Siirry suoraan sisältöön Siirry suoraan alatunnisteeseen

LähiTapiola Uusimaa: 15 miljoonaa euroa paikallisen elinkeinoelämän tukemiseen

16.2.2022 - Uusimaa - Talous

LähiTapiola Uusimaan tulos vuodelta 2021 oli poikkeuksellisen hyvä, kun sekä vakuutus- että sijoitustoiminnan tulokset kehittyivät positiivisesti ja yhtiön vakavaraisuus vahvistui entisestään.

Tämä luo erinomaisen pohjan omistaja-asiakkaidemme etujen kasvattamiseen ja liiketoimintamme pitkäjänteiseen ja asiakaslähtöiseen kehittämiseen niin henkilö-, yritys- kuin maatila-asiakkaillemme.

Tällä hetkellä panostamme erityisesti tietojärjestelmien ja tietoturvan kehittämiseen sekä omistaja-asiakkaidemme etujen laajentamiseen.
Vastuullisuustyömme kivijalka on asiakasomisteisuus ja aktiivinen alueellinen rooli. Oma toimintamme ja yhteistyö valittujen kumppaneiden kanssa tähtää omistaja-asiakkaidemme, paikallisten yhteisöjen sekä koko yhteiskunnan kestävän hyvinvoinnin rakentamiseen. Olemme päättyneen vuoden aikana tukenut paikallista elinkeinoelämää ostamalla palveluita 15 milj. euron edestä ja lahjoittanut toimialueemme eri järjestöille 160.000 euroa. ”

LähiTapiola Uusimaan keskeisimmät tulostekijät vuonna 2021
LähiTapiola Uusimaan kokonaistulos oli 18,7 miljoonaa euroa ja liiketulos 9,0 miljoonaa euroa. Tuloksen positiivista kehitystä tukivat sekä vakuutusliiketoiminnan että sijoitustoiminnan hyvät tulokset.
LähiTapiola Uusimaan vahinkovakuutustoiminnan kate oli 4,1 miljoonaa euroa. Kate muodostuu vakuutusmaksutuotoista, joista vähennetään korvauskulut ja liikekulut.

Vahinkoensivakuutuksen maksutulo oli 57,9 miljoonaa euroa, jossa kasvua edellisestä vuodesta kertyi 3,6 prosenttia. Maksutulon positiivista kehitystä tukee LähiTapiola Uusimaan korkea asiakaspysyvyys sekä myynnin hyvä taso. Toimintakulusuhde oli 31,2 %.

Korvauskulut olivat 37,1 miljoonaa euroa ja vakuutustekninen kannattavuus yhdistetyllä kulusuhteella mitattuna oli 91,5 prosenttia.

LähiTapiola-rahastojen hallinto siirrettiin LähiTapiola-ryhmän omistamalle Seligson & Co Rahastoyhtiö Oyj:lle vuoden 2021 lopussa. Hallinnon siirto mahdollistaa LähiTapiola-rahastojen kustannustehokkaamman hoitamisen sekä rahastoliiketoiminnan joustavamman kehittämisen.

LähiTapiola-ryhmä luopui samassa yhteydessä omistusosuudestaan S-Pankissa. LähiTapiola-ryhmä jatkaa edelleen strategista yhteistyötä S-ryhmän kanssa. Olemme solmineet jatkosopimuksen bonusyhteistyöstä S-ryhmän kanssa, eli myös jatkossa omistaja-asiakkaamme saavat S-bonusta LähiTapiola-ryhmän vakuutusmaksuista.

Avainluvut, korvaukset ja asiakasedut

LähiTapiola Uusimaan asiakkaille maksettiin korvauksina 37,1 miljoonaa euroa. Lisäksi asiakkaille hyvitettiin keskittämisetuina 5,0 miljoonaa euroa ja vakuutusmaksuista S-ryhmän Bonusta 1,8 miljoonaa euroa.

Luvut ovat tilintarkastamattomia.

Lisätiedot:
Erik Valros, toimitusjohtaja, +358 50 360 3792, erik.valros@lahitapiola.