Siirry suoraan sisältöönSiirry suoraan alatunnisteeseen
HenkilöasiakkaatYritysasiakkaatMaatila-asiakkaatTietoa LähiTapiolasta
FI
UutishuoneLähiTapiola-ryhmäTöihin meilleVastuullisuus
AjankohtaistaYhtiöt tiedottavatNäkökulmia
EtusivuUutishuoneAjankohtaistaYhtiöt tiedottavatNäkökulmiaLähiTapiola-ryhmäYhtiöryhmätietoaYhtiötToiminnan tarkoitusLähiTapiola-ryhmän raportitKumppanuudet ja yhteistyöTöihin meilleLähiTapiola työnantajanaYrittäjänä LähiTapiolassaOpiskelijalleAvoimet työpaikatVastuullisuusVastuullisuus LähiTapiolassaYhteiskuntasuhteetKumppanuudet ja lahjoituksetHenkilöasiakkaatYritysasiakkaatMaatila-asiakkaatTietoa LähiTapiolasta
UutishuoneLähiTapiola-ryhmäTöihin meilleVastuullisuus
Yhtiöt tiedottavatAjankohtaistaYhtiöt tiedottavatNäkökulmia
LähiTapiola Etelä-Pohjanmaa23.9.2024Kyselyn mukaan 63 prosenttia eteläpohjalaisista osaa elvyttää - ”Tärkeimmät ensiaputaidot ovat 112 ja rohkeus mennä auttamaan”LähiTapiola järjestää tänä vuonna Sankarikoulutuksia reilulle 8 000 (2024) viidesluokkalaiselle yhteistyössä Punainen Risti Ensiavun kanssa. Etelä-Pohjanmaalla koulutuksiin on tähän mennessä osallistunut 7 399 viidesluokkalaista (2017–2024).
Kansainvälisissä tutkimuksissa* on osoitettu, että noin 40–60 prosenttia sydänpysähdyksen saaneista jää vaille tarvitsemaansa apua. LähiTapiolan Arjen katsaus -kysely valottaa asiaa suomalaisten näkökulmasta. Kyselytulosten** mukaan eteläpohjalaisista vastaajista reilusti yli puolet kertoo osaavansa elvyttää (63 %) ja avata hengitystiet (57 %), jos henkilö ei hengitä. Määrät ovat merkittävästi isommat kuin koko Suomen luvut.Kyselyssä selvitettiin muutenkin suomalaisten toimintakykyä tilanteessa, jossa toinen henkilö tarvitsee ensiapua. - Vaikka ensiapukoulutuksia, tietoa ja taitoa on enenevissä määrin, niiden osuus, jotka uskaltautuvat elvytystilanteessa auttamaan, jää vajaaksi. Tämä on valitettava fakta ja globaali ilmiö. Moni aikuinen sanoo, että pelkää tekevänsä jotain väärin tai ei luota omiin ensiaputaitoihinsa. Osa kertoo menevänsä solmuun tositilanteessa, kertoo ensiavunkouluttaja Maarit Kuja-Kanto Punainen Risti Ensiavusta.- Meissä suomalaisissa on vahva halu auttaa, ja ensiaputaidot ovat meillä väestötasolla melko hyvin hallussa. Tarvetta koulutukseen on kuitenkin edelleen paljon. On tärkeää, että valamme ihmisiin uskoa, että olette hyviä ja pystytte siihen, Kuja-Kanto sanoo. Viidesluokkalaiset ovat innostuneita ja hyviä antamaan ensiapuaArjen katsaus -kyselyn mukaan enemmän kuin yhdeksän eteläpohjalaista kymmenestä (92 %) uskoo osaavansa hälyttää apua tilanteessa, jossa toinen ihminen tarvitsee ensiapua sekä tietää, miten hätäkeskus voi auttaa tilanteessa. Kuja-Kannon mukaan tärkeimmät ensiaputaidot ovatkin juuri hätäpuhelun tekeminen numeroon 112 ja rohkeus mennä auttamaan. Sankarikoulutukseen osallistuvat oppilaat suorittavat etukäteen verkkokurssin, joka koostuu oppimateriaaleista sekä niihin liittyvistä monivalintakysymyksistä, ja sen suorittaminen kestää noin 30 minuuttia. Opettaja on mukana varsinaisessa elvytyskoulutuksessa, jossa kouluttajana toimii Punainen Risti Ensiavun kouluttaja. Koulutus toteutetaan kouluttajan etäyhteydellä luokkaan. Kouluttajalla on näkymä luokkaan, joten interaktiivinen koulutus onnistuu hyvin. Kotitehtävänä oppilaille on 112 sovelluksen esittely ja tajuttoman ensiavun opettaminen kotiväelle.- On valtavan hienoa, että ensiaputaitoja opetetaan pienestä pitäen. Viidesluokkalaiset ovat tosi hyviä antamaan ensiapua. He ovat innostuneita, taitavia ja kuuntelevat tarkkaan – ja heiltä ehkä puuttuu aikuisten huoli: entä jos en osaa, Kuja-Kanto sanoo.- Ensimmäisenä paikalle tulleen henkilön antamalla ensiavulla voi olla iso vaikutus autettavan selviytymiseen. Maakunnassa on paikkoja, joista etäisyys hoitoon voi olla pitkäkin ja ambulanssilla matka apuun pitkä. Meille on tärkeää olla mukana tukemassa paikallisten lasten ensiapuosaamista, toteaa LähiTapiola Etelä-Pohjanmaan toimitusjohtaja Kari Niemelä.LähiTapiola Etelä-Pohjanmaa tukee tänä vuonna 500 alueen viidesluokkalaisille järjestettävää ensiapukoulutusta. Ehdotuksia kouluista, johon koulutusta toivotaan voi tehdä edelleen. Ei liene sattumaa, että Arjen katsaus -kyselyn valtakunnallisten tulosten mukaan lapsiperheissä usko omiin taitoihin oli keskimääräistä vahvempaa.Faktalaatikko:Mikä Sankarikoulutus?
  • LähiTapiola on kouluttanut jo 150 000 sankaria vuodesta 2016 lähtien.
  • LähiTapiola Etelä-Pohjanmaa on tukenut tähän mennessä jo 7 399 eteläpohjalaisen viidesluokkalaisen ensiapukoulutusta (2017–2024).
  • Tänä vuonna elvytystaitoja opetetaan viidesluokkalaisille ja LähiTapiolan asiakasyrityksille sekä yhteistyökumppaneille valtakunnallisesti ympäri Suomen.
  • Koulutukset tehdään yhteistyössä Punainen Risti Ensiavun kanssa.
  • Lisätietoja osoitteesta www.sankarikoulutus.fi
Koulua voi ehdottaa täällä.Lisätietoa koulutuksesta löytyy täältä. Lisätietoja: Maarit Kuja-Kanto, ensiavunkouluttaja, Punainen Risti Ensiapu, maarit.kuja-kanto(at)redcross.fiKari Niemelä, toimitusjohtaja, LähiTapiola Etelä-Pohjanmaa, 040 650 1644, kari.niemela(at)lahitapiola.fi* Linkki tutkimukseen tässä**LähiTapiolan teettämään Arjen katsaus -kyselytutkimukseen osallistui 4.–30.1.2023 yhteensä 5 567 suomalaista. Etelä-Pohjanmaan alueelta vastaajia oli 205. Kyselyn toteutti Kantar Public. Tulosten tilastollinen virhemarginaali on koko maan tasolla noin +/- 1,3 prosenttiyksikköä ja Etelä-Pohjanmaan alueella noin +/- 6,8 prosenttiyksikköä.
Muita ajankohtaisia asioita
LähiTapiola Pohjoinen7.5.2025Täällä ovat Oulun riskialtteimmat kolaripaikat – ”Liikennesäännöt unohtuvat parkkipaikoilla” LähiTapiola Pohjoisen vahinkotietojen mukaan Oulussa eniten liikennevahinkoja syntyy parkkipaikoilla ja -halleissa sekä tiiviisti liikennöityjen risteysalueiden ja liittymien yhteydessä. Kyselyn mukaan parkkipaikoilla syntyy vaaratilanteita eritoten siksi, etteivät autoilijat ota kanssaihmisiä riittävän hyvin huomioon. LähiTapiola Loimi-Häme5.5.2025Kysely: Joka viides kokenut ”läheltä piti” -palovahinkotilanteen kotona tai mökillä – ”jokainen sekunti on arvokas”Paloturvallisuus on tärkeää kaikkialla, erityisesti kotona, mökillä ja veneessä. Toimiva sammutin voi olla ratkaiseva tekijä palon alkuvaiheessa, jolloin se voi estää tulipalon leviämisen ja pelastaa omaisuutta sekä ihmishenkiä.LähiTapiola Länsi-Suomi5.5.2025Mökillä on syytä käytellä moottorisahaa jo nyt – Kaatunut puu syypää joka toiseen myrskyvahinkoon Myrskyt ovat aiheuttaneet vahinkoja joka kolmannen länsisuomalaisen kodissa, selviää LähiTapiolan tuoreesta kyselystä. Joka toisen vahingon syynä on kaatunut puu. Mökkikauden alku on asiantuntijan mukaan paras aika riskipuiden ennakoivalle kaatamiselle, mutta myös vaaran paikka itse tekevälle.
Katso lisää tiedotteita
UutishuoneTiedotteetKyselyn mukaan 63 prosenttia eteläpohjalaisista osaa elvyttää - ”Tärkeimmät ensiaputaidot ovat 112 ja rohkeus mennä auttamaan”Haluatko silti vaihtaa kielen?KylläEn