Emme ole robotteja – tunteet, inhimillisyys ja armollisuus kuuluvat nykyajan työelämään

2.5.2018 - Noora Niemi

"Päätin haastaa itseni kiinnittämään tänään erityisen tarkasti huomiota kaikkiin niihin asioihin, joista voisin antaa jollekin kiitosta", kirjoittaa LähiTapiolan yritysasiakkaiden Työkykypalvelun parissa työskentelevä Noora Niemi,

Saavun kotiin, jossa lapseni tervehtii minua iloisesti ja kysyy, miten työpäiväni meni. Kerron hymyillen, että oli hyvä päivä.

Aamu ei ollut niitä parhaita. Olo oli väsynyt huonosti nukutun yön jälkeen. Kahvipurkki ammotti tyhjyyttään, joten joka aamuinen oma rauhallinen kahvihetkeni jäi sikseen. Matkalla töihin radiosta kajahti soimaan lempikappaleeni auringon paistaessa kauniisti ja suupieleni kääntyivät hymyyn.

Päätin haastaa itseni kiinnittämään tänään erityisen tarkasti huomiota kaikkiin niihin asioihin, joista voisin antaa jollekin kiitosta. Ja niitä kiitoksen aiheitahan kertyi! Työkaveri toivotti iloisesti tervetulleeksi töihin aamulla ja kiitin häntä ystävällisyydestä sekä siitä, että saan olla hänen kaltaisensa upean ammattilaisen kollega.

Toisen kanssa iloittiin onnistunutta asiakastapaamista, jossa kaikki laittoivat itsensä täysillä likoon ja saimme yhdessä jakaa onnistumisen tunteen. Kolmatta sain kiittää avusta ja hyvistä kehitysideoista. Neljättä kiitin hauskasta kahvihetkestä, jonka lomassa intouduttiin keskustelemaan autoista. Lopputulemana taisi kummankin orastava autokuume nousta ihan uusiin sfääreihin.

Hymy, jonka lähetät, palaa takaisin

Huomasin, että aamun nuukahtanut olotila oli vaihtunut positiiviseen innostukseen. Kun tarkkailee mahdollisuuksia kiittää, on paremmin läsnä hetkessä. Tämä puolestaan luo parempaa vuorovaikutusta ja merkityksellisempiä kohtaamisia.

Samalla myös ajatukset kääntyvät helpommin positiiviseen ja pystyy eri tavalla huomioimaan kaikki ne pienetkin positiiviset asiat päivän aikana – niitä kertyy yllättävän paljon. Uskon myös, että hymy, jonka lähetät maailmalle, palaa takaisin. Niin kävi tänäänkin.

Kyky tuntea ja ilmaista niitä tekee meistä ihmisiä ihmiselle. Välillä yhteen päivään saattaa mahtua tunteita laidasta laitaan. Näin ollen myös koettu työhyvinvointi tai -pahoinvointi heijastuu vapaa-aikaan ja toisin päin. Emme ole robotteja, jonka voisi kytkeä on-off-tilaan. Aina ei ole se paras päivä ja sekin kannattaa hyväksyä niin itsellemme kuin muille. Ole siis rohkeasti oma itsesi, inhimillinen ihminen.

Menestyvä tiimi pelaa yhteispeliä

Huonokaan päivä ei oikeuta kohtelemaan toisia miten vain. Milloin viimeksi pysähdyit miettimään mitä tulee huoneeseen, kun sinä tulet paikalle? Teetkö työyhteisössäsi töitä sen eteen, että siellä vallitsisi luottamuksellinen ja avoin ilmapiiri? Voiko jokainen tulla sinne oma itsenään, kaikkine vahvuuksineen ja haavoittuvuuksineen?

Sellainen työyhteisö voi toimia merkittävänä voimavarana siinä hetkessä, kun usko omaan itseemme horjuu. Menestyneimmät tiimit pelaavat vahvaa yhteispeliä, hyödyntävät jokaisen vahvuuksia ja kykenevät tunnistamaan mahdollisia puutteita.

Tämä edellyttää sitä, että tiedämme toistemme vahvuudet ja heikkoudet, jotta voimme yhdessä muodostaa vahvan tiimin. Uskallatko näyttää itsestäsi haavoittuvan puolen myös työelämässä? Miten reagoit, jos kohtaat sen toisessa? On hyvä pysähtyä miettimään miten tunteidemme ilmaisu vaikuttaa työyhteisöömme. Rakentaako vai hajottaako se sitä?

Olen itse kokenut, miten suuri voima palautteella voi olla. Kiitos lisää arvostusta, aito ja oikein ajoitettu rakentava palaute taas tarjoaa mahdollisuuden kehittymiselle. Onkin tärkeää opetella antamaan ja vastaanottamaan palautetta. Parhaimmillaan tästä syntyy dominoefekti, jolloin voimme oppia toisiltamme sekä luoda yhdessä innostavan ja tuottavan työyhteisön, jossa on hyvä työskennellä.

Noora Niemi toimii LähiTapiolassa johtavana asiantuntijana tiimissä, joka tuottaa yritysasiakkaille työkyky- ja työturvallisuuspalveluita.

Tutustu Työkykypalveluun tarkemmin täällä.