Siirry suoraan sisältöön Siirry suoraan alatunnisteeseen

Lappi: LähiTapiola Lappi lahjoittaa 30 000 euroa hyväntekeväisyyteen

16.12.2019 - Talous

Elämänturvayhtiö LähiTapiola Lappi on tänä syksynä tehnyt kolme lahjoitusta viime vuonna perustetusta käyttörahastosta. Tukea ovat saaneet niin lappilaisten lasten liikunta ja urheilu, vapaaehtoistyöhön perustuva ystävätoiminta kuin lappilaisen puhtaan luonnon ja ympäristön suojelutyö.

LähiTapiola Lappi lahjoitti tänä syksynä yleishyödyllisiin tarkoituksiin 30 000 euroa. Lahjoituksen saivat Suomen Punaisen Ristin Lapin piirin ystävätoiminta, Lapin Liikunnan vuosittain järjestämä lasten sporttileiri ja Pidä Lappi Siistinä ry. Rahat tulevat vakuutusyhtiön yhteiskuntavastuullisiin tekoihin varatusta yhtiön hallituksen käyttörahastosta, johon sijoitettiin rahaston perustamisvaiheessa viime vuonna 100 000 euroa. Rahaston tarkoituksena on edistää yhtiön toimialueen eli Lapin maakunnan hyvinvointia ja elinvoimaisuutta. Päätökset rahaston varojen käytöstä tekee yhtiön hallitus.

-Yhteiskuntavastuullisuus kuuluu jo itsessään keskinäisyyden arvomaailmaan, ja taloudellinen tuki on yksi keino, jolla voimme sitä toteuttaa. Vastuullisuustyömme tavoitteena on toimia aktiivisesti lähiyhteisössä ja yhteiskunnassa, LähiTapiola Lapin toimitusjohtaja Kari Salmela kertoo.

-Ohjaamalla varoja lasten ja nuorten harrastustoiminnan haluamme tukea lapsen kasvua, kehitystä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia, koska elämänturvan rakentaminen alkaa lapsuudesta. Riittävä terveyttä ylläpitävä liikunta opitaan lapsena ja se on perusta kaikelle muulle tekemiselle niin työssä kuin vapaa-ajallamme, Salmela jatkaa.

-LähiTapiola Lapin lahjoitus pienentää leirin osallistumismaksua ja mahdollistaa siten leirille osallistumisen yhä useamman lappilaisen perheen lapselle, Lapin Liikunta ry:n toiminnanjohtaja Maarit Toivola kertoo.

Myös Pidä Lappi Siistinä ry:n saama lahjoitus kohdistetaan ympäristön suojeluun lasten ja nuorten kautta; lahjoituksen turvin parannetaan koululaisten ympäristötietoutta.

-Ympäristökasvatuksen roolia yhdistyksen toiminnassa on kasvatettu viime vuosina; teemme kouluvierailuja eri puolilla Lappia eri luokka-asteille erilaisilla ohjelmavaihtoehdoilla sekä osallistumme metsäpäiviin ja Kasit metsään -viikkoihin muiden toimijoiden kanssa. Lahjoituksen turvin voimme lisätä vierailuja kauempana Lapissa sekä tehdä hankintoja erilaisten opetusmateriaalien toteuttamiseksi, Pidä Lappi Siistinä ry:n puheenjohtaja Leo Pitkänen sanoo.

SPR:n Lapin piirin toiminnanjohtaja Juha Nevalaisen mukaan Lapissa on tällä hetkellä ystävätoimintaa 18 paikkakunnalla. Vapaaehtoisia ystäviä on noin 180. Ystävätoiminta välittää vapaaehtoisia ystäviä, kuuntelijaa ja keskustelijaa, toisen ihmisen läsnäoloa kaipaaville.

-Lahjoitus käytetään ystävävälittäjien työnohjaukseen ja laitehankintoihin. Haluamme panostaa tekniikan lisäksi ystävätoiminnan mukana olevien kiittämiseen ja jaksamisen varmistamiseen, Nevalainen kertoo.

LähiTapiola Lappi on maailman ainoa lappilainen vakuutusyhtiö, jonka palveluksessa työskentelee yli 80 elämänturvaajaa 13 paikkakunnalla. Yli 50 000 asiakkaansa omistaman yhtiön keskinäisyyteen sopii hyvin osallistuminen oman toimialueen tulevaisuuden menestymisen varmistamiseen. Aikaisemmin lahjoituksia on tehty lappilaisen koulutuksen edistämiseksi Lapin yliopistolle ja Lapin ammattikorkeakoululle. Käyttörahastolahjoitusten lisäksi LähiTapiola Lappi tukee toimialueensa liikunta- ja kulttuuritoimintaa pienemmillä summilla.