Erikoissijoitusrahasto LähiTapiola Sijoituskiinteistöihin on valmistunut uusi asuinkiinteistö
19.3.2021 - Talous
Espoossa sijaitseva Asunto Oy Aurinkokivi on viimeinen kolmesta valmistuneesta asuinkerrostalosta, jotka kuuluivat vuonna 2019 solmittuun hankesopimukseen.
Erikoissijoitusrahasto LähiTapiola Sijoituskiinteistöjen vuonna 2019 solmittu hankesopimus kolmesta asuinkiinteistöstä on saatu päätökseen. Keskeisillä sijainneilla hyvien raideyhteyksien varrella sijaitsevat asuintalot niin Helsingissä, Jyväskylässä kuin Espoossa on rakennettu valmiiksi ja niiden omistus on siirtynyt LähiTapiola Sijoituskiinteistöille.
- Viimeisimmän kaupan myötä rahaston asuntojen paino nousi entisestään. Asuntokohteet ovat vakaita sijoituskohteita, jotka tuovat tasaista kassavirtaa sekä turvaa taloudellisesti epävarmoina aikoina, kertoo Erikoissijoitusrahasto LähiTapiola Sijoituskiinteistöjen salkunhoitaja Kasper Joukama.
Nyt Espooseen valmistuneessa talossa on 75 korkeatasoista asuntoa yksiöistä kolmioihin. Kaupan myötä LähiTapiolan Mutkaton koti –konseptin mukainen vuokra-asuntotarjonta laajenee kehittyvälle Suur-Leppävaaran alueelle Mäkkylään, joka on yksi Espoon nopeimmin kasvavista asuinalueista. Asuinkiinteistöllä vastataan kaupungistumisen trendiin ja alueen asuntokysyntään.
LähiTapiola Sijoituskiinteistöt on erikoissijoitusrahasto, joka sijoittaa hajautetusti eri kiinteistötyyppeihin Suomessa. Rahasto aloitti toimintansa 29.12.2017. Rahaston minimimerkintäsumma on 500 euroa. Rahasto on auki uusille merkinnöille/lunastuksille neljä kertaa vuodessa.
Rahaston avaintiedot
- ISIN: FI4000273487
- Aloituspäivä: 29.12.2017
- Salkunhoitaja: LähiTapiola Vaihtoehtorahastot Oy
- Noteerausvaluutta: EUR
- Rahaston koko (MEUR): 122,48
- Osuuden arvo: 10,46
- Minimimerkintäsumma: kertamerkinnät 500 €
- Palkkiot: Hallinnointi 1,80 % p.a. merkintä 2,00 %, lunastus 1,00–4,00 %
- Juoksevat kulut: 2,06 % (vuonna 2020)
"Viimeisimmän kaupan myötä rahaston asuntojen paino nousi entisestään. Asuntokohteet ovat vakaita sijoituskohteita, jotka tuovat tasaista kassavirtaa sekä turvaa taloudellisesti epävarmoina aikoina."
Etsitkö rahastomuotoista kiinteistösijoittamista?
Erikoissijoitusrahasto LähiTapiola Sijoituskiinteistöt sopii säästäjille ja sijoittajille, jotka haluavat sijoittaa Suomen kiinteistömarkkinalle helposti ja hyvin hajautetusti.
Näitä työnantajan tarjoamia etuja suomalaiset arvostavat – eroavaisuuksia eri-ikäisten välillä
18.3.2021 | Työelämä
Suomalaiset arvostavat työnantajan tarjoamista henkilöstöeduista selkeästi eniten kattavaa työterveyshuoltoa, selviää LähiTapiolan Arjen katsaus -tutkimuksessa. Noin kaksi viidestä suomalaisesta kertoo arvostavansa liikunnan rahallista tukemista ja lounasetua. Lähes yhtä paljon arvostettiin työnantajien tarjoamia vapaaehtoisia vakuutuksia. Asiantuntijan mukaan henkilöstölle tarjottavissa eduissa on nähtävissä muutosta.
Pohjanmaa: LähiTapiola Pohjanmaa lahjoittaa 100 000 € käyttörahastosta
17.3.2021 | Talous
Myös tänä vuonna LähiTapiola Pohjanmaa lahjoittaa 100 000 euroa toimialueensa elinvoiman vahvistamiseen. Ehdotuksia tuettavista kohteista kerätään nyt kyselyn avulla. Kohteiden tulee olla yleishyödyllisiä ja irrallaan yhtiön liiketoiminnasta.
Millä sinun autosi kulkee? Kysyimme suomalaisilta, minkä käyttövoiman he valitsisivat seuraavaan autoonsa
15.3.2021 | Turvallisuus
Bensiiniauto on edelleen suomalaisten ykkösvaihtoehto autokaupoilla, mutta lähes joka viides voisi valita täyssähköauton ja vielä useampi ladattavan hybridin, selviää LähiTapiolan kyselystä. Vaihtoehtoisten käyttövoimien osuus kasvaa uusien autojen kaupassa, mutta koko autokanta muuttuu hitaammin. Pääkaupunkiseudulla useampi valitsisi jo lataushybridin kuin bensa-auton. Vaihtoehtojen moninaisuus voi asiantuntijan mukaan hämmentää autokaupoilla.