Siirry suoraan sisältöön Siirry suoraan alatunnisteeseen

Rokoteuutiset piristivät ensi vuoden talousnäkymiä - miltä näyttää sijoitusympäristö 2021?

11.12.2020 - Jyri Kinnunen

Rokoteuutiset piristivät ensi vuoden talousnäkymiä ja kirittivät marraskuussa osakekursseja. Sijoitusmarkkinat saivat keskuspankkituesta ja valtioiden elvytyspaketeista rokotuksen jo aiemmin. LähiTapiola Varainhoidon rahoitusmarkkinaekonomisti Jyri Kinnunen arvioi vuoden tapahtumia ja sijoitusmarkkinoiden näkymiä.

Kuluva vuosi on ollut taloudessa ja sijoitusmarkkinoilla kaikilla mittareilla arvioituna poikkeuksellinen. Vielä alkuvuodesta maailmantalouden suhdannenäkymät olivat vakautumassa ja hiljalleen vahvistumassa. Helmi-maaliskuussa koronapandemia kuitenkin pakotti valtiot mittaviin sulku- ja rajoitustoimiin, joiden seurauksena taloudellinen aktiviteetti romahti historiallisen rajusti.

Mittavat talouspoliittiset tukitoimet vakauttivat tilannetta ja rauhoittivat rahoitusmarkkinoita, ja keväällä taloudet alkoivat toipua rajoitustoimien purun myötä. Toipuminen oli jopa odotettua nopeampaa. Loppuvuodesta talouden elpymisvauhti on hidastunut.

Koronatilanteen heikkenemisen myötä euroalueen talouden odotetaan supistuvan uudestaan vuoden viimeisellä neljänneksellä. Talousvaikutusten odotetaan kuitenkin jäävän kevättä maltillisimmiksi. Talouden elpymisen odotetaan jatkuvan aikanaan myös euroalueella, kun koronatilanne saadaan asteittain hallintaan.

Rokoteuutiset piristivät talousnäkymiä

Uutiset koronarokotteesta on otettu positiivisesti vastaan. Tehokkaan rokotteen odotettua nopeampi käyttöönotto on saanut useat ennustelaitokset kohentamaan talousennusteitaan, vaikka rokotuksiin liittyykin edelleen kysymysmerkkejä. Lähikuukausina koronatilanne näkyy kuitenkin reaalitaloudessa negatiivisesti.

Maailman bruttokansantuotteen odotetaan palaavan koronaa edeltävälle lähtötasolle ensi vuoden aikana, jos koronatauti saadaan ennusteita vastaavasti hallintaan. Koronapandemia jättää kuitenkin perintönsä talouden toimintaympäristöön, ja muun muassa valtioiden velkataakat kasvavat merkittävästi. Rokotteesta huolimatta keskuspankkien odotetaan jatkavan ultralöysää rahapolitiikkaa.

Koronaviruksen taloudelliset vaikutukset ovat olleet maantieteellisesti ja toimialoittain epäsymmetrisiä. Rokotteen myötä erot voivat ensi vuoden aikana kaventua, kun pahiten kärsineet taloudet löytävät uudestaan jalansijaa. Vastaavaa kehitystä voidaan nähdä myös sijoitusmarkkinoilla.

Sijoitusmarkkinoiden vuoristorata

Sijoitusmarkkinoilla kehitys on ollut kuluvan vuoden aikana yhtä vuoristorataa. Maaliskuussa osakekurssit romahtivat ja epävarmuus kohosi historiallisen korkealle tasolle. Vastaavasti markkinoiden elpyminen on ollut poikkeuksellisen vahvaa. Kehityksen taustalla ovat valtioiden tuki- ja elvytystoimet ja massiivinen keskuspankkituki, joiden odotetaan tukevan taloutta ja sijoitusmarkkinoita myös jatkossa.

Sijoitusmarkkinat ovat saaneen keskuspankkirahasta ja elvytyspaketeista rokotteen koronaa vastaan. Talouteen ja rahoitusmarkkinoihin liittyy kuitenkin edelleen myös useita epävarmuustekijöitä, jotka voivat aiheuttaa kurssiheiluntaa. Lyhyellä aikavälillä sijoittajien huomio kiinnittyy elpymiseen, elvytystoimiin ja koronarokotuksiin. Aika näyttää, nähdäänkö näiden osalta markkinaodotusten mukaista kehitystä. Myöhemmin edessä ovat talouden sopeutustoimet ja muut pidemmän aikavälin kysymykset.

Jyri Kinnunen
rahoitusmarkkinaekonomisti
LähiTapiola Varainhoito

Sijoitamme sinun varasi kuten omamme

Mitä, jos voit sijoittaa omat varasi kuten me LähiTapiolassa – pitkäjänteisesti ja ammattitaitoisesti? Tutustu sijoituskohteisiin, joihin me suursijoittajana itse uskomme.

Lue lisää