Erikoissijoitusrahasto LähiTapiola Sijoituskiinteistöt -rahaston säännöt muuttuvat 26.7.2023
22.6.2023 - Talous
Erikoissijoitusrahasto LähiTapiola Sijoituskiinteistöt -rahaston sääntöjä on muutettu LähiTapiola Vaihtoehtorahastot Oy:n hallituksen päätöksellä.
Muutetut säännöt on toimitettu tiedoksi Finanssivalvonnalle 3.5.2023. Muuttuneet säännöt tulevat voimaan 26.7.2023. Muutokset eivät edellytä osuudenomistajilta toimenpiteitä.
Muutosten tavoitteena on tehostaa suojaamismahdollisuuksia, parantaa likviditeetinhallintaa sekä vähentää hallinnollista taakkaa. Tärkeimmät muutokset ovat:
- 7 §:n 8 kohtaa on muutettu niin, että rahasto voi sijoittaa varojaan johdannaissopimuksiin suojautuakseen markkinoiden muutoksilta, korvatakseen suoria sijoituksia sekä edistääkseen muutoin tehokasta salkunhoitoa. Valuuttajohdannaisia voidaan jatkossakin käyttää vain suojautumistarkoituksessa.
- 15 §:n lunastusta koskevaan kohtaan on lisätty kohta, jonka mukaan rahastoyhtiö ja rahasto-osuudenomistaja voivat sopia, että rahasto-osuudet voidaan vaihtoehtoisesti lunastaa kokonaan tai osittain antamalla rahasto-osuudenomistajalle lunastushintaa vastaava määrä rahaston sijoituskohteita (apporttilunastus). Rahastoyhtiön on lunastussopimusta tehdessään huolehdittava siitä, että toimenpide ei vaaranna muiden rahasto-osuudenomistajien etua.
- 22 §:stä on poistettu kohta, jonka mukaan rahaston on julkaistava puolivuotiskatsaus kahden kuukauden kuluttua katsauskauden päättymisestä.
Muuten sääntöihin on tehty vähämerkityksisiä tai teknisiä muutoksia, kuten muutettu asioiden esittämisjärjestystä, päivitetty muuttuneen sääntelyn mukaisia termejä ja tehty muutoksia, joilla pyritään parantamaan sääntöjen ymmärrettävyyttä.
26.7.2023 voimaan tulevat säännöt ovat saatavissa täältä (pdf) tai soittamalla LähiTapiolan palvelunumeroon 09-453 8500 (ma-pe klo 9-17).
Meri-Lapin Meripelastajille 20 000 euron lahjoitus
21.6.2023 | Lappi | Yhteiskunta
Meri-Lapin Meripelastajat tekevät vapaaehtoista meripelastustyötä yhteistyössä paikallisten viranomaisten, merivartioston ja pelastuslaitosten kanssa. LähiTapiola lahjoittaa 20 000 euroa Meri-Lapin Meripelastajat ry:lle käytettäväksi toiminnan kehittämiseen.
LähiTapiola Kainuu-Koillismaa selvitti kainuulaisten ja koillismaalaisten yleisimmät juhannusvahingot – Eniten sattuu irtaimisto- ja henkilövahinkoja
21.6.2023 | Kainuu-Koillismaa | Turvallisuus
Juhannuksen vahinkojen uskotaan usein liittyvän tapaturmiin esimerkiksi pihapeleissä, saunoessa tai grillatessa. LähiTapiola Kainuu-Koillismaan tilastot kuitenkin osoittavat, että kappalemääräisesti juhannuksen aikana eniten sattuu irtaimistovahinkoja ja vasta toiseksi yleisimpiä vahinkoja ovat henkilövahingot.
Juhannuksena kompuroidaan ja toheloidaan tulella – LähiTapiolan asiantuntija ”Juhannuksen juhlinta päättyy ikävän usein sairaalaan”
21.6.2023 | Turvallisuus
Juhannukseksi ennustetaan lämmintä säätä lähes koko Suomeen. Sää houkuttaa touhuamaan ulkona, mikä näkyy myös tapaturmatilastoissa. Eniten vahinkoja syntyy kaatumisista. Myös varomaton tulenkäyttö tuottaa yllättävän paljon palovammoja.