Siirry suoraan sisältöön Siirry suoraan alatunnisteeseen

LähiTapiola perusti yhteiskunnallisiin kiinteistöihin sijoittavan rahaston – tavoitekoko on puoli miljardia euroa

4.2.2020 - Talous

Ankkurisijoittajina rahastossa toimivat LähiTapiola-ryhmän yhtiöiden lisäksi julkisen alan työeläkevakuuttaja Keva, Valtion Eläkerahasto VER ja Eläkekassa Verso.

Suomalaiset, yhteiskunnallisten palveluiden tuottamiseen käytetyt kiinteistöt, kuten esimerkiksi oppilaitokset, urheilu- ja liikuntatilat sekä terveysasemat ovat perinteisesti olleet kuntien ja valtion omistuksessa. Markkinan ollessa murroksessa, yhteiskunnallisten tilojen omistajana on nykyisin yhä useammin yksityinen toimija.

- Markkinoilta on puuttunut suomalaiseen institutionaaliseen sijoittamiseen pohjautuva, pitkäaikaiseen omistajuuteen sitoutunut taho. Yhteiskunnalliset kiinteistöt tulevat tarjoamaan tulevien vuosien aikana runsaasti potentiaalisia investointimahdollisuuksia, LähiTapiola Vaihtoehtorahastot Oy:n salkunhoitaja Tuomas Rämö kertoo.

Rahaston sijoittajina toimivat Keva ja Verso näkevät, että yhteiskunnallisissa kiinteistöissä on tarvetta pitkäaikaiselle omistajuudelle.

- Haluamme osallistua suomalaisen kiinteistömarkkinan kehittämiseen tarjoamalla uudenlaisia ratkaisuja ja parhaita käytäntöjä myös yhteiskunnallisten kiinteistöjen pitkän aikavälin omistamiseen. Rahasto täydentää nykyistä kiinteistösalkkuamme ja sopii eläkevarojen riittävyydestä huolehtivalle pitkäjänteiselle eläkesijoittajalle hyvin, Kevan sijoitusjohtaja Ari Huotari tiivistää.

- Eläkekassa Verson sijoitusvarallisuudesta lähes kolmasosa on kiinteistösijoituksia. Pitkäaikainen sitoutuminen uuteen rahastoon ja yhteiskunnalle tärkeisiin kiinteistökohteisiin sopii hyvin Verson tavoitteisiin. Yhdessä LähiTapiola-ryhmän, Kevan ja Valtion Eläkerahaston kanssa rahastosta saadaan suuri ja vakaa kotimainen kumppani julkisen sektorin palveluiden tuottajille, sanoo Verson toimitusjohtaja Pasi Strömberg.

LähiTapiola Vaihtoehtorahastot Oy:n hallinnoiman Yhteiskuntakiinteistöt Suomi Ky –rahaston tavoitekoko on puoli miljardia euroa. Rahaston sijoituskohteet voivat olla joko olemassa olevia moderneja ja muuntojoustavia kiinteistöjä tai uudisrakennushankkeita, jotka toteutetaan julkisten palvelujen käyttöön.

- Rahasto mahdollistaa osallistumisen myös isompiin kehityshankkeisiin. Sen kautta osallistumme Suomen yhteiskunnan kehittymiseen ja olemme ihmisten arjessa elämänturvan asialla, Rämö tiivistää.