Siirry suoraan sisältöön Siirry suoraan alatunnisteeseen
  • Pohjoinen: Teiden huono kunto huolestuttaa Pohjois- ja Keski-Pohjanmaalla

    3.6.2020 | Turvallisuus

    LähiTapiolan Arjen katsaus -selvityksen mukaan teiden kunto huolestuttaa suomalaisia. Pohjois- ja keskipohjalaiset ovat muita suomalaisia enemmän huolissaan kotiseutunsa teiden huonosta kunnosta. Huonokuntoiset tiet hidastavat matkantekoa ja voivat aiheuttaa vaaratilanteita ja vahinkoa autoille.

    Lue lisää

  • Lappi: Kulotuksesta ja roskien poltosta aiheutuneet palovahingot yleisiä loppukeväästä

    2.6.2020 | Elämänturva

    Lämmenneet ilmat houkuttelevat monia pihojen kesäkuntoon siivoukseen, jonka yhteydessä voi tulla tarve lehtien ja oksien polttamiseen ja piennarheinikoiden kulottamiseen. Leviämään päässyt tuli voi kuitenkin aiheuttaa avotulen tekijälle sydämen tykytyksiä ja pahimmillaan suuret vahingot. Puuskittainen kevättuuli on yleisin syy tulen leviämiselle ei-toivottuihin paikkoihin.

    Tuulen mukana tuli voi levitä hetkessä jopa kymmeniä metrejä kuivassa korsimaisessa maastossa. Tällöin on vaarana, että syöksähtelevä tuli on äkkiä kiinni rakennuksia tai puuvarastoja ympäröivissä kuloheinän korsissa. Tuulen voimakkuus voi kasvaa ja suunta muuttua, jolloin palon hallitseminen käy mahdottomaksi.

    Lapin Pelastuslaitoksen mukaan kulottamisesta syntyviä palovahinkoja on keväisin Lapin alueella kymmeniä. Kulopalojen vahingot näkyvät myös LähiTapiola Lapissa vahingonkorvaushakemuksina.

    -Kulotukseen ryhtyvän henkilön pitää olla erityisen varovainen ja ymmärtää riskien mahdollisuudet. Tuli voi levitä palavan kuloheinän mukana ilmateitse todella pitkiä matkoja ja muuttua siten hetkessä mahdottomaksi hallita. Tuli saattaa myös jäädä kytemään ja syttyä sitten omia aikojaan uudestaan, LähiTapiola Lapin korvausjohtaja Janne Koskela muistuttaa.

    Ruohikko- ja metsäpalovaroituksia on aina noudatettava. Kulottaminen ja roskien poltto on ehdottomasti kiellettyä, mikäli alueella on voimassa ruohikko- tai metsäpalovaroitus. Käytännössä nuotiota tai muuta avotulta ei saa sytyttää, jos olosuhteet kuivuuden, tuulen tai muun syyn takia ovat sellaiset, että metsäpalon, ruohikkopalon tai muun tulipalon vaara on ilmeinen. Voimassaolevat varoitukset voi tarkistaa Ilmatieteenlaitoksen sivuilta.

    Lapin Pelastuslaitos on kieltänyt avotulen teon 7.6.2020 saakka Inarissa, Kittilässä, Kolarissa, Muoniossa, Pellossa, Rovaniemellä, Torniossa ja Ylitorniolla. Pelastuslaitos antaa kiellolla vahvemman painoarvon Ilmatieteen laitoksen varoituksille ja kieltää kaikenlaisen avotulen sytyttämisen. Pelastuslakiin perustuvalla kiellolla halutaan rajoittaa hälytystehtävien määrää ja kohdistaa resursseja odotettavissa oleviin tulvatorjunnan tehtäviin, pelastuspäällikkö Harri Paldanius Lapin Pelastuslaitokselta kertoo.

    - Koska pelastuslaitoksen kielto perustuu lakipykälään, voidaan luvattomaan tulen tekoon puuttua poliisin kanssa vahvemmin, Paldanius jatkaa.
    Mikäli kulottaminen on sallittua, on kuitenkin varmistettava ennen aloitusta, että tarvittavat varotoimenpiteet ovat tehtynä. Tulta on käsiteltävä huolellisesti ja riittävää varovaisuutta noudattaen.  Kulottamisesta tulee tehdä ennakolta ilmoitus pelastuslaitokselle. Tällä tavalla ehkäistään turhat hälytykset polttopaikalle.

    Huomioi vallitsevat sääolosuhteet. Valitse helposti hallittava tulentekopaikka. Ennen roskien polttoon tai kulottamiseen ryhtymistä arvioi myös huolellisesti maaston kuivuus, sääolosuhteet sekä kulotuksen vaikutus kasvustoihin. Huomioi etenkin tuuliolosuhteet ja tuulen suunta. Huomioi, että tulesta tai savusta ei aiheudu haittaa naapureille tai muulle ympäristölle.

    Älä kulota yksin. Apuvoimat auttavat mahdollisessa tulen ryöstäytymisessä.  Varmista ennen tulen sytyttämistä, että alkusammutuskalustoa ja vettä on saatavilla heti, mikäli tuli uhkaa levitä.

    Muista jälkivartiointi. Kulotuksen huolellinen tukahduttaminen ja riittävän pitkä jälkivartiointiaika pienentävät usein paloalueella piilossa kytevien palonalkujen leviämisvaaraa.

    Kulotus- ja maastopalovahinkojen mukana voi tuhoutua rakennuksia, irtaimistoa, metsää ja muuta omaisuutta. Vakuutuksen suojeluohjeiden laiminlyönti ja törkeä tuottamus voivat vaikuttaa myös vahingon korvattavuuteen.

    -Jokainen meille tullut korvaushakemus käsitellään tapauskohtaisesti. Vahingon kokonaisarvioinnissa punnitaan asiakkaan huolimattomuuden merkitys vahingon syntymiseen ja laajuuteen, Janne Koskela kertoo.

    Lue lisää

  • Loimi-Häme: Suomalaisten mielestä liikenteen suurimmat riskitekijät ovat tuttuja – kännykkä on noussut viimeisen 10 vuoden aikana riskitekijänä

    2.6.2020 | Turvallisuus

    LähiTapiolan alueellisen Arjen katsauksen mukaan LähiTapiola Loimi-Hämeen toiminta-alueella asuvia liikenteessä huolestuttaa vaaratekijänä erityisesti päihtyneet kuljettajat, kännykän käyttö ja liian suuret tilannenopeudet. Erityisen vaarallisia nämä vaaratekijät ovat kasaantuessaan.

    Lue lisää

  • Etelä-Pohjanmaa: LähiTapiola Etelä-Pohjanmaa kannustaa terveysturvallisuuden vahvistamiseen

    1.6.2020 | Terveys

    LähiTapiola Etelä-Pohjanmaan hallitus on päättänyt 100.000 euron käyttörahastolahjoituksesta Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirille suojavarusteiden hankkimiseen. Suojavarustehankinnoista suuri osa tullaan tekemään Etelä-Pohjalaisista yrityksistä.

    Lue lisää

  • Pirkanmaa: LähiTapiola Pirkanmaan lahjoittamalla pakastehuoneella konkreettista apua ViaDian ruoka-aputoimintaan

    29.5.2020 | Yhteiskunta

    ViaDia Pirkanmaa ry:n ja Tampereen Vapaakirkkoseurakunnan tekemä ruoka-apu on noussut yhä merkittävämpään osaan koronapandemian aikana. LähiTapiola Pirkanmaan lahjoituksen avulla saatiin vahvistettua ViaDian auttamisvalmiuksia. Normaaliolosuhteissa ViaDian Puutarhakadun toimipisteessä on ollut tarjolla lämmin ateria kaksi kertaa viikossa, nyt sen on korvannut päivittäinen ruokakassien jako. 

    Lue lisää

  • Savo-Karjala: LähiTapiola Savo-Karjala rakennuttaa kerrostalon Mikkelin keskustaan

    20.5.2020 | Elämänturva

    LähiTapiola Savo-Karjala rakennuttaa asunto-osakeyhtiö Mikkelin Valssimyllyn Raatihuoneenkadulle siilorakennuksen viereen. Yhdeksänkerroksiseen taloon tulee LähiTapiola Savo-Karjalan toimistotiloja sekä 31 vuokra-asuntoa. Kerrostalo valmistuu keväällä 2022 ja rakentamisesta vastaa Jalon Rakentajat Oy.

    Lue lisää

  • Pirkanmaa: LähiKulmasta tuli LähiTapiola Pirkanmaan uusi pääkonttori

    15.5.2020 | Talous

    Itsenäisyydenkadun ja Tammelan puistokadun kulmassa sijaitsee nyt LähiTapiola Pirkanmaan uusi, toimintojamme varten suunniteltu saneerattu pääkonttori, Kiinteistö Oy Tampereen LähiKulma. Myös LähiTapiolan Tampereen keskustan toimisto siirtyi Rautatienkadulta Itsenäisyydenkadulle.

    Lue lisää

  • Pohjanmaa: "Ilahduttavaa, että LähiTapiola tekee niin paljon hyvää meille pohjalaisille”

    14.5.2020 | Terveys

    Linda ja Kalle Antuksen kotona on vauhti päällä aamusta iltaan. He ovat keskellä ruuhkavuosia lastensa kanssa; Molly on 7 vuotta ja Max 2 vuotta. Kallella on myös kaksi tytärtä, jotka ovat jo muuttaneet omilleen. 

     

    Lue lisää

Lataa lisää