Siirry suoraan sisältöön Siirry suoraan alatunnisteeseen

Uusimaa: Alueellista elinvoimaa myös korona-aikana. LähiTapiola Uusimaan puolivuosikatsaus 1-6.2020

18.8.2020 - Talous

Vuoden 2020 ensimmäinen vuosipuolisko on ollut poikkeuksellinen. Koronapandemian vuoksi talous ja sijoitusmarkkinat heikkenivät selvästi ja tämä näkyi myös LähiTapiolan Uusimaan tuloskehityksessä tammi-kesäkuussa.

Yhtiön liiketulos ja kokonaistulos ovat alentuneet verrattuna viime vuoden vastaavaan ajankohtaan sijoitusmarkkinoiden voimakkaiden liikkeiden johdosta. Olemme kuitenkin vakavarainen yhtiö, ja siksi kestämme poikkeusliikkeet sijoitusmarkkinoilla.

LähiTapiola Uusimaan vahinkovakuuttamisen maksutulo kasvoi 4,7 prosenttia viime vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna ja LähiTapiola Uusimaan yhdistetty kulusuhde ilman perustekorkokulua parani ollen 92,8 prosenttia (103,9).

Koronapandemia vaikutti sekä henkilö- että yritysasiakkaisiimme, joita tuimme tarjoamalla erilaisia asiakasjoustoja esimerkiksi maksuaikoihin ja vuokriin. Lisäksi lahjoitimme 30.000 euroa Suomen Punaiselle Ristille koronavastaiseen työhön. Lahjoitimme Kevätkummun koululle tablettitietokoneita edistämään etäopiskelua.

Turvallisuus – Turvaamme asiakkaitamme riskien varalta ja ennaltaehkäisemme vahinkoja

• Koronapandemian hiljentämä autokauppa vaikutti myös LähiTapiolan autovakuutusten myyntiin etenkin huhtikuussa. Myynti on sen jälkeen palautunut lähes ennalleen. Olemme edelleen liikennevakuuttamisen markkinajohtaja ja markkinaosuutemme on vahva sekä kaikissa ajoneuvoissa (32 %) että yksityishenkilöiden henkilöautoissa (30 %).


Talous – Autamme asiakkaitamme varautumaan taloudellisesti ja vaurastumaan

• Sijoitusmarkkinoilla korona aiheutti turbulenssia monille sijoittajille ja monissa säästämisen tuotteissa.

Terveys – Edistämme asiakkaidemme terveyttä ja hyvinvointia ennaltaehkäisevästi ja tervehtymistä tukien

• Asiakkaidemme yhteydenotot TerveysHelppi-palvelussamme kasvoivat etenkin maaliskuussa. Asiakastyytyväisyys on säilynyt hyvällä tasolla (NPS 79).

LähiTapiola Uusimaan kehitys tammi-kesäkuussa 2020:

Sijoitusmarkkinoiden kehitys vaikuttaa keskeisesti LähiTapiola Uusimaan tuloskehitykseen. Koronapandemia aiheutti sijoitusmarkkinoilla merkittäviä liikkeitä kevään aikana. Vaikka pandemian negatiiviset vaikutukset sijoitusmarkkinoihin ovat palautuneet selvästi maaliskuun lopun tasoilta, sijoitustoiminnan tuotot olivat tappiolliset kesäkuun lopussa.

Vakuutusmyynnin volyymit ovat laskeneet poikkeuksellisessa tilanteessa, mutta samalla myös asiakkaiden pysyvyys on parantunut. Taloudellisen toimeliaisuuden ja liikkumisen vähennyttyä sekä yleisen varovaisuuden lisäännyttyä vahinkomäärät ovat laskeneet, millä on korvauskuluja laskeva vaikutus. LähiTapiola Uusimaan toimintakulusuhde 31,5 prosenttia on parantunut verrattuna viime vuoden vastaavaan ajankohtaan (33,1 prosenttia).
Tammi-kesäkuussa LähiTapiola Uusimaan vahinkovakuutustoiminnan maksutulo oli 32,3 miljoonaa euroa. Se oli 4,7 prosenttia enemmän kuin vuodentakaisella jaksolla.
Asiakkaille hyvitettiin vahinkovakuutuksen keskittämisetuina 2,34 miljoonaa euroa ja maksettiin korvauksina 16,4 miljoonaa euroa. Lisäksi asiakkaille hyvitettiin vakuutusmaksuista S-ryhmän Bonusta noin 900.000 euroa.

Keväällä toteutettu Tarkasta etänä! sammutintarkastuskampanjaan osallistui yli 1000 asiakasta ja tarkistimme alueella yli 3 500 sammutinta. Asiakkaidemme alkusammutuskalustosta on siten myös poikkeusaikana huolehdittu.

SPR Helsingin- ja Uudenmaan piirille käyttörahastosta lahjoittamamme summalla olemme yhteistyössä asentanut seitsemän sydäniskuria ympäri toiminta-aluettamme.

Yhteistyössä Suomen Uima- ja hengenpelastusliiton kanssa lahjoitimme viisi pelastusrengasta eri puolelle toiminta-aluettamme.

Luvut ovat tilintarkastamattomia.
Lisätiedot:
Erik Valros, toimitusjohtaja, LähiTapiola Uusimaa, puhnro 050-360 3792, erik.valros@lahitapiola.fi
Christoffer Wickholm, markkinointipäällikkö, LähiTapiola Uusimaa, puhnro, 040-500 6030, christoffer.wickholm@lahitapiola.fi