Siirry suoraan sisältöön Siirry suoraan alatunnisteeseen

SAVO: Lahjoitimme allaspelastusrenkaita Kuopion Kuntolaakson uimahalliin

3.8.2020 - Turvallisuus

LahiTapiola

LähiTapiola Savo lahjoitti allaspelastusrenkaita Kuopion juuri valmistuneeseen uimahalliin. Kuntolaakson uimahalli on Suomen toiseksi suurin uimahalli ja haluamme olla turvaamassa siellä vesiliikunnan harrastamista.

Uimataito on Suomessa välttämätön kansalaistaito, joka yhdessä vesipelastustaitojen kanssa mahdollistaa turvallisen vesillä liikkumisen ja vesiliikunnan harrastamisen läpi elämän - olemmehan tuhansien järvien maa. Suomessa uimataidon kehittymistä on seurattu 20 vuotta. Viimeisimmän vuonna 2017 tehdyn uimataitotutkimuksen mukaan 76 prosenttia kuudesluokkalaisista on uimataitoisia. Määrä on säilynyt lähes ennallaan vuodesta 2011, jolloin uimataitoisia oli 72 prosenttia - joka neljäs kuudesluokkalainen ei siis osaa uida kunnolla.

Suomessa uimataitoa mitataan yleisesti Pohjoismaisen uimataidon määritelmän mukaan - uidaan pysähtymättä 200 metriä, josta 50 metriä selällään. Lähtö tähän testiin tapahtuu hyppäämällä uintisyvyiseen veteen.

Merkittävimmät tekijät uimataidon kehittymiseen pitkällä aikajänteellä ovat olleet uimahalliverkoston laajeneminen 1970 -luvulla ja sitä myötä uinnin harrastamisen muuttuminen ympärivuotiseksi sekä peruskoulun järjestämän uimaopetustoiminnan käynnistyminen. Suomessa uimahallin merkitys on näin ollen merkittävä uimataidon ja vesiturvallisuustyön kannalta, kertoo Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton koulutussuunnittelija Anne Hiltunen.

- Asianmukaiset turvallisuusvälineet ovat uima-altailla yhtä tärkeää kuin vapaan veden äärelläkin ja turvallisuudesta huolehdimme myös uimavalvonnan kouluttamisesta. On hienoa, että LähiTapiola Savo haluaa edistää turvallisuutta myös täällä, kiittelee Kuntolaakson uinninvalvonnan tiiminvetäjä Aki Moilainen.

-Elämänturvayhtiönä olemme sitoutuneet vastuullisuuden jatkuvaan parantamiseen lähielinpiirissä ja koska uiminen on elämänkaarilaji ja uimahallit tarjoavat palveluitaan vauvasta vaariin, sopii se meidän läpi elämän kattavaan elämänturvaan mainiosti, sanoo LähiTapiola Savon markkinointipäällikkö Kaisa Kaján.

Viime vuosina LähiTapiola Savo on lahjoittanut useita pelastusrenkaita maakuntamme uimarannoille, jotka ovat osa LähiTapiolan ja SUH:n yhteistyötä vesiturvallisuuden lisäämiseksi.