-
Vakava sairaus voi tuoda taloudellisen turvattomuuden – miten kaikista kuluista selviää, mietti syöpään sairastunut Minna
26.5.2023 | Talous
Kun Minna sairastui vakavasti, hän huomasi nopeasti, että terveysongelmien lisäksi myös talousasiat aiheuttavat huolta. Syöpäsäätiön kyselyssä yli 80 prosenttia syöpäpotilaista sanoo vakavan sairauden heikentäneen taloutta.
-
LähiTapiolan yrityskauppa Suomen Vahinkovakuutuksesta hyväksyttiin
25.5.2023 | Talous
Kilpailu- ja kuluttajavirasto ja Finanssivalvonta ovat hyväksyneet yrityskaupan, jossa LähiTapiola ostaa POP Pankki -ryhmältä 70 prosentin enemmistöosuuden POP Vakuutuksena paremmin tunnetusta Suomen Vahinkovakuutus Oy:stä. Yrityskaupan toteutuminen vahvistaa entisestään LähiTapiolan kykyä palvella sekä paikallisesti että valtakunnallisesti asiakkaita, jotka suosivat vakuutusasioinnissaan digitaalisia kanavia.
-
Miten LähiTapiolan kiinteistöihin sijoittavat tuotteet ovat varautuneet haastavaan markkinatilanteeseen?
23.5.2023 | Talous
Muun talouden tapaan kiinteistömarkkina on kokenut kovia viimeisen vuoden aikana. Korot ovat nousseet huomattavasti ja sijoittajien velkarahoituksen saatavuus ja ehdot ovat kiristyneet. Megatrendit ovat kuitenkin edelleen kärsivällisen sijoittajan puolella.
-
LähiTapiola Varainhoitoyhtiön muutosneuvottelut päättyneet
19.4.2023 | Talous
LähiTapiola-ryhmään kuuluvan LähiTapiola Varainhoidon sijoitusmyyntiorganisaatioon kohdistuneet muutosneuvottelut on saatu päätökseen. Muutosneuvottelujen tavoitteena oli tehostaa asiakaspalvelutyötä yhtiössä ja organisoida sijoitusmyyntiorganisaation tehtäviä uudelleen. Muutosneuvottelujen tuloksena LähiTapiola Varainhoidon henkilöstömäärä vähenee taloudellisin ja tuotannollisin perustein yhteensä 14 henkilöllä.
-
Voinko menettää rahani, jos rahastoyhtiö kaatuu? Näin rahastoasiakkaan rahat turvataan
31.3.2023 | Talous
Moni tuntee talletussuojan pankkitalletuksille tarjoamaan turvan. Entä rahastoasiakas, kuinka hänen käy, jos rahastoyhtiö kaatuu? Lue, miten laki suojaa rahastoasiakasta.
-
Helppoa asiointia sijoittamisen palveluihin – Kauan kaivattu mobiilisovellus nyt ladattavissa
29.3.2023 | Talous
Sijoittaja-asiakkaamme ovat pitkään toivoneet sijoittamisen mobiilisovellusta tukemaan sijoitusten näppärää seuraamista ja hallinnointia. Toiveisiin on vastattu rakentamalla LähiTapiola Sijoitukset -mobiilisovellus, joka on nyt ladattavissa Applen ja Googlen sovelluskaupoista.
-
Moni elää nyt talouden stressitestiä todeksi – Lue asiantuntijan vinkit oman talouden suojaamiseen
24.3.2023 | Talous
Omaa talouden turvaverkkoa on mahdollista vahvistaa. Hyvä nyrkkisääntö on, että vaikutuksiltaan isot riskit kannattaa vakuuttaa ja pienempiä varten rakentaa puskuria säästöillä.
-
Rahastoluokittaja Morningstar myönsi tunnustuksen LähiTapiola ja Seligson & Co –osakerahastoille -Seligson & Co:n palkittiin parhaana rahastotalona osakevarainhoidon sarjassa
9.3.2023 | Talous
Rahastoluokittaja Morningstar on valinnut LähiTapiola-ryhmään kuuluvan Seligson & Co Rahastoyhtiön parhaaksi rahastotaloksi osakevarainhoidon sarjassa. Palkinto on osa Morningstarin Awards 2023 -kilpailua.
Tuoreimmat blogit
Tuloskasvua lääkkeistä vai osinkoa pankeista? 4.5.2023