Yrittäjän vakuuttaminen on muutakin kuin eläkevakuuttamista – muista nämä kolme vinkkiä

14.1.2019 - Tuomo Mikolanniemi

LähiTapiola LokalTapiola

Yrittäjän vakuuttaminen keskittyy helposti pelkästään keskusteluun yrittäjän eläkevakuuttamisesta. YEL-vakuutuksen turva on valitettavan usein alimitoitettu.

Koulun penkiltä päästyäni aloitin työurani silloisessa Tapiola-ryhmässä yrittäjämyynnin asiamiehenä. Se oli tammikuuta 2011 ja vakuutusasiamiehenä minusta tuli siis itsekin yrittäjä.
Aloittaessani en tiennyt tuon taivaallista yrittäjien vakuutuksista. Muistan, miten upealta tuntui myydä ensimmäinen yrittäjän vakuutus. Teknisesti se oli ihan normaali kotivakuutus, mutta silloin se tuntui tärkeältä yrittäjän kotivakuutukselta.

Onneksi ensimmäiseksi asiakkaakseni ei sattunut yrittäjänä työskennellyt Kapa. Hän oli aina urheillut ja elänyt terveellisesti, mutta elokuussa 2015 Kapan työnteko pysähtyi kuin seinään. Se pysähtyi sepelvaltimotautiin.

Yrittäjän vakuuttamisesta käytävä keskustelu juuttuu turhan usein pohdintaan yrittäjän eläkevakuutuksen (YEL-vakuutus) hyödystä eläkeajan tulojen turvaajana. Yrittäjän vakuuttaminen ei ole pelkän eläkevakuutuksesta kertyvän eläkkeen pohtimista. Se on paljon muuta.

Kansansairauden hoitaminen vaati Kapan kohdalla neljä ohitusleikkausta ja pitkän kuntoutumisen. Onnekseen Kapa oli minun sijasta saanut hoitaa vakuutusasiat Vellun kanssa. Vellu oli auttanut häntä turvautumaan taloudellisesti siltä varalta, että Kapa sairastuisi vakavasti.

Yrittäjän on huolehdittava itselleen pakollinen eläkevakuutus. Sitä ei voi korvata millään vapaaehtoisella vakuutuksella. On tärkeää ymmärtää, että YEL-vakuutus määrittää vanhuuseläkkeen lisäksi yrittäjän koko lakisääteisen sosiaaliturvan tason. Sen varaan rakentuu koko elämän mittainen talouden turva.

On helppo kuvitella, mikä saa yrittäjän alivakuuttamaan itsensä, kun YEL-vakuutuksesta niin usein puhutaan pelkkänä vanhuuseläkettä keräävänä vakuutuksena. Eläketurvakeskuksen eläkebarometri (kesäkuu 2018) paljasti, että noin puolet yrittäjistä suhtautuu eläkejärjestelmään epäillen.

Lakisääteisen turvan vahvuus on siinä, että se on kaiken kattava ja sisältö on kaikille sama - Ikä, sukupuoli, pituus, paino, terveydentila tai ammatti eivät erottele vakuutettuja. Toisaalta sen avulla ei myöskään voi tehdä yksilöllisiä painotuksia oman elämäntilanteen tai varallisuuden mukaan.

Koska yrittäjien YEL-työtulo on keskimäärin vain 23 000 euroa, myös talouden turva sairastumisen tai työkyvyttömyyden varalle on valitettavan usein alimitoitettu. Tätä vajetta yrittäjä voi paikata vapaaehtoisilla vakuutuksilla, joilla yrittäjä voi tilkitä oman elämänsä kannalta kriittisimpiä riskejä. Yrittäjällä on käytössään monipuoliset mahdollisuudet oman ja perheen talouden turvaamiseen, ettei esimerkiksi pitkittyvä työkyvyttömyys kaada koko korttitaloa.

Omistajayrittäjällä liiketoiminnan menestyksen ja omien tulojen välinen yhteys korostaa vakuuttamisen merkitystä. Liiketoiminnan menestys voi vaikuttaa oman ansainnan lisäksi myös terveyteen. Työeläkeyhtiö Elon tekemä Menesty yrittäjänä -tutkimus paljastaa, että yrittäjän osaamisen, yrityksen menestymisen ja yrittäjän hyvinvoinnin välillä on yhteys. Kun liiketoiminnalla menee huonosti, riski uupumiseen ja työkyvyttömyyteen on moninkertainen.

Yrittäjän kannattaa olla kaukaa viisas, kuten Kapa oli. Yrittäjän vapautta ja vastuuta kannattaa käyttää viisaasti ja varmistaa oman talouden kantokyky. Älä tyydy myyjään, joka tarjoaa yrittäjän vakuutuksiksi yel-, auto- ja kotivakuutuksen (kuten minä aloittaessani). Vaadi vakuutusyhtiöltäsi kaiken koko elämän kattava ratkaisu – ratkaisu, joka sopii parhaiten sinun ja läheistesi turvaksi.

Kolme vinkkiä yrittäjän vakuuttamiseen

  1. Minimi työtulo ei riitä. Älä usko, jos joku väittää, että minimi työtulo palvelee kaikki suomalaisia yrittäjiä – se ei ole totta. Jokaiselle yrittäjälle löytyy järkevä yhdistelmä lakisääteisen ja vapaaehtoisen vakuuttamisen valikoimasta, mutta harvalle lakisääteisen turvan minimointi on paras ratkaisu.
  2. Oma ratkaisu. Sinulle oikea ratkaisu määrittyy oman varallisuuden ja elämäntilanteen ympärille. Käytä vakuutusyhtiön tai muun asiantuntija apua, ettet ota turhan suuria taloudellisia riskejä. Muista päivittää turvaasi matkanvarrella.
  3. Oikea turvan taso. Älä alivakuuta itseäsi, eikä ole mitään järkeä ylivakuuttaakaan.

Osakeyhtiöissä tulee lisäksi huomioida osakasriski, joka voi huomaamatta aiheuttaa perillisille merkittävän taloudellisen riskin. Osakasriskin turvaamisesta voit lukea lisää täältä.

Lue lisää yrittäjän talouden turvasta täältä.

Tuomo Mikolanniemi

Myyntipäällikkö

LähiTapiola Henkivakuutusyhtiö