Instituutioiden salaisuudet –löytyykö hippusia piensijoittajalle?

Institutionaaliset sijoittajat laativat useiden sivujen sijoitussuunnitelmat. LähiTapiolan yksityistalouden ekonomisti Hannu Nummiaro sanoo, että jokainen sijoittaja tarvitsee suunnitelman. Mutta voisiko piensijoittaja hyötyä isojen sijoittajien suunnitelmista?

Instituutioiden sijoitussuunnitelmat ovat koukeroisia monikymmensivuisia asiakirjoja. Lakisääteiset vaatimukset, kuten vakavaraisuus, vaativat huolellista suunnittelua. Toisaalta hyvin suunniteltu on tässä tapauksessa enemmän kuin puoliksi tehty. Mistä on kyse ja onko pihviä piensijoittajalle?

Strateginen allokaatio on kaiken perusta

Sijoitussuunnitelman sielu on strateginen allokaatio, joka tarkoittaa sijoitusten jakamista eri sijoitusluokkiin1. Sijoitusluokkien erilaiset tuotto-, riski- ja hajautusominaisuudet mahdollistavat optimaalisen sijoitussalkun rakentamisen, jossa tuotot pyritään maksimoimaan annetulla riskinottokyvyllä.

Osakkeet, korkosijoitukset ja käteinen muodostavat salkun likvidin osan. Näille arvopaperisijoituksille muodostetaan komposiittivertailuindeksi, jossa indeksipainoilla riskiä suunnataan portfoliotehokkaiksi arvioituihin alasijoitusluokkiin, toimialoihin tai maihin.

Kuvassa 1 havainnollistettu allokaatio tarkoittaa vuoden avaavaa tilannetta. Lisäksi sijoitussuunnitelmassa määritellään strategisen allokaation määräytyminen vuoden aikana.

• Riskienhallinta: Vakavaraisuuden heikentyessä riskiä voidaan pienentää säännönmukaisesti, tyypillisesti myymällä osakkeita.
• Rebalansointi: Vertailuindeksipainojen voidaan antaa elää kurssiliikkeiden mukana tai palauttaa suunnitelman mukaisiin määrätyn ehdon täyttyessä.
• Kassavirrat: Esimerkiksi eläkemaksuja varten tarvittavat rahat otetaan arvopaperisalkusta juustohöyläperiaatteella.

Kuva 1. Strategisen allokaation havainnollistus
Lähde: LähiTapiola Varainhoito Oy

Riskibudjetointi antaa viimeisen silauksen

Riskibudjetoinnilla tarkoitetaan aktiiviriskin suunnittelua. Aktiiviriski syntyy vertailuindeksistä poikkeamisesta, mikä voi tapahtua taktisesti ali/ylipainottamalla tiettyjä alasijoitusluokkia, toimialoja, maita, tyylejä tai teemoja. Toinen aktiiviriskin lähde on sijoituskohteiden valinta, jolloin osakkeita tai korkopapereita on salkussa eri painoin kuin vertailuindeksissä.

Riskibudjetoinnin tavoite on hajauttaa aktiiviriskiä korreloimattomiin aktiivituoton lähteisiin. Toiseksi sen avulla aktiiviriskiä voidaan kohdentaa organisaation todetuilla vahvuusalueille. Ylituotto tekeminen ei ole helppoa, mutta osaamisella ja systemaattisuudella mahdollista.

Riskibudjetoinnin rinnalla on suunniteltava aktiiviriskin toteutustapa, jossa vaihtoehtoina on tehdä itse tai ulkoistaa esimerkiksi rahaston kautta salkunhoitajalle. Käytännössä sekä henkilöstörajoitteet että kustannusten jälkeiset ylituotto-odotukset ohjaavat ammattisijoittajatkin sijoittamaan isoin osin rahastojen kautta.

Sijoitussalkun kokonaisriski muodostuu strategisen allokaatio ja riskibudjetoinnin yhteisvaikutuksesta (kuva 2). Nyrkkisääntönä on, että strateginen allokaatio muodostaa 90% ja taktinen&valinta 10% riskistä. Jos ylituotto ei onnistu, strategisen allokaation osuus on yli 100% tuotosta.

Kuva 2. Sijoitussalkun kokonaisriskin muodostumisen havainnollistus

Lähde: LähiTapiola Varainhoito Oy

Vastuullista sijoittamista ja muita periaatteita

Vastuullinen sijoittaminen on riskienhallintaa, mutta myös potentiaalinen ylituoton lähde. Vastuullisuutta voidaan toteuttaa esimerkiksi vertailuindeksin valinnassa, salkusta poissulkemisina tai integroituna yritysanalyysiin. Osakkeissa se linkittyy omistajaohjaukseen.

Lisäksi epälikvideissä sijoituksissa sijoitussuunnitelmaan kirjataan painotukset ja periaatteet kunkin sijoitusluokan erityispiirteet huomioiden. Vastuullinen sijoittaminen koskee kaikkia sijoitusluokkia.

Kuusi oppia piensijoittajalle

Piensijoittajalle yksinkertainen on kaunista. Yksinkertaisimmillaan sijoitussuunnitelma voi koostua kuukausittain sijoitettavasta summasta ja oman riskiprofiilin mukaan valitusta yhdistelmärahastosta.

Instituutioiden hienouksista voi kuitenkin ammentaa toimivia oppeja myös piensijoittajille:

1. Suunnitelmallisuus johtaa säännöllisyyden ja pitkäjänteisyyden kautta onnistumisiin.
2. Strateginen allokaatio on sijoittajan isoin valinta. Sopivin allokaatio voi muuttua elinkaaren aikana.
3. Hajautus eri sijoitusluokkiin muokkaa salkun omaan riskinsietokykyyn sopivaksi ja tehostaa salkun tuotto/riski –suhdetta.
4. Ulkoistus salkunhoitajalle on mahdollista osin, esimerkiksi kehittyvien talouksien osalta, tai kokonaisuudessaan, esimerkiksi yhdistelmärahastolla.
5. Passiivinen indeksisijoittaminen sopii niille, jotka haluavat tehdä itse allokaatiopäätökset, eivätkä usko kustannukset ylittävän ylituottoon.
6. Vastuullinen sijoittaminen ei tarkoita tuotoista tinkimistä, vaan sijoitusten riskinhallintaa ja yhteiskunnallista vaikuttamista.

Blogi on jukaistu Taloustaito.fi -sivustolla 8.10.2020.

Hannu Nummiaro

yksityistalouden ekonomisti

LähiTapiola Varainhoito

1 Strategista allokaatiota kutsutaan myös perusallokaatioksi. Sijoitusluokkia kutsutaan myös sijoituslajeiksi tai omaisuusluokiksi/lajeiksi.