LähiTapiola Pirkanmaa lahjoitti Kangasalan kaupungille - turvallisuutta parannettiin vilkasliikenteisellä suojatiellä
26.5.2023 - Pirkanmaa - Turvallisuus
Kangasalan kaupunki sai LähiTapiola Pirkanmaalta 5 000 euron lahjoituksen suojatieturvallisuuden parantamiseen. Varoilla kaupunki hankki Välkky-suojatievaroittimet Holvastintielle Vatialan päiväkodin ja koulun läheisyyteen.
Puutteellinen havainnointi on keskeisessä osassa suojatiellä sattuvissa liikenneonnettomuuksissa yhdessä väärän tilannenopeuden kanssa. Autoilijoilta tarvitaan erityistä varovaisuutta koulujen ja päiväkotien läheisyydessä.
Suojatien ylityksestä kertovaan liikennemerkkiin kiinnitettävä Välkky-tehostemerkkikapseli on InnoTrafik Oy:n kehittämä. Se tunnistaa suojatiealueelle tulevan kulkijan ja käynnistää vilkutuksen autoilijoille. Välkky on aktiivinen myös päivällä, jolloin kulkijoitakin on yleensä enemmän. Laitteen vilkutus näkyy hyvin myös valoisalla.
- Lahjoitimme viime vuonna varoja LähiLahjoitus-rahastostamme liikenneturvallisuutta edistäviin hankkeisiin. Jatkamme tätä lahjoitusteemaa myös tänä vuonna yhteistyössä toimialueemme kuntien kanssa, sillä haluamme olla mukana parantamassa suojatieturvallisuutta, kertoo LähiTapiola Pirkanmaan vastuullisuus- ja viestintäpäällikkö Taina Hiltunen.
- Meille InnoTrafikilla on tärkeää saada olla mukana kehittämässä turvallisempaa ympäristöä ihmiselle elää ja olla. Yrityksemme ydin on kehittää älykkäitä liikennelaitteita, jotka parhaimmillaan voivat jopa pelastaa ihmishenkiä, kertoo Välkyn kehittäjä Jouni Hänninen InnoTrafik Oy:stä.
Liikenneturvallisuuden parantaminen Kangasalan koulureiteillä
Kangasalle lahjoitusvaroin hankitut Välkky-suojatievaroittimet on sijoitettu kohtaan, jossa suojatien ylitys tapahtuu vilkkaasti liikennöidyllä tiellä. Kohteeksi valikoitu suojatie sijaitsee Holvastintiellä koulureitillä, jossa suojatien turvallisuuden parantamista on jo aiemmin toivottu kaupungilta.
- Kangasalan kaupunki toteuttaa vuosittain pieniä liikenneturvallisuutta parantavia toimenpiteitä. Erityisesti koulujen ja päiväkotien läheisyydessä ja koulureiteillä pyritään parantamaan jalankulun ja pyöräilyn olosuhteita sekä alueen liikenneturvallisuutta. Lahjoituksen turvin kaupunki pystyi parantamaan Holvastintiellä olevan suojatien havaittavuutta ja tienylityksen turvallisuutta, kertoo Kangasalan kaupungin liikenneinsinööri Jutta-Leea Ylönen.
Kuva: Annikka Lampo, viestintäpäällikkö, Kangasalan kaupunki
"Kangasalan kaupunki toteuttaa vuosittain pieniä liikenneturvallisuutta parantavia toimenpiteitä. Erityisesti koulujen ja päiväkotien läheisyydessä ja koulureiteillä pyritään parantamaan jalankulun ja pyöräilyn olosuhteita sekä alueen liikenneturvallisuutta. Lahjoituksen turvin kaupunki pystyi parantamaan Holvastintiellä olevan suojatien havaittavuutta ja tienylityksen turvallisuutta."
Aivoverenvuoto, tulipalo ja läheltä piti -tilanteita - Juha Mikkola tuntee maatilallisen riskit
26.5.2023 | Maa- ja metsätalous
Maatilayrittäjät vakuuttavat kyllä tilansa, kotinsa ja maatalouskoneensa, mutta moni laiminlyö itsensä turvaamisen. ”Kannattaa huolehtia vakuutukset kuntoon terveenä ollessaan”, muistuttaa äkillisesti sairastunut Juha Mikkola.
LähiTapiolan yrityskauppa Suomen Vahinkovakuutuksesta hyväksyttiin
25.5.2023 | Talous
Kilpailu- ja kuluttajavirasto ja Finanssivalvonta ovat hyväksyneet yrityskaupan, jossa LähiTapiola ostaa POP Pankki -ryhmältä 70 prosentin enemmistöosuuden POP Vakuutuksena paremmin tunnetusta Suomen Vahinkovakuutus Oy:stä. Yrityskaupan toteutuminen vahvistaa entisestään LähiTapiolan kykyä palvella sekä paikallisesti että valtakunnallisesti asiakkaita, jotka suosivat vakuutusasioinnissaan digitaalisia kanavia.
Yrityskylä Varsinais-Suomessa aukeaa syksyllä LähiTapiola Varsinais-Suomen toimisto
25.5.2023 | Varsinais-Suomi | Yhteiskunta
LähiTapiola Varsinais-Suomi on solminut kaksivuotisen yhteistyösopimuksen TAT Yrityskylä Varsinais-Suomen kanssa. Yhteistyön myötä LähiTapiola Varsinais-Suomi on tukemassa Yrityskylä Alakoulua. Se tarkoittaa varsinaissuomalaisille kuudesluokkalaisille suunnattua oppimiskokonaisuutta, jossa nuoret pääsevät kartuttamaan tietoa ja taitoja taloudesta, työelämästä, yrittäjyydestä ja yhteiskunnasta.