Loimi-Häme: LähiTapiola Loimi-Häme lahjoittaa 60 000 euroa alueen koronatyöhön

14.4.2020 - Talous

LahiTapiola LokalTapiola

LähiTapiola Loimi-Häme lahjoittaa neljälle toiminta-alueensa sairaalalle yhteensä 60.000 euroa koronaviruspandemian aiheuttamiin hoitokuluihin. Lahjoituksen saavat Kanta-Hämeen keskussairaala, Valkeakosken-, Forssan- sekä Loimaan sairaalat kukin 15.000 euroa.

- Asiakkaidemme omistamana, paikallisena elämänturvayhtiönä haluamme tehdä kaikkemme vaikean tilanteen helpottamiseksi. Sairaalat ovat nyt poikkeuksellisten olojen keskellä ja tarvitsevat hoitotarvikkeita sekä -laitteita kipeästi lisää. Tällaisessa yhteiskunnallisessa kriisissä odotetaan kaikilta venymistä ja haluamme osaltamme olla rakentamassa turvallisuutta ja hyvinvointia lähiyhteisöjemme arjessa, kertoo LähiTapiola Loimi-Hämeen toimitusjohtaja Lauri Riekkola.

LähiTapiola Loimi-Hämeen on asiakkaidensa omistama, paikallinen vakuutusyhtiö, jonka tulos käytetään oman alueen elinvoimaisuuden ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Lahjoitus tehdään LähiTapiola Loimi-Hämeen käyttörahastosta.

Lisäksi LähiTapiola-ryhmä on päättänyt tukea miljoonalla eurolla koronakriisissä tehtävää avustus- ja tukityötä eri puolilla Suomea. Tuki ohjataan Suomen Punaiselle Ristille valtakunnallisen auttavan puhelimen toiminnan aloittamiseen. Tukea antavat LähiTapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiö, LähiTapiola Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö sekä ryhmän alueyhtiöt. Lue lisää täältä.