Siirry suoraan sisältöön Siirry suoraan alatunnisteeseen

LähiTapiola Pääkaupunkiseutu ja Esport Oilers yhdessä edistämään lasten harrasteliikuntaa

16.2.2021 - Elämänturva

LähiTapiola Pääkaupunkiseutu ja Esport Oilers ovat tehneet yhteistyösopimuksen, jonka tavoitteena on tukea ja edistää lasten ja nuorten liikkumista.

LähiTapiola Pääkaupunkiseutu haluaa yhteistyöllä Esport Oilersin ja Esportin kanssa tarjota matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksia mahdollisimman monille lapsille ja nuorille ja siten auttaa löytämään itselle sopiva liikuntamuoto. Esport on toiminut vuosikymmeniä lasten ja nuorten liikuttamisen parissa, ja nyt solmitun yhteistyön myötä toimintaa on mahdollista laajentaa ja tehostaa entisestään. Yhteinen tahtotila on saada vallitsevassa tilanteessa etenkin alakouluikäisille turvallinen, helppo ja innostava väylä kohti terveyden kannalta oleellisia liikuntatottumuksia.

- Liikunnallinen elämäntapa omaksutaan usein lapsena, mikä lisää todennäköisyyttä ylläpitää samaa elämäntapaa myös aikuisena. Lasten ja nuorten liikunnan tukeminen on siten luonteva kumppanuuden kulmakivi elämänturvayhtiölle. Lisäksi joukkueliikunnalla on tutkitusti syrjäytymistä ehkäisevä vaikutus, sanoo LähiTapiola Pääkaupunkiseudun toimitusjohtaja Harri Mattinen.

Esport Oilers on Suomen toiseksi suurin lisenssipelaajien salibandyseura 1700:lla jäsenellään ja kuuluu siten Espoon suurimpiin lasten ja nuorten liikuttajiin. Toimintaa on sekä aktiivipelaajille että harrastajille. Tarvetta on ollut erityisesti lasten ja nuorten harrasteryhmille, sillä kaikki eivät halua pelata sarjatasolla. Korona-aika on näkynyt Esport Oilersissa etenkin harrasteryhmien pelaajamäärissä.

- Matalan kynnyksen harrasteryhmissä on ollut koronan myötä jopa 30 % normaalia vähemmän pelaajia. Laji aloitetaan tyypillisimmin 7-vuotiaana, mutta nyt uusia ekaluokkalaisia on ilmoittautunut mukaan ennätyksellisen vähän. Meillä on pelko, että kokonainen ikäluokka jää löytämättä harrastuksen pariin. Toivottavasti koronatilanne sallii normaalin harrastamisen mahdollisimman pian, sanoo Esport Oilersin toiminnanjohtaja Jouni Vehkaoja.

Liikuntatunteja alakoululaisille ja maksutonta iltapäivätoimintaa


Kumppanuustuen avulla Esport kutsuu alakoululuokkia viettämään liikuntatuntia Esportin tiloihin. Lisäksi Esport alkaa järjestää viikoittaista, maksutonta iltapäiväkerhotoimintaa 7-12-vuotiaille, koronatilanne tietenkin huomioiden. Iltapäivätoiminnassa lapset ja nuoret pääsevät liikkumaan ja kokeilemaan eri lajeja koulun jälkeen ammattilaisten johdolla turvallisessa ja inspiroivassa ympäristössä. Tarjolla on salibandya, koripalloa, temppuratoja ja monipuolisesti paljon muuta - toiminta muokkautuu myös lasten toiveiden ja kehityksen pohjalta. Yhteistyö mahdollistaa matalan kynnyksen lajikokeilut sadoille lapsille ja nuorille.

- Esportilla on loistavia kokemuksia lasten ja nuorten liikuttamisesta. Nämä LähiTapiolan kanssa yhteistyössä toteutettavat koululaiskutsut sekä veloituksettomat iltapäiväkerhotoiminnan kokeilut mahdollistavat uusia kokemuksia urheilutottumusten kannalta kriittisessä iässä oleville lapsille. Meillä on vahva usko, että nämä toimenpiteet edesauttavat lapsia ja nuoria mielekkään toiminnan pariin – myös heitä, joilla ei muuten olisi mahdollisuutta osallistua vastaavaan toimintaan. Odotamme innolla uusia iloisia liikkujia Esportiin, sanoo Esportin markkinointijohtaja Kai Vilponen.

Osa kumppanuustuesta ohjataan heikommassa taloudellisessa asemassa olevien perheiden lasten kausimaksujen tukemiseen.

- Koronavuosi on osunut moniin perheisiin muun muassa lomautusten ja työttömyyden muodossa. Surullisinta on, jos lapsen liikuntaharrastus loppuu sen takia, ettei perheellä ole mahdollisuutta maksaa harrastusmaksuja. Tähän on nyt löytynyt uusi väylä auttaa, kun perustimme yhteistyön myötä uuden stipendirahaston, jonka avulla näitä perheitä on mahdollista konkreettisesti auttaa ja saada mukaan toimintaan, Vilponen lisää.