Hyvinvoiva Pohjoinen -lahjoituksia pelastustoimintaan
1.9.2022 - Pohjoinen - Elämänturva
LähiTapiola Pohjoisen Hyvinvoiva Pohjoinen -lahjoituksin jaetaan yhteensä 100 000 euroa 17 erilaiselle yleishyödylliselle toimijalle Pohjois- ja Keski-Pohjanmaalla. Suomen Dronepelastajat ry hankkii 20 000 euron lahjoituksella lämpökameran.
Vuoden 2022 Hyvinvoiva Pohjoinen -lahjoitukset kohdistuvat arjen turvallisuuden ja pelastustoiminnan, liikenneturvallisuuden ja nuorten liikennekäyttäytymisen sekä mielenterveyden ja ennaltaehkäisevän hyvinvoinnin edistämiseen.
Pelastustoiminnan tukeminen ja edistäminen erityisesti haja-asutusalueilla on tärkeää ja etenkin meripelastajat ovat pitkällä rannikkoalueella oleellisessa roolissa. Yksi lahjoituksen saajista on Suomen Dronepelastajat ry:n Oulun osasto. Valmiuskoulutettu ja vapaaehtoisperiaatteella toimiva Oulun hälytysryhmä toimii Pohjois-Pohjanmaan alueella ja hankkii lahjoituksen avulla etsintäkäyttöön soveltuvan lämpökameran.
- Ryhmällä on valmius tehdä vaativaa etsintätoimintaa dronelaitteistoilla poliisin ja pelastusviranomaisten apuna. Jotta voisimme suorittaa tehtävää tehokkaasti, tarvitsemme joka säähän soveltuvan lämpökameralla varustetun dronejärjestelmän yhteiskäyttöömme, hankintaa perustelee ryhmän johtaja Hannu Leskelä Dronepelastajilta.
- Lennokkien avulla tehtävä pelastustyö on uudenlaista toimintaa, joka on tehokasta ja tärkeää esimerkiksi vaikeakulkuisilla alueilla ja haja-asutusseuduilla, kertoo LähiTapiola Pohjoisen toimitusjohtaja Veli Rajakangas.
Poliisin omassa toiminnassa lämpökameralla varustettu drone on osoittautunut tehokkaaksi ja nopeaksi työkaluksi löytää esimerkiksi kadonneita lapsia ja muistisairaita. Suomen sääolosuhteissa, varsinkin syksyllä ja talvella mahdollisimman nopea kadonneen löytäminen on selviytymisen kannalta erittäin tärkeää.
- Useat Oulun hälytysryhmän jäsenet operoivat dronejärjestelmillä myös ammatikseen ja ovat valmiita tarjoamaan osaamistaan tällaiseen tärkeään vapaaehtoistyöhön, lisää Leskelä.
Kaikki Hyvinvoiva Pohjoinen -lahjoituksen saajat:
- Lumijoen etsintävene team ry
- Suomen Dronepelastajat ry / UAS 201 Oulu
- Oijärven Vapaaehtoinen Palokunta ry
- Perhon palomiesyhdistys ry
- Kannuksen palomiehet / Kannuksen palokuntanaiset
- Limingan Moottoripaja ry
- Pitkäkankaan koulun vanhempaintoimikunta
- Pyhäjoki MC ry
- Finanssi ry
- Haapaveden 4H-yhdistys ry
- Kalajokilaakson mielenterveysyhdistys Mielikit ry
- Katuklinikka Oulu / A-klinikkasäätiö
- Lintulammen asukasyhdistys ry
- Motoristien Kriisipalvelu Kannatusyhdistys ry
- SPR:n Pudasjärven osasto
- Suomenselän Muisti ry
- Utajärven Nuorten Toimintaorganisaatio ry
Asiakkaiden omistamana ja paikallisena elämänturvayhtiönä LähiTapiola Pohjoisen tavoitteena on edistää vastuullisesti Pohjois- ja Keski-Pohjanmaan hyvinvointia ja elinvoimaisuutta. Hyvinvoiva Pohjoinen -lahjoituksin toteutamme vastuullisuustyötämme ja vaikutamme aktiivisesti lähiyhteisössämme. Meille on tärkeää, että asiakkaamme omistajinamme voivat olla mukana päätöksenteossamme.
Hyvinvoiva Pohjoinen -lahjoitusten lisäksi vastuullisuustyötä toteutetaan mm. lasten ja nuorten matalan kynnyksen harrastamiseen kohdennetulla Nuori Pohjoinen -tuella, vahingontorjuntatyöllä kuten sammutintarkastuksilla ja hätäensiapukoulutuksilla, henkilökunnan vapaaehtoistyöllä sekä oppilaitosyhteistyöllä.
LähiTapiola Lappi: ”Korvaamme joka syksy noin parikymmentä liian nopeasta lämmittämisestä aiheutunutta savu- ja nokivahinkoa”
31.8.2022 | Lappi | Elämänturva
Syksyn viilenevät säät ja kohoava sähkön hinta houkuttelevat takan ja leivinuunin lämmitykseen. Tulisijan lämmittäminen pitkän tauon jälkeen on aloitettava varovasti, sillä kylmänä olleen tulisijan varomaton ja liian nopea lämmitys voi sekä vaurioittaa kylmää piippua, että aiheuttaa savu- ja nokivahinkoja.
LähiTapiola Pääkaupunkiseutu uudistaa vakuutuksiaan – Lapsivakuutuksen tilalle Terveysvakuutus
31.8.2022 | Pääkaupunkiseutu | Terveys
Uusi Terveysvakuutus on voimassa Lapsivakuutusta pidempään ja korvaa myös psykoterapiaa. "Jotta voimme palvella paremmin kaikkia omistaja-asiakkaitamme, tarkastelemme ja kehitämme säännöllisesti vakuutuksiamme muuttuvan maailman mukaan", LähiTapiola Pääkaupunkiseudun kehitysjohtaja Miska Ahonen sanoo.
Kotivakuutus on hankinta, joka mahtuu opiskelijabudjettiin
30.8.2022 | Pohjoinen | Turvallisuus
Mitä kaikkea tarvitaan, kun muuttaa ensimmäiseen omaan asuntoon tai opiskeluaikana asunnosta toiseen? Kaikki tietävät, että ilman kattiloita ja lakanoita ei pärjää, mutta näiden lisäksi välttämättömyyksien listalle nousee myös kotivakuutus. Kotivakuutus antaa turvaa esimerkiksi silloin, kun opiskeluläppäri sanoo itsensä yllättäen irti.