Siirry suoraan sisältöön Siirry suoraan alatunnisteeseen

Elämisen menot ovat nousseet – säästämisen tärkeys korostuu inflaation kasvaessa

9.5.2022 - Loimi-Häme - Talous

Kotitaloudet arvioivat asumisen, ruuan, autoilun ja muun elämisen välttämättömien menojen lohkaisevan noin kolme neljännestä heidän tuloistaan. Valtaosa LähiTapiola Loimi-Hämeen toiminta-alueella sanoo säästävänsä pahan päivän varalle. Oman talouden puskurointi on aina hyvä tapa varautua talouden tuleviin yllätyksiin. Alhaisten korkojen vuoksi puskuria kannattaa pitää muuallakin kuin pankkitilillä.

Ruuan, energian ja asumisen kulut vievät valtaosan tuloista

Ruuan, energian, asumisen kallistumiset inflaation kasvaessa tuntuvat monen kotitalouden arjessa LähiTapiola Loimi-Hämeen toiminta-alueella.* Elämisen kannalta välttämättömät menot lohkaisevat suuren osan tuloista ja säästöön jää vain kymmenes osa tuloista.

LähiTapiolan teettämässä Arjen katsaus –kyselyssä LähiTapiola Loimi-Hämeen alueella asumis- (34%) ja ruokamenot (21%) syövät 55 prosenttia kuukausituloista. Kun mukaan lasketaan liikkumisen ja muut elämisen kannalta välttämättömät menot osuus nousee 75 prosenttiin.

Suuri elämisen välttämättömien menojen osuus syö kotitalouksien säästämismahdollisuuksia. Kyselyn mukaan Loimi-Hämeen alueella asuvat arvioivat säästämisen osuuden olevan noin yksitoista prosenttia tuloistaan.

-Säästöön jäävä osuus nousee iän, taajama-asteen tiiveyden ja luonnollisesti tulojen mukana, LähiTapiola Loimi-Hämeen toimitusjohtaja Lauri Riekkola sanoo.

* LähiTapiola Loimi-Hämeen toiminta-alue koostuu Kanta-Hämeestä, Etelä-Pirkanmaasta ja Itäisestä Varsinais-Suomesta.

Iso osa saa säästettyä vähintään 50 euroa kuukaudessa

Suomessa säästämisaste on laskenut neljä neljännestä peräkkäin. Aste on kuitenkin pysynyt positiivisena eli suomalaista käytettävissä olevat tulot ylittävät vielä kulutusmenot.

Myös Arjen katsaus kyselyn perusteella valtaosa LähiTapiola Loimi-Hämeen alueella saa säästettyä osan tuloistaan. Vain kymmenen prosenttia vastaajista ilmoitti, ettei säästöön jää kuukaudessa mitään.

Viidennes vastaajista (19 %) kertoi säästävänsä kuukaudessa enintään 50 euroa. Yli viidensadan euron säästöihin pystyi 18 prosenttia LähiTapiola Loimi-Hämeen alueen vastaajista.

LähiTapiolan teettämän Arjen katsaus –kyselyn mukaan valtaosa sanoo säästävänsä tulevaisuutta varten. LähiTapiola Loimi-Hämeen alueella peräti 64 % sanoo varautuvansa säästöillä pahaa päivää varten, kun koko maassa vastaava luku oli 58 %.

Mielestäni tulevaisuuteen varautuminen riittää hyvin säästämisen syyksi. Pääasia on, että säästää jotakin, sanoo Riekkola.

- Yhdelle paha päivä tarkoittaa menoa, joka on tulossa mutta ilman päivämäärää. Toinen varautuu täysin yllättäviin menoihin. Kolmannelle kyse ei ole edes mistään vahingosta vaan hän varautuu johonkin ei-toivottuun aikakauteen, vaikkapa työttömyyteen, Riekkola sanoo.

Suosittua on myös säästää eläkeaikaa tai vakavaa sairautta silmällä pitäen.

- Eläkeajan toimeentuloa voi esimerkiksi haarukoida LähiTapiolan verkkosivulla on Mitä elämä maksaa –laskurilla. Sen avulla voi itse laskea arvion eläkeajan toimeentulosta ja miten säästämisen avulla voi vaikuttaa siihen. Asiantuntijan kanssa voi arvioida sitä, onko oma eläkeaikaan varautuminen riittävällä tasolla ja miten tilannetta voisi parantaa säästämällä ja sijoittamalla.

Kyselyyn vastanneista 12 prosenttia sanoi, ettei ole varautunut mihinkään annetusta vaihtoehdoista tai ei varaudu tulevaan mitenkään.

Rahastosäästäminen ja kiinteä omaisuus ovat huomattavasti suositumpia säästön kohteita LähiTapiola Loimi-Hämeen alueella kuin muualla maassa

Oman talouden puskurointi tulevaisuutta varten on järkevää talouden pitoa. Puskurin koko toki vaihtelee säästäjästä riippuen. Pitkän ajan säästöt olisi hyvä ohjata tililtä pois tuottavimpiin sijoituskohteisiin, sillä tilillä korkotason mataluuden vuoksi tuotto jää olemattomiin.

LähiTapiola Loimi-Hämeen alueella kyselyyn vastanneista 49 % sanoo pitävänsä pahan päivän puskuriaan tilillä. Rahastosäästäminen on lähes yhtä suosittua (42 %) kuin tilille säästäminen. Etenkin nuoret ovat löytäneet rahasto- ja osakesäästämisen. Peräti 35 % ilmoitti omistavansa myytävää omaisuutta, kun vastaava luku koko maassa oli kyselyssä 24 %.

Inflaation kiihtyessä ja korkotason pysyessä yhä matalalla tilivaihtoehto on pitkän ajan säästäjälle erityisen huono vaihtoehto. Raha menettää arvoaan tilillä huomattavasti.

Riekkola antaa muutaman vinkin joita kannattaa pohtia ennen säästökohteen valintaa.

- Varoja saatetaan tarvita jo ensi viikolla siksi sijoitusten riskitaso kannattaa pitää maltillisina. Aika ei tällöin pääse korjaamaan huonosti ajoittuneita markkinalaskuja. Toiseksi varat on oltava muutettavissa rahaksi muutamien päivien kuluessa. Maltillisen riskin yhdistelmärahastot sopivat hyvin tarkoitukseen, Riekkola sanoo.

- Nyrkkisääntö on puskuroida 10 prosenttia palkasta. Se tarkoittaa, että elinkaaren kulutusmahdollisuudet pystyy tasaamaan säästämällä koko työuran 10 prosenttia palkasta ja sitten eläkeaikana käyttämällä näitä säästöjä eläkkeen ohella.

Säästäminen vaatii sitkeyttä ja pitkäjänteisyyttä. Korkoa korolle –efekti hyödyttää eniten pitkäaikaissäästäjää. Jos säästäisi kymmenen vuotta sata euroa kuussa viiden prosentin vuotuista tuottoa tarjoavaan sijoituskohteeseen, olisi säästäjällä säästöajan lopussa lähes 15 500 euroa. Viiden vuoden sijoitusjakson jälkeen säästöjä olisi kertynyt runsaat 6 800 euroa.

Peruslaskelmassa ei ole huomioitu inflaatiota, veroja tai muita sijoituskohteiden kuluja.

Kantarin tekemä Arjen Katsaus -kysely toteutettiin 5. – 26.1.2022. Loimi-Hämeessä tehtiin 325 haastattelua. Tulosten tilastollinen virhemarginaali on Loimi-Hämeessä noin + 5,4 prosenttiyksikköä.