Siirry suoraan sisältöön Siirry suoraan alatunnisteeseen

Uusimaa: Mia kaatui pyörällä ja kokeili TerveysHelpin

3.7.2020 - Terveys

Asiakkaamme Mia, lähti pyörelenkille miehensä ja tuttavapariskunnan kanssa. Lenkki ei sujunut ihan suunnitelmien mukaan vaan, Mia kaatui ja satutti polvensa. Hän oli kuullut TerveysHelpistä ja päätti olla siihen yhteydessä. Tässä Mian tarina:

Lähdimme kauniina juhannuspäivänä yhdessä ystäviemme kanssa maastopyöräilylenkille. Yleensä maastossa ja metsässä vauhdikkaammin pyöräillessäni minulla on polvisuojat. Tällä kertaa en kuitenkaan ajatellut niiden olevan tarpeelliset, kun ajatuksena oli tosiaan tehdä vain mukava pieni pyöräretki metsässä ystävien kanssa. Kypärä ja ajohanskat minulla on aina, niin kuin oli nytkin. En tiedä mistä tämä ajatus polvisuojattomuudesta tuli, mutta jälkikäteenhän on turha enää harmitella. Virheistä onneksi voi vain oppia.

Retki sujui oikein mukavasti ja kauniina päivänä oli mukava ajella ympäri metsäpolkuja. Reissun loppupäässä kuitenkin sattui jotain yllättävää; nostin katseeni hetkeksi metsäpolulta katsoakseni, kumpaan suuntaan tietä edelläni ajavani miehet kääntyvät ja sillä samalla hetkellä -aivan äkkiarvaamatta- polulle päätti hypätä kanto! Koska katseeni oli hetkeksi suunnattu eteenpäin, törmäsin tietenkin tuohon eteen hypähtäneeseen kantoon ja kaaduin. Vauhtia ei onneksi tuossa kohtaa ollut enää paljon, mutta polvisuojien puuttuessa sääri ja polvi sai haavavammoja, sekä polvesta kuoriutui iho, eli polveen tuli ns. asfaltti-ihottuma.

Huuhdoimme vammat heti paikanpäällä ja koska muuta pahempaa ei onneksi sattunut, jatkoimme matkaa pyörillä läheiselle uimarannalle, jossa sain uimavalvojalta ensiavun ja isommat laastarit vuotaviin haavoihin.

Kotona sitten pohdin mielessäni pitääkö kuoriutunutta ihoa hoitaa jotenkin erityisellä tavalla, kun alue on iso, eikä minulle ollut koskaan ollut asfaltti-ihottumaa. Siinä samassa tajusin, että minullahan on vakuutus LähiTapiolassa ja näin ollen apu ihan lähellä, omassa puhelimessani; Terveyshelppi! Terveyshelpin chatissa tavoitinkin hoitajan heti tapahtumatiedot heille kirjoitettuani. Hoitaja kysyi tietenkin ensin kivusta, särystä ja lääkärin tarpeesta. Lääkäritarvetta ei ollut, mutta hän pyysi vielä varmuudeksi lähettämään chatissa valokuvan isoimmasta vammasta/haavasta polvessa voidakseen arvioida paremmin tilannetta. Kuvan perusteella hän arvioi, että lääkäriä ei tosiaan vielä taideta tarvita, jos kivut eivät ole kovat. Haavanhoito-ohjeita olinkin lähinnä vailla ja Terveyshelpin hoitajalta sainkin todella kattavat hoito-ohjeet ja kehotuksen olla uudelleen yhteydessä, jos polvessa tapahtuu muutoksia.

Sain hoidettua vammaa hyvin itse kotona, mutta koska haavan eritys ei loppunut, päätin vielä parin päivän päästä varmistaa Terveyshelpiltä, onko syytä huolestua. Toisellakin kerralla tavoitin hoitajan välittömästi ja sain vielä lisähoito-ohjeita, joita voi kokeilla. Muutaman päivän kuluttua tilanne onkin jo paljon parempi, Terveyshelpin ohjeilla ja oikeilla hoitotarvikkeilla vammat alkoivat parantua yllättävän nopeasti, eikä lääkärikäyntiä tarvittu.

Seuraavana päivänä sain yllätyksekseni vielä tekstiviestin, jossa kerrottiin että vahinkoilmoitus on kirjattu Terveyshelpin kanssa käymäni keskustelun perusteella LähiTapiolaan ja kerrottiin vahinkonumero. Lisäksi kysyttiin tarvitsenko vielä jatkohoito-ohjeita tai lääkäriä. Vastaamalla tekstiviestiin ”KYLLÄ” he olisivat soittaneet minulle päin asian hoitamista varten.

Joten, mitä tähän voi sanoa? Aivan uskomattoman hienoa palvelua! Vaikkakin kyse oli varmasti heille arkipäiväisestä pienestä vammasta, mutta minulle suunnaton apu, ettei tarvinnut yksin pohtia oikeita hoito-ohjeita tai lähteä ajamaan niitä varten lääkäriin.