Lännen: LähiTapiola Lännessä poikkeuksellisen suurten vahinkojen vuosi 2018

7.3.2019 -

LähiTapiola Lännen asiakkaille sattui vuonna 2018 poikkeuksellisen monta suurvahinkoa. Isoimmat vahingot syntyivät heinäkuun lopussa Rauman keskustaan osuneista rankkasateista. Niistä aiheutui asiakkaillemme lähes kahden miljoonan euron vahingot.

Suuresta vahinkomäärästä huolimatta pystyimme palvelemaan asiakkaamme paikallisesti hyvin. Muun muassa siitä johtuen asiakkaiden tyytyväisyys tuotteisiimme ja palveluihimme on säilynyt hyvällä tasolla. Rankkasadevahinkojen lisäksi asiakkaillemme sattui kaksi yli miljoonan euron tulipaloa.

- Vertailun vuoksi edellisinä kymmenenä vuonna LähiTapiola Lännen asiakkaille sattui yhteensä neljä yli miljoonan euron vahinkoa ja nyt yhden vuoden 2018 aikana tosiaan peräti kolme kappaletta, kertoo LähiTapiola Lännen toimitusjohtaja Jussi Seppälä.

Suomalainen liikennevakuutusjärjestelmä osoitti myös toimivuutensa, kun yli kymmenen vuotta sitten tapahtuneessa liikenneonnettomuudessa loukkaantuneen henkilön tilassa tapahtui huononeminen. Tämän johdosta LähiTapiola Lännelle tuli kuluksi kirjattavaksi 1,0 M€ lisävaraus uusien korvausten maksamisesta.

Hyvien sijoitusvuosien jälkeen huono vuosi

Erityisesti poliittiset riskit pysyivät pinnalla eri puolilla maapalloa koko vuoden ja aiheuttivat hermostuneisuutta markkinoilla. Maailmantalouden korkeasuhdanteen suhdannehuippu ajoittui alkuvuoteen 2018, jolloin osakemarkkinoilla koettiin hetkellisesti voimakasta heiluntaa, mutta varsinainen kurssilasku alkoi vasta vuoden viimeisellä neljänneksellä. Kurssilasku oli voimakasta ja laaja-alaista, jonka vuoksi perinteiset omaisuusluokat eivät juuri tarjonneet hajautushyötyjä. Pääomaisuusluokista ainoastaan eurooppalaiset valtionlainat tarjosivat positiivisia tuottoja korkojen laskun myötä.

Kokonaisuutena vuosi jäi heikoimmaksi sitten vuosien 2007 - 2009 suuren globaalin finanssikriisin. Haastava sijoitusympäristö vuonna 2018 veti LähiTapiola Lännen sijoitusten tuoton käyvin arvoin tappiolle. Tuloslaskelmassa sijoitusten nettotuotto oli kuitenkin hyvällä tasolla sijoitussalkun riskitason alentamisen ja aiempien voittojen kotiuttamisen ansioista.

Vuosi 2018 numeroina

LähiTapiola Lännen maksutulo oli 37,9 M€, joka oli samalla tasolla kuin edellisenä vuonna. Maksoimme asiakkaillemme korvauksia 29,1 M€ (v. 2017 25,0 M€). Yhdistetty kulusuhde oli erityisesti suuresta vahinkomäärästä johtuen peräti 104,5 prosenttia (87,5 %). Kun yhdistetty kulusuhde on yli sata, niin vakuutustoiminta on ollut tappiollista. Kuitenkin yhtiön vakavaraisuustaso parani jo aiemmalta hyvältä tasolta.
Asiakkaillemme maksettiin vakuutusten keskittämisetuina 2,6 M€. Lisäksi asiakkaille maksettiin vakuutusmaksuista S-ryhmän Bonusta 1,1 M€.

Elämänturvaa asiakkaillemme

Olemme sitoutuneet olemaan asiakkaidemme arvostetuin arjen kumppani elämänturvassa. Elämänturvastrategiamme mukaisesti tarjoamme yhä enemmän erilaisia ennakointi-, turvallisuus- ja hyvinvointiratkaisuja ja -palveluita, joiden avulla suomalaisten arjesta tulee entistä turvallisempaa, taloudellisesti menestyksekkäämpää ja terveempää. Palvelemme asiakkaitamme paikallisesti ja digitaalisuutta sekä asiakasymmärrystä hyödyntäen. Osaava henkilöstömme mahdollistaa asiakkaidemme hyvän ja huolehtivan palvelun jatkossakin.

- Tehtävämme on auttaa asiakastamme onnistumaan elämänturvassa, jotta hän voi elää enemmän, tiivistää Seppälä.

Maatilayrittäjien henkinen ja fyysinen jaksaminen on noussut suureksi puheenaiheeksi. Elämänturvayhtiönä haluamme olla tukemassa maatilayrittäjäasiakkaidemme jaksamista ja siksi lanseerasimme maatilayrittäjille suunnatun työkykypalvelun. Lisäksi osallistuimme kumppanina Maatilayrittäjien eläkelaitoksen Melan maatilayrittäjien henkistä jaksamista edistävään Välitä viljelijästä -ohjelmaan.

Yritys- ja maatila-asiakkaidemme talouden palvelut ovat laajentuneet, kun pankkikumppanimme paikalliset Säästöpankit tarjoavat yritys- ja maatilarahoitusta.