Siirry suoraan sisältöön Siirry suoraan alatunnisteeseen

Sijoituspäätöksellä syksyyn - koronakevään opein

6.8.2020

Korona-aika on sotkenut myös monen sijoittajan ja säästäjän suunnitelmat. LähiTapiolan yksityispankinjohtaja Ilkka Tuominen tarkastelee, miksi korona on tehnyt monille sijoituspäätöksistä vaikeita.

Korona-aika osoitti monen sijoittajan jo ajattelevan sujuvasti, että laskumarkkinaa kannattaa hyödyntää. Haastavampi aihe on päätöksenteko sijoitusajankohdasta kriisin keskellä. Tästä päätöksestä voi tehdä helpon tai erittäin vaikean.

Vaikeaksi sijoittaminen tulee, jos jää odottamaan alinta hintaa tai sitä, että markkinan luottamus on lopullisesti palautunut. Olettaminen vaikeuttaa päätöksentekoa ja kaavamaisuus helpottaa. Jos olettaa, että luottamuksen palautumisesta tai pohjakosketuksesta tulee kirkas merkki, jää sijoituspäätös tekemättä, koska sitä merkkiä ei koskaan tule.

Markkina elää luottamuksesta. Sitä, mikä lopulta kääntää markkinan luottamuksen positiiviseksi on vaikea määritellä, mutta selvää on se, että markkinan luottamus kääntyy positiiviseksi aikaisemmin kuin yleinen keskusteluilmapiiri. Paras tapa lyödä vetoa kääntyvän luottamuksen puolesta on sijoittaa ajallisesti hajauttaen laskeviin kursseihin. Näin oman luottamuksen vaikutus sijoituspäätöksen tekoon eliminoidaan. Markkina on kuitenkin lopulta aina oikeassa. Koronan ensimmäinen vaihe osoitti, että kun markkinoiden luottamus palautuu, on markkinoiden toipuminen erittäin nopeaa - varmasti huomattavasti nopeampaa, kuin mitä moni sijoittaja odotti.

Toinen sijoituspäätöstämme hidastava seikka tulee säännöstä ”osta halvalla ja myy kalliilla”. Yleensä tätä sääntöä noudatetaan niin, että jäädään odottamaan ajatuksena iskeä kiinni pohjilla. Jälleen kerran helppo sääntö, mutta käytännössä mahdoton toteuttaa. Paras tulos syntyy sijoittamalla tasaisesti laskeviin kursseihin. Näin ei saada alinta hintaa, mutta alin mahdollinen keskihinta. Kun markkinoiden luottamus jälleen palautuu, saa parhaan nousukulman salkulleen ja kurssilaskusta kärsiminen kääntyy nauttimiseksi.

Sijoituspäätöksen tekoa eivät myöskään helpota päivittäiset lehtien koronaotsikot. Markkina ei kuitenkaan lue päivän lehtiä, se laskee eteenpäin.

Karmeat BKT-luvut! Katsottaessa korona-aikojen bruttokansantuotelukuja huomaamme, että keskimäärin yritykset ovat kärsineet enemmän kuin voittaneet. Mutta tämä ei varmasti voinut olla yllätys, kun maailma pysähtyi muutamaksi kuukaudeksi. Jos markkina jäisi hämmästelemään toteutuneita BKT-lukuja, se ei olisi ajan tasalla. Sen tehtävä on katsoa eteenpäin, miltä yritysten tuloskunto näyttää tulevaisuudessa suhteessa nykyiseen arvostukseensa. Tästä syystä sanotaan, että markkina katsoo vähintäänkin 6 kuukautta eteenpäin suhteessa reaalitalouteen. Koronakriisissä markkinan katse on vielä huomattavasti pidemmällä.

Mikään ei palaa ennalleen koronan jälkeen! Tämän toteamus tuntuu myös jäädyttävän sijoituspäätöksiä. Sijoituksellisesti tämä on mielenkiintoinen mahdollisuus, koska se nostaa esille uusia ja korostaa vanhoja yrityksiä, joilla on sopivia palveluita muuttuvaan maailmaan. Hyvä salkunhoitaja ja sijoittaja ennakoi uudet menestyjät ja saa sijoituksille lisätuottoa.

Sijoituspäätöksellä syksyyn. Kevät toi paljon luottamusta siihen, että yhteiskunnat, ihmiset ja yritykset selviävät koronakriisistä ja valmius selviytyä mahdollisesta toisesta aallosta on hyvä. Markkinoilta ei kannata olla pois, koska toipuva markkina on tuottoisin markkina, mutta sijoituksia kannattaa hajauttaa ajallisesti. Markkinan tehtävä on kuitenkin aina reagoida ja on selvää, että jos toinen aalto tulee vahvana, näkyy se markkinassakin. Kuten keväästä opimme, se on erinomainen lisäsijoituksen paikka. Jos kurssilasku tulee saa siitä hyödyn ja jos ei tule, ei ole pois markkinoilta nousussa.

Ajallista hajautusta voi osin korvata sillä, että tulee markkinaan pienemmällä riskillä, kuin mitä normaalisti tekisi ja nostaa riskitason normaaliksi, jos kurssilasku tulee. Kannattaa myös sijoittaa vain niitä rahoja, joilla on valmis ottamaan riskiä ja muistaa, että riskinotto vaatii aikansa. Ja kun sijoituksen on tehnyt, ei laskeviin kursseihin kannata myydä sijoituksia tai laskea riskitasoa. Päätös paluusta markkinoille on tunnetusti vaikea. Paras tapa tässäkin korjata tilannetta on se, että pysyy markkinoilla, tekee lisäsijoituksia salkkuunsa laskeviin kursseihin ja nauttii kurssikäänteessä alentuneen keskihankintahinnan tuomista paremmista tuotoista.

Ilkka Tuominen
yksityispankinjohtaja
LähiTapiola Private Banking