Pahin hirvikolariaika nyt käsillä – ajonopeus vaikuttaa loukkaantumisriskiin
10.10.2022 - Itä - Turvallisuus
Hirvikolarit lisääntyvät aina syksyllä. Nyt kannattaa kiinnittää erityistä huomiota tien reunustoihin etenkin hämärän aikaan.
Tilastokeskuksen mukaan riistaonnettomuuksia sattui viime vuonna Manner-Suomen tieliikenteessä kaikkiaan 13 953 kappaletta, joista hirvikolareita oli 1 680. Onnettomuuksien kannalta vaarallisin kuukausi oli marraskuu ja toiseksi vaarallisin lokakuu.
Hirvet ja myös peurat liikkuvat erityisesti hämärän aikaan aamuisin ja iltaisin. LähiTapiolan korvaamista hirvivahingoista suurin osa sattui aamulla seitsemän ja yhdeksän, ja illalla viiden ja kahdeksan välillä.
Riski kuolla ja loukkaantua hirvikolarissa kasvaa erittäin jyrkästi ajonopeuden noustessa. Oikea nopeus antaa lisäaikaa reagoida ja vähentää mahdollisia loukkaantumisia kolaritilanteessa. Erityisesti hirvivaaramerkkien alueella kaasujalkaa on syytä keventää, sillä näillä alueilla hirviä liikkuu eniten. Liikenneviraston (nyk. Väylävirasto) vuonna 2018 julkaiseman raportin mukaan kaikkiaan 97 % henkilövahinkoihin johtaneista hirvionnettomuudesta ajettiin vähintään 80 km/h rajoituksen alueella.
Pakollinen liikennevakuutus korvaa hirvieläinkolareissa sattuneet henkilövahingot. Autolle hirvieläinkolarista sattuvat vahingot korvataan vapaaehtoisesta kaskovakuutuksesta.
Pidä huolta -kampanja näkyy satsauksina nuorten mielenterveyteen myös Länsi-Suomessa
10.10.2022 | Yhteiskunta
LähiTapiola Länsi-Suomi oli mukana syksyn 2021 Pidä huolta -kampanjassa, joka keräsi yhteensä yli miljoona euroa nuorten mielenterveyden tukemiseen. Kysyimme Mieli ry:n jäsenyhdistyksiltä Porista, Raumalta ja Huittisista, miten kampanjan vaikutukset ovat alkaneet näkyä Länsi-Suomessa.
LähiTapiolan tarjoama rahastovalikoima on täydentynyt Seligson & Co -rahastoilla
7.10.2022 | Talous
LähiTapiolan rahastovalikoima laajeni syyskuussa Seligson & Co -rahastoilla. Seligson & Co on tullut tunnetuksi erityisesti passiivisista rahastoistaan. Nyt voit ostaa Seligson & Co -rahastoja salkkuusi helposti LähiTapiolan verkkopalvelussa.
Lapsille säästetään yhä useammin muualle kuin pankkitilille – Katso, kuinka paljon tilisäästö häviää rahastosäästölle
7.10.2022 | Talous
Enemmistö lapsiperheistä kertoo säästävänsä lapselleen tai lapsilleen, ilmenee LähiTapiolan kyselystä. Tilisäästäminen on edelleen ykkössäästökohde, mutta tilien suosio hiipuu. 18 vuoden aikana tilisäästäjä on hävinnyt yllättävän paljon perusrahastosäästäjälle.