Keski-Suomi: LähiTapiola Keski-Suomen vuosi 2019

24.2.2020 - Talous

LähiTapiola Keski-Suomen vuosi 2019 sujui menestyksekkäästi niin liiketoiminnallisesti kuin sijoituksellisesti. Myös asiakastyytyväisyys tuotteisiimme ja palveluihimme säilyi erittäin hyvänä. Vahvistimme entisestään kykyämme vastata omistaja-asiakkaidemme riskeistä huonoinakin aikoina.

LähiTapiola Keski-Suomen vuoden 2019 keskeisiin tapahtumiin kuuluivat:

Turvallisuus – Turvaamme jatkuvuutta ja ennaltaehkäisemme vahinkoja

  • Suomalaiset luottavat ajoneuvovakuuttamisessa LähiTapiolaan. Olemme edelleen ajoneuvovakuuttamisen markkinajohtaja. Liikennevakuutuksen markkinaosuutemme ylitti 29,5 prosenttia ja vakuutettujen ajoneuvojen määrä kasvoi merkittävästi.
  • Vähentääksemme asiakkaidemme vesivahinkoja päätimme loppuvuonna investoida yli 500.000 € uudenlaiseen vuotovahinkoja ennaltaehkäisevään palveluun. Asennamme vuoden 2020 aikana 1000 kappaletta vesivuotovahtilaitteistoja osaksi asiakkaidemme kotivakuutusta.

Talous – Autamme varautumaan ja vaurastumaan

  • Olemme edelleen kehittäneet asiakkaillemme tarjottavia säästämisen ja sijoittamisen palveluita. Lanseerasimme Elämänturvasovelluksessa Korkoedun. Se on uusi ja helppo tapa aloittaa säästäminen ja taloudellisen puskurin kerryttäminen. LähiTapiola-ryhmän vastuullisen sijoittamisen ja suuren vakuutusyhtiösijoittajan edut hyödyttävät säästämisen ja sijoittamisen palveluiden asiakkaitammekin.
  • Keväällä pidetyssä yhtiökokouksessa päätettiin, että yleishyödyllisiin lahjoituksiin varataan käyttörahastosta 250.000 euroa. Olemme sen jälkeen tehneet merkittävät lahjoitukset mm. Hope ry:lle vähävaraisten lapsiperheiden tukemiseen, Jyväskylän Katulähetys ry:lle asunnottomuustyön tukemiseen sekä Suomen Punaiselle Ristille tulipaloissa kotinsa menettäneiden avustamiseen. Lisäksi lahjoitimme 10 defibrillaattoria, eli sydäniskuria vuonna 2019. Hankkeen kokonaisarvo tulee olemaan noin 76.000 euroa. Tavoitteenamme on lahjoittaa sydäniskuri jokaiseen keskisuomalaiseen kuntaan vuosien 2019-2020 aikana.
  • Tarjoamme asiakkaillemme yhä kokonaisvaltaisempia palveluita autoilun osalta. Perustamamme LähiTapiola Rahoitus Oy:n kannattava kasvu jatkui vahvana ja yhtiön uusmyynnin markkinaosuus oli joulukuussa lähes 20 prosenttia. LähiTapiola Rahoitus on rahoitusmyynniltään maamme kolmanneksi suurin autorahoittaja.
  • Terveys – Edistämme terveyttä
  • Yksinkertaistimme asiakkaan korvausprosessia. Sairaustapauksissa tehokkaan avun saamiseksi asiakkaillamme on käytössään yhteistyökumppaniemme kanssa toteutetut TerveysHelpin ja LemmikkiHelpin etähoitopalvelut.

    LähiTapiola Keski-Suomi 2019 Tulostiivistelmä
  • Liiketulos 5,6 milj. €
  • Kokonaistulos 14,0 milj. €
  • Riskisuhde 60,1 %
  • Toimintakulusuhde 33,2 %
  • Vakavaraisuussuhde 251,7%

LähiTapiola Keski-Suomen toimitusjohtaja Teemu Toivasen kommentit:

Vuosi 2019 sujui sekä liiketoiminnallisesti että tuloksellisesti erittäin hyvin. Asiakkaidemme tyytyväisyys tuotteisiimme ja palveluihimme on kehittynyt edelleen positiivisesti.

LähiTapiola Keski-Suomi saavutti hyvän tuloksen. Tuloskehitykseen vaikutti keskeisesti sijoitustoiminnan tuotot, jotka olivat poikkeuksellisen hyvät. Vahinkovakuutuksessa vakuutusmaksutuloon, vakuutusmaksutuottoihin ja korvauskuluihin sisältyy merkittävä määrä kertaluontoisia eriä liittyen vastuuvelan laskuperusteiden ja laskentatavan muutoksiin sekä potilasvakuutuslain muutokseen.

Vakuutusmaksutulo oli kasvussa. Maksutuloa kertyi 43,4 miljoonaa euroa, joka 4,5 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Vahinkovakuutuksen korvauskulut olivat 26,2 miljoonaa euroa, jossa oli kasvua lähes 10 prosenttia viime vuoteen.

Vakuutusliiketoiminnan kannattavuus pysyi edelleen hyvällä tasolla, vaikka riskisuhde heikkenikin yli 500 asiakkaan metsille sattuneiden lumivahinkojen sekä kohonneiden liikennevahinkojen eläkevarausten takia.

LähiTapiola Keski-Suomen asiakkaille maksettiin vahinkovakuutuksen keskittämisetuina 3,3 miljoonaa euroa (3,1 milj. €) Lisäksi asiakkaille maksettiin vakuutusmaksuista S-ryhmän Bonusta 1,4 miljoonaa euroa.

Elämänturvastrategiamme vuosille 2019 - 2021 on hyväksytty ja olemme sitoutuneet olemaan asiakkaidemme arvostetuin arjen kumppani elämänturvassa. Elämänturvastrategiamme mukaisesti tarjoamme yhä enemmän erilaisia ennakointi-, turvallisuus- sekä hyvinvointiratkaisuja ja -palveluita, joiden avulla suomalaisten arjesta tulee entistä turvallisempaa, taloudellisesti menestyksekkäämpää ja terveempää.

Luvut ovat tilintarkastamattomia.