Etelä-Pohjanmaa: LähiTapiola Etelä-Pohjanmaan hyvä tuloskehitys jatkui vuonna 2018
28.2.2019 - Talous
LähiTapiola Etelä-Pohjanmaan asiakasmäärä ja samalla myös markkinaosuus kasvoi vuonna 2018. Markkinaosuus oli vuoden lopussa 45,4% (Trafi). Yritysliiketoiminta ja uudet TerveysHelppiin kytketyt vakuutustuotteet toimivat kasvun moottoreina. LähiTapiola Etelä-Pohjanmaan ensivakuutuksen maksutulo kasvoi 54,1 miljoonaan euroon ja korvauksia maksettiin 36,4 miljoonaa euroa. Liikevoitto oli 7,5 miljoonaa. Yhtiön tase nousi 202,4 miljoonaan euroon.
Vuosi 2018 oli LähiTapiola Etelä-Pohjanmaalle kokonaisuutena tuloksellisesti hyvä, vaikkakin sijoitustoiminnan tuotot käyvin arvoin painuivat osakemarkkinoiden mukana vuoden viimeisellä puoliskolla -0,5% pakkaselle ja maksetut korvaukset lisääntyivät vertailukelpoisesti 19 %. Yhdistetty kulusuhde ilman perustekorkokulua oli 92,4 prosenttia. Kokonaistulos jäi 1,4 miljoonaan euroon. Keskittämisetuina asiakkaille jaettiin 3,1 miljoonaa euroa.
LähiTapiola Etelä-Pohjanmaan asiakasmäärä oli vuoden lopussa 93.328, mikä on 600 asiakasta enemmän kuin vuotta aiemmin. Kasvusta puolet oli yritysasiakkaissa.
LähiTapiola Etelä-Pohjanmaa perusti oman digicenteryksikön reilu vuosi sitten ja puhelinpalvelun operatiivinen NPS nousi merkittävästi. Vuonna 2018 asiakkaiden suositteluindeksi oli 74 %. Hyvä asiakaskokemus on näkynyt myös merkittävästi alentuneena asiakaspoistumana. ”Erinomainen asiakaskokemus on jatkossakin tärkein tavoitteemme. Ammattitaitoinen henkilökohtainen palvelu säilyy luonnollisesti toimintamme kivijalkana, mutta panostamme yhä enemmän myös muihin palvelukanaviin, koska asiakkaidemme tarpeet ja odotukset laajenevat”, toteaa LähiTapiola Etelä-Pohjanmaan toimitusjohtaja Juha Antikainen.
Vuoden 2018 aikana LähiTapiola Etelä-Pohjanmaa siirsi edellisen vuoden tuloksestaan miljoona euroa käyttörahastoon. Käyttörahastosta rahaa voidaan lahjoittaa alueellisiin yleishyödyllisiin tarkoituksiin. LähiTapiola-ryhmä lahjoitti keväällä 100.000 euroa Seinäjoen ammattikorkeakoululle. Asiakkaiden omistaman yrityksen moderniin keskinäisyyteen sopii hyvin osallistua oman toimialueen tulevaisuuden menestymisen varmistamiseen.
LähiTapiola Etelä-Pohjanmaan sijoituksista on omaan maakuntaan kohdistunut noin 17 miljoonaa euroa, vuoden 2018 aikana uusia sijoituksia tehtiin 3,5 miljoonalla eurolla. ”Menestymme alueyhtiönä yhdessä koko Etelä-Pohjanmaan maakunnan kanssa ja on siten luonnollista, että käytämme tasettamme maakunnan elinvoimaisuuden lisäämiseen”, toteaa Antikainen.
”LähiTapiola Etelä-Pohjanmaa on mukana keväällä 2018 perustetussa LähiTapiola Rahoitusyhtiössä. Tällä sijoituksella haluamme varmistaa asemaamme autovakuuttamisen markkinajohtajana olemalla mukana kehittämässä yhä kokonaisvaltaisempia palveluja autoiluun”, jatkaa Antikainen alueyhtiön uusista sijoituksista. ”Strategiamme mukaisesti toimintamme keskiössä on elämänturva. Se tarkoittaa, että tuomme asiakkaidemme saatavilla kokonaisvaltaisia ja ennakoivia palveluja terveyden, turvallisuuden ja talouden alueilla”, kertoo Antikainen.
Lisätietoja
LähiTapiola Etelä-Pohjanmaa
Toimitusjohtaja Juha Antikainen
Puh 0400 595625
Markkinointi- ja viestintäpäällikkö Sirpa Hakala-Ostensen
puh. 050 304 2040
sähköposti etunimi.sukunimi@lahitapiola.fi
”Strategiamme mukaisesti toimintamme keskiössä on elämänturva. Se tarkoittaa, että tuomme asiakkaidemme saatavilla kokonaisvaltaisia ja ennakoivia palveluja terveyden, turvallisuuden ja talouden alueilla”
LähiTapiola Henkiyhtiö onnistui kasvattamaan asiakkaidensa elämänturvaa
28.2.2019 | Talous
LähiTapiola Henkivakuutusyhtiön asiakkaat ovat ottaneet hyvin vastaan viime vuonna toteutetun sijoittamisen palvelut uudistuksen, jossa suuren vakuutusyhtiösijoittajan edut ovat tarjolla kaikille asiakkaillemme.
LähiTapiola-ryhmän tulos 2018: Autamme asiakastamme onnistumaan elämänturvassaan
28.2.2019 | Talous
Rakennamme luottamukseen ja vuorovaikutukseen perustuvia asiakassuhteita, joiden ansiosta asiakkaamme voivat paremmin onnistua elämänturvassaan. Henkilöasiakasmäärämme kasvoi lähes 10 000 ja asiakastyytyväisyytemme (NPS) parani edelleen.
Suomalainen ostaisi sijoitusasunnon kasvukeskuksista – salkunhoitajan neuvo ”pidä vuokralaisesta huolta”
27.2.2019 | Talous
LähiTapiolan kyselyn mukaan suomalaiset hankkisivat sijoitusasunnon erityisesti Etelä-Suomen kasvukeskuksista. Vuokra-asuntojen kasvaneen tarjonnan takia onkin tärkeää keskittyä vaihtuvuuden hallintaan sekä vuokralaistyytyväisyyteen, LähiTapiola Kiinteistövarainhoidon salkunhoitaja Vesa Viita sanoo.