Siirry suoraan sisältöön Siirry suoraan alatunnisteeseen

Riski on arkikielessä sanana pilattu – vaikeuttaa sijoittamisen aloittamista

11.3.2021 - Samu Anttila

Riski ja riskinottaminen ymmärretään arkikielessä usein negatiivisena asiana, josta kannattaisi pysytellä etäällä. Säästämisessä ja sijoittamisessa riskiä ei voi täysin välttää, joten on hyvä pohtia kolikon eri puolia.

Havahduin riskin moniin merkityksiin pohtiessani, miten riskeistä puhutaan arjessa. Usein riskillä tarkoitetaan jotain hyvin negatiivista epäonnistumiseen viittaavaa asiaa tai tilannetta, jossa voidaan menettää tai on jo menetetty esimerkiksi omaisuutemme ja terveytemme.

Monissa kielissä riski-sanan juurilta löytyy kuitenkin ennen kaikkea positiivinen mahdollisuus saavuttaa jotain, vaikka matkalla päämäärään voikin kohdata vaikeuksia tai kohtalo saattaa puuttua peliin. Olennaista on riskiin liittyvä pohdinta siitä, mikä on tavoittelemisen arvoista ja mikä ei.

Erityisesti sijoittamisessa riski ymmärretään enemmän sanan alkuperäisessä positiivisessa merkityksessä. Voimme saavuttaa meille tärkeitä asioita ottamalla sopivasti riskiä. Säästöjämme sijoittaessa haluamme navigoida ohi pahimpien karikkojen ja hallita riskejä, jotta saavumme turvallisesti määränpäähämme, varallisuuden kasvattamisen, taloudellisen turvan ja mielenrauhan saavuttamiseen.

Miksi riski sitten on niin negatiivisesti latautunut sana arjessa?
Syitä voi etsiä monelta suunnalta, mutta katsotaan ensin peiliin. Riskien käsittelyn näkökulmasta ihmisen aivot ovat rajalliset käsityskyvyltään.

Kiinnitämme helposti huomiomme pieniin helposti ymmärrettäviin yksityiskohtiin ja tahtomattamme ohitamme ja sivuutamme isot haasteet. Tämä on täysin luonnollista, koska haluamme osittain myös välttää oman käsityskyvyn ulkopuolisia asioita.

Uutisten seuraaminen on myös omiaan vahvistamaan ajatusta siitä, että maailma on täynnä hallitsemattomia riskejä. Uutisvirrassa korostuvat kielteiset ilmiöt tai satumaiset yksilötarinat äkkirikastumista, mutta pitkäjänteinen vuodesta toiseen tapahtuva hillitty riskinotto esimerkiksi säännöllisen sijoittamisen muodossa ei sisällä samanlaisia kiinnostavia koukkuja. Sijoittamisessa riski on uhkana tai mahdollisuutena aina abstrakti käsite, joka konkretisoituu meille negatiivisessa mielessä markkinakriiseissä, mutta positiivisessa mielessä näemme tulokset hyvin hitaasti vuosien saatossa.

Mielemme takertuu helposti negatiivisiin asioihin, koska se on auttanut meitä lajina selviämään. Aivomme ovat herkkiä tunnistamaan uhkaavia tilanteita olivat ne sitten relevantteja kulloisessakin tilanteessa tai eivät. Sijoittamisen aloittamisesta nämä luontaiset taipumuksemme voivat tehdä todella vaikeita, koska sijoittamisen maailmaan liittyy aina epävarmuutta ja jonkinlaista riskinottoa.

Sijoittamisessa tärkeää onkin oppia riskienhallintaa ja välttämään meitä harhaanjohtavia arkiajattelun taipumuksia. Alla ajan testaamia keinoja, joilla voi löytää riskien positiiviset mahdollisuudet säästämiseen.

  1. Aloita säännöllinen säästäminen ja sijoittaminen. Riskit voivat tuntua varsinkin aluksi suurilta ja vaikeilta hahmottaa. Toisaalta voi miettiä, onko kuitenkin aloittamatta jättäminen suurempi uhka kuin säästämisen aloittamisen tuomat tulevaisuuden mahdollisuudet? Alkuun pääsee jo hyvinkin pienillä summilla ja matkalla myös oppiminen sekä kokemus kasvavat.
  2. Oma sijoitussuunnitelma auttaa määrittämään sopivan riskitason. Sijoitussuunnitelma tarkoittaa omien tavoitteiden pohtimista ja keinovalikoimaa niiden saavuttamiseksi. Säästätkö omaa eläkettä varten vai uuteen asuntoon tai ehkä molempiin? Säästätkö palkastasi kuukausittain tai oletko saanut perinnön? Kuinka paljon sinulla on aikaa tavoitteiden saavuttamiseen? Minkälaiset sijoituskohteet sopisivat sinulle? Sijoitussuunnitelman peruskysymysten äärelle on hyvä palata säännöllisesti ja aina kun oma elämäntilanne muuttuu.
  3. Ymmärrä mihin sijoitat. Tätä neuvoa ei voi liikaa korostaa. Alussa tämä voi tuntua vaikealta, mutta ymmärrys kasvaa myös ajan myötä. Kannattaakin pitää mielessä myös kaksi ensimmäistä neuvoa, jotta ei jäisi paitsi sijoittamisen tuomista positiivista mahdollisuuksista.

Taloudellisten tavoitteiden saavuttamiseksi kannattaa asiat jäsennellä pienempiin kokonaisuuksiin sekä aloittaa helpoista, yksinkertaisista kohteista ja laajentaa kokemuksen, ymmärryksen ja itseluottamuksen karttuessa. Osa meistä haluaa tehdä tuon itse, mutta ei ole myöskään häpeä pyytää luotettavalta asiantuntijalta apua ja tukea. Huippu-urheilijatkin käyttävät valmentajia ja asiantuntijoita apunaan. Sijoittamisessa voit päästä alkuun meidän kanssamme.

Samu Anttila
Toimitusjohtaja
LähiTapiola Varainhoito

Sijoitamme sinun varasi kuten omamme

Mitä, jos voit sijoittaa omat varasi kuten me LähiTapiolassa – pitkäjänteisesti ja ammattitaitoisesti? Tutustu sijoituskohteisiin, joihin me suursijoittajana itse uskomme.

Lue lisää