Siirry suoraan sisältöön Siirry suoraan alatunnisteeseen

Pirkanmaa: LähiTapiola Pirkanmaa lahjoitti 15 pelastusrengasta Tampereen kaupungille

1.7.2020 - Turvallisuus

LähiTapiola Pirkanmaa lahjoitti 15 pelastusrengasta Naistenlahden venesatama-alueelle ja muihin Tampereen kaupungin valitsemiin kohteisiin. Tänä kesänä ihmiset saattavat liikkua tavallistakin enemmän kotimaassa ja vesien äärellä, joten haluamme olla osaltamme turvaamassa ajanviettoa rannoilla ja vesillä.

Suomessa hukkuu edelleen vuosittain keskimäärin noin 150 ihmistä, mikä on asukaslukuun suhteutettuna huomattavasti enemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Alkuvuonna suru-uutisia on kantautunut vesiltä myös enemmän kuin useaan vuoteen, selviää Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton (SUH) tilastosta.

Kasvanutta hukkuneiden määrää saattavat selittää leuto talvi ja ihmisten lisääntynyt liikkuminen luonnossa. Myös koronavirusepidemian aikaiset poikkeusolot ovat saaneet ihmiset ulkoilemaan enemmän. Erityisesti jäihin pudonneiden hukkumiskuolemat erottautuvat tänä vuonna SUH:n tilastoista.

- Noin kolmasosa hukkumisista tapahtuu ihmisten pudottua syystä tai toisesta veteen. Joskus jalka lipeää kalliolla tai muualla luonnonvesien ääressä, mutta usein tippumisia tapahtuu myös laitureilla, satamissa tai jokien penkoilta. Näissä rakennetuissa paikoissa ylösnouseminen voi olla vaikeaa, ellei paikalla ole varta vasten asennettuja tikkaita tai muita rakenteita, joista ottaa tukea. Tällöin on tärkeää, että tilanteen nähneillä on jotain kättä pidempää, kuten pelastusrengas, jonka voi heittää pudonneelle kelluttavaksi apuvälineeksi, sanoo SUH:n toiminnanjohtaja Kristiina Heinonen.

-Tänä kesänä monet saattavat kokeilla veneilyä tai mökkeilyä ensimmäistä kertaa. Myös alkukesän helteiset säät ovat houkutelleet vesistöjen äärelle. Lahjoittamalla pelastusrenkaita haluamme osaltamme tehdä suomalaisten kesänvietosta turvallisempaa – myös tänä poikkeuksellisena kesänä, sanoo toimitusjohtaja Pentti Kuusela LähiTapiola Pirkanmaalta.

Pelastusrenkaat luovutettiin Tampereen kaupungin Kaupunkiympäristön palvelualueen rakennuttamisjohtaja Milko Tietäväiselle maanantaina 29.6. Ensimmäinen luovutetuista renkaista ripustettiin yhdessä Naistenlahden venesataman viranomaislaituriin. Loput renkaat jäävät odottamaan sataman pelastusrenkaiden päivittämistä tai muiden sopivien kohteiden löytymistä.


Kuva Naistenlahden venesatamasta.
Ylemmässä kuvassa oikealla rakennuttamisjohtaja Milko Tietäväinen Tampereen kaupungilta ja vasemmalla yritysvastuupäällikkö Taina Hiltunen LähiTapiola Pirkanmaalta.

Viime vuonna LähiTapiola Pirkanmaa lahjoitti pelastusrenkaat Laukontorin, Mustalahden ja Uittotunnelin venelaitureille, Naistenlahden uudelle invalaiturille sekä Kaupinojan saunan uintilaiturille.

Rengaslahjoitukset ovat osa LähiTapiolan ja SUH:n yhteistyötä vesiturvallisuuden lisäämiseksi.

Neuvoja pelastusrenkaan käyttöön

  • Pelastusrengas löytyy näkyvältä paikalta monelta uimarannalta ja satamasta. Sitä voi tarvittaessa käyttää apuvälineenä kuka tahansa, jos huomaa toisen joutuneen veden varaan.
  • Pelastusrenkaan voi heittää pelastettavalle tai käyttää sitä apuvälineenä uidessa pelastettaessa.
  • Pelastajan kannattaa aina käyttää jotain apuvälinettä, jotta ei aseta itseään vaaraan ja voi auttaa toista. Tarvittaessa kättä pidempänä toimii vaikka keppi tai ämpäri.
  • Hätätilanteessa hyvä muistisääntö on ns. HRAP-sääntö:
  1. Hälytä apua
  2. Rauhoitu ja rauhoittele pelastettavaa
  3. Etsi Apuväline, esim. pelastusrengas, kelluttava ämpäri tai kanisteri
  4. Pelasta apuvälinettä käyttäen.

Lähde: Suomen Uima- ja Hengenpelastusliitto

Lisätietoja:

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto

SUH:n tilastosta voi tarkistaa ajankohtaisen tiedon vesillä hukkuneiden määrästä.