Neuvonantajaverkosto –ryhmä sparraamaan LähiTapiolan varainhoitoyhtiöitä
18.2.2021 - Talous
LähiTapiolan varainhoitoyhtiöissä on aloittanut toimintansa Neuvonantajaverkosto –ryhmä, jonka kaikki jäsenet ovat työskennelleet menestyksekkäästi ja pitkään finanssialalla, sijoittamisen, talouden ja sääntelyn johtotehtävissä.
Ryhmään kuuluvat Karita Meling, Tapio Oksanen, Pia Santavirta ja Pertti Vanhanen. Karita Meling on johtaja Työeläkevakuutusyhtiö Elossa ja vastaa pääomarahastosijoituksista. Tapio Oksanen on Työttömyysvakuusrahaston talous-ja rahoitusjohtaja ja LähiTapiola varainhoitoyhtiöiden hallitusten jäsen. Pia Santavirta on toimitusjohtaja Pääomasijoittajat ry:ssä ja Pertti Vanhanen puolestaan on Cromwell Property Group Euroopan toimitusjohtaja.
-Olemme innoissamme voidessamme aloittaa tällaisen toiminnan varainhoitoyhtiöissämme. Erityisen iloisia olemme siitä, miten monipuolisen ja kokeneen kokonaisuuden jäsenet muodostavat. He tulevat toimimaan sparraajina varainhoidollemme ja edustamaan monipuolisilla näkemyksillään tärkeää roolia eri sijoituslajien riskienhallinnassa, varainhoitoyhtiöiden hallitusten puheenjohtaja Jari Eklund sanoo.
Ryhmä kokoontuu säännöllisesti ja sen tarkoituksena on tuoda laajasti sijoittamisen asiantuntemusta ja näkemystä sekä haastaa varainhoitajiamme ja tuottaa päivittäistä varainhoitoa laajemmalla näkemyksellä talouden ja varainhoitoliiketoiminnan näkymistä.
-Sijoitusympäristö muuttuu muun maailman mukana nopeaan tahtiin. Tämän vuoksi neuvonantajaverkoston kanssa tehtävä yhteistyö on todella mielenkiintoista meille kaikille. Uusinta tietoa jakamalla pystymme myös ennakoimaan toimintaympäristön muutoksia paremmin ja tuomaan uudenlaisia näkökulmia varainhoitajien työhön, kommentoi Pia Santavirta.
"Olemme innoissamme voidessamme aloittaa tällaisen toiminnan varainhoitoyhtiöissämme."
Etelä-Pohjanmaa: LähiTapiola Etelä-Pohjanmaan tulos ja vakavaraisuus säilyivät hyvinä koronaepidemiasta huolimatta
18.2.2021 | Talous
LähiTapiola Etelä-Pohjanmaan asiakasmäärä ja samalla myös markkinaosuus kasvoi vuonna 2020. Markkinaosuus oli vuoden lopussa 46,4 % (Traficom). LähiTapiola Etelä-Pohjanmaan ensivakuutuksen maksutulo kasvoi 56,8 miljoonaan euroon ja korvauksia maksettiin 36,3 miljoonaa euroa. Liikevoitto oli 1,4 miljoonaa. Yhtiön tase nousi 215,5 miljoonaan euroon.
Savo: LähiTapiola Savo jatkoi kasvuaan koronavuotena – erityisesti halu turvata terveyttä on korostunut
18.2.2021 | Savo | Talous
LähiTapiola Savon vuoden 2020 tulos oli tavoitteiden mukainen. Asiakastyytyväisyys tuotteisiimme ja palveluihimme säilyi korkeana. Yhtiön vakavaraisuus ja riskinsietokyky ovat hyvällä tasolla. Sijoitustuottojen osalta hyvä loppuvuosi teki koko vuodesta onnistuneen tuloksellisesti.
-LähiTapiola Savolle on tärkeää, että alueellinen elinvoimaisuus säilyy ja kehittyy Savossa. Haluamme olla kestävällä pohjalla tuottamassa lisäarvoa omistaja-asiakkaillemme ja vahvistamassa elämänturvaa heidän arjessaan. Tätä tavoitetta tukee vakavarainen ja tuloksellinen toiminta, LähiTapiola Savon toimitusjohtaja Antti Pulkkanen kommentoi.
Vellamo: LähiTapiola Vellamon tulos oli hyvä ja yhtiön vakavaraisuus säilyi vahvana poikkeusoloista huolimatta
18.2.2021 | Talous
LähiTapiola Vellamon vertailukelpoinen tulos oli 10,4 miljoonaa euroa. Positiiviseen kokonaistulokseen vaikuttivat sekä sijoitustuotot että vahva vakuutusliiketoiminnan tulos, kertoo LähiTapiola Vellamon toimitusjohtaja Ahti Haataja.