikkanen.

LähiTapiolan asiakkaat voivat pian ladata TerveysHelppi-mobiilisovelluksen, joka mm. mahdollistaa yhteyden lääkäriin chatin välityksellä.

Tutustu terveysvakuutukseen tarkemmin täällä.

Terveysvakuutus pähkinänkuoressa:

  • TERVE! -palvelu on vakuutusrahoitteinen terveyspalvelu, joka tarjoaa nopean diagnoosin ja hoitoonpääsyn sekä tukea sairauksien ennaltaehkäisyyn. Terve! sisältää Terveysvakuutuksen sekä TerveysHelpin.
  • Terveysvakuutuksessa asiakas valitsee vuosittaisen korvaussumman; joko 500 tai 1 000 euroa. Asiakkaiden käytössä ovat LähiTapiolan neuvottelemat edullisemmat sopimushinnat eli raha riittää yksityisellä huomattavasti pidemmälle, kuin jos asioisi ilman vakuutusta.
  • Asiakkaiden käytössä on LähiTapiolan valtakunnallinen hoitolaitoskumppaniverkosto. Hoitoketjun käynnistyttyä ja diagnoosin saatuaan asiakas voi jatkaa hoitoaan oman valintansa mukaan julkisten tai yksityisten terveyspalvelujen käyttäjänä omalla kustannuksellaan.
  • Palvelun ytimessä on LähiTapiolan Terveyshelppi, josta hoitoketju käynnistyy välittömästi. TerveysHelpissä sairaanhoitajat ja lääkärit auttavat asiakkaita joka päivä klo 7-23.
  • Aina vastaanottokäynti ei ole paranemisen kannalta tarpeellinen ja merkittävä osa asiakkaiden tapauksista voidaan hoitaa täysin etänä TerveysHelpissä. Samalla alkaa myös vakuutukseen liittyvän korvausasian hoitaminen.
  • Puhelun lisäksi asiakkaiden käytössä ovat myös chat- ja etälääkäripalvelu LähiTapiolan uudella mobiilisovelluksella tai OmaMehiläinen-mobiilisovelluksella.