Keski-Suomi: Tuulilasivahingot valitettavan yleisiä – uusi palvelumalli yhteistyössä paikallisen korjauskumppanin kanssa nopeuttanut vahinkokäsittelyä
30.4.2021 - Turvallisuus
Paikallinen yhteistyö nopeuttaa lasivahinkojen käsittelyä merkittävästi. LähiTapiola Keski-Suomen asiakkaat saavat lasivahinkopalvelua suoraan korjaamoyhteistyökumppanilta Autoklinikalta.
Vakuutusyhtiöiden tietoon tulee vuosittain kymmeniä tuhansia lasivahinkoja. Pelkästään LähiTapiola Keski-Suomi korvasi vapaaehtoisesta kaskovakuutuksesta viime vuonna noin 2 300 lasivahinkoa.
Talven jäljiltä teillä on paljon kiviä, hiekkaa ja irronneita nastoja, jotka auton tuulilasiin osuessaan voivat aiheuttaa vaurioita. Harmittomalta vaikuttava iskemä kannattaa korjata, koska se voi levitä isoksi halkeamaksi ja pahimmillaan rikkoa koko lasin.
Asiakkaillemme sattuvista kaskovahingoista toiseksi eniten on nimenomaan tuulilasivahinkoja, sanoo LähiTapiola Keski-Suomen korvausjohtaja Atte Hänninen.
Hänninen muistuttaa, että tuulilasivahinkoja voi jonkin verran ennaltaehkäistä omalla ajotyylillä.
- Kannattaa pitää reilusti etäisyyttä edellä ajavaan, jolloin kiviä ja nastoja ei niin herkästi lentele lasiin. Suomessa ajetaan talvella yleisesti nastarenkailla, usein myös valitettavan huonoilla renkailla.
Tuulilasin vaihtoon vaikuttaa auton merkki ja malli. Mitä teknisempi lasi, sitä arvokkaammaksi vaihto tulee. Edullisimmillaan tuulilasin saa alle 200 eurolla, mutta hyvinkin tekninen tuulilasi voi maksaa yli 1 000 euroa.
Miten tuulilasi kannattaa vakuuttaa?
LähiTapiolan Laaja kasko ja Loistokasko sisältävät lasiturvan. Lasiturva on osa kaskon kokonaishintaa ja arvioltaan noin 50 euroa vuodessa.
- Vakuutusturvan laajuus kannattaa miettiä aina tapauskohtaisesti auton hinnan kautta. Jos autosta maksetaan 10–15 000 euroa tai enemmän, laajaa kaskoa kannattaa vakavasti harkita, kertoo Hänninen.
Kuva: Autoklinikka
Paikallinen yhteistyö autokorjaamokumppani Autoklinikan kanssa on nopeuttanut lasivahinkoasiakkaan korvausasian vireillepanoa
Asiakkaan soittaessa lasivahingosta LähiTapiolan korvausnumeroon puhelu ohjautuu suoraan Autoklinikalle, josta asiakas neuvotaan lähimmälle korjaamolle ja auton lasi saadaan korjattua nopeasti. Puhelun ohjautuessa suoraan korjaamolle, säästyy aikaa ja vaivaa niin vakuutusyhtiöltä, kuin asiakkaalta. Parhaimmillaan auton lasin saa korjattua alle puolessa tunnissa. Autoklinikka ottaa vastaan lasikorjaukseen aina ilman ajanvarausta.
Milloin tuulilasi kannattaa korjata, onko särön sijainnilla merkitystä halkeaman syntymiseen?
- Kiveniskemä kannattaa korjauttaa aina mahdollisimman pian. Parasta olisi, jos iskemän pystyisi suojaamaan vaikkapa teipin palalla, jottei lika ja epäpuhtaudet pääse halkeaman sisään. Asiakkaat voivat hakea meiltä veloituksetta kiveniskemätarran ensiavuksi särökohtaan. Toimimalla nopeasti saadaan parempi lopputulos korjausjäljelle ja samalla varmistetaan, ettei lasi pääse halkeamaan, neuvoo Autoklinikan myyntipäällikkö Janne Hiltunen.
Korjaamatta jätetty lasi on aina turvallisuusriski - varsinkin jos iskemä haittaa näkyvyyttä. Lisäksi pieni iskemä lähtee helposti leviämään. Pienetkin iskemät kannattaisi korjauttaa siitäkin syystä, että näin voi välttyä kalliimmalta lasinvaihdolta. Turvallisuusriskin aiheuttaa myös näkyvyyttä heikentävä kulunut lasi.
- Mikäli iskemä tulee lasin reunaan, noin +/- 10 sentin alueelle reunasta, on se alttiimpi halkeamiselle kuin keskelle lasia tullut iskemä, jatkaa Hiltunen.
Vanhemmissa autoissa tuulilasin kunnosta on syytä pitää huolta ajonäkyvyyden ja turvallisuuden vuoksi. Uusien autojen tuulilaseissa on enemmän teknisiä avustimia ja tunnistimia, jotka vaikuttavat oleellisesti
ajoturvallisuuteen. Lasiin kiinnitetyt kamerat ovat myös osa kuljettajaa avustavia järjestelmiä, kuten kaistavahteja ja törmäysten varoitusjärjestelmiä.
Tarvitseeko asiakkaan itse tietää tuulilasin mallia ja tekniikkaa?
- Asiakkaan ei tarvitse tietää tarkalleen lasinsa tekniikkaa. Lasin vaihtojen osalta näemme järjestelmistämme auton alustanumeron perusteella tarkat lasin tekniikat lisävarusteineen ja pystymme tilaamaan juuri oikean lasin, kertoo Hiltunen.
Autoklinikka-yhtiöt on autojen pelti-, kolari- ja tuulilasivaurioiden korjaamiseen erikoistunut monimerkkikorjaamoketju. Vuonna 1992 perustettu Autoklinikka palvelee asiakkaitaan jo yli 50 pisteessä ympäri Suomen. Yhtiön liikevaihto oli viime vuonna noin 50 MEUR ja se työllistää yli 350 alansa ammattilaista. Vuosittain Autoklinikoilla korjataan noin 50.000 kolhittua tai kolaroitua autoa. Autoklinikka on myös Tesla-sähköautojen auktorisoitu vauriokorjaamoketju Suomessa. Autoklinikan kasvustrategian tavoitteena on tarjota alan parasta vahinkokorjauspalvelua vastuullisesti ja ympäristöä kunnioittaen sekä toimia autokorjaamoalan suunnannäyttäjänä. Autoklinikka on osa pohjoismaista Werksta-konsernia. www.autoklinikka.fi
LähiTapiolan Loistokaskoon ja Laajaan kaskoon kuuluu lasivakuutus, joka korvaa vauriot, jotka aiheutuvat ulkoapäin ikkunalasiin osuneesta iskusta. Lasivakuutuksen käyttö ei vaikuta kaskovakuutuksen bonukseen, ja jos iskemä on vielä korjattavista, se korvataan ilman omavastuuta. Lasin vaihdon yhteydessä maksat vain omavastuun osuuden.
Lue lisää kaskovakuutuksistamme täällä.
Kuvassa vasemmalta oikealle: Autoklinikan myyntipäällikkö Janne Hiltunen, LähiTapiola Keski-Suomen kehityspäällikkö Ari Rikman ja Autoklinikan aluepäällikkö Johannes Marttila.
Yli puolet suomalaisista kannattaa metsänomistamista – omistusvaihtoehdoilla on sekä hyviä puolia että huomioitavaa
30.4.2021 | Talous
Enemmistö suomalaisista pitää metsänomistamista järkevänä. LähiTapiolan teettämän kyselyn mukaan valtaosa omistaisi metsää omalla palstalla. Omistuksen uudet muodot kiinnostavat nuorempia. LähiTapiolan asiantuntija Marika Makkonen listaa eri metsänomistamisen vaihtoehdon hyvät ja huonot puolet.
LähiTapiolalta Savolta useita lahjoituksia lasten ja nuorten harrastustoimintaan - vuoden aikana yhteensä 10 000 euroa
28.4.2021 | Savo | Elämänturva
Kaksi kertaa vuodessa avattavaan Nuori Savo –tukien hakuun tuli useita hakemuksia toimialueeltamme ja ensimmäiset tuet on nyt jaettu. Lasten ja nuorten harrastustoimintaa halutaan tukea erityisesti koronatilanteessa, jossa seurat ja osa perheistä ovat taloudellisissa vaikeuksissa.
Pirkanmaa: maatiloilla sattuu palovahinkoja lähes joka toinen viikko
28.4.2021 | Maa- ja metsätalous
Maatilayrittäjille tulipalovaara on läsnä arjen töissä jatkuvasti. LähiTapiola Pirkanmaan korvaustilastojen mukaan maatilojen palovahinkoja tapahtuu keskimäärin joka toinen viikko. Heikkokuntoiset tai vialliset sähkölaitteet, lämpökeskukset ja viljakuivaamot aiheuttavat eniten paloja.