Olemme yksi Suomen kokeneimmista varainhoitajista. Sijoittaminen on aina ollut keskeinen osa vakuutusliiketoimintaamme, eli niin kauan kuin LähiTapiolassa on vakuutettu, on myös sijoitettu. Keskinäisen yhtiön asiakkaana olet yksi omistajistamme ja haluamme antaa kokemuksen tuoman osaamisemme käyttöösi. Hoidamme asiakkaidemme varoja kuin omiamme – noin 250 asiantuntijan voimin.
Vastuullisuus on sijoituskohteiden valinnassa yksi merkittävistä tekijöistä. Huomioimalla kestävyyden sijoituksissasi olet mukana vaikuttamassa parempaan tulevaisuuteen sekä lähiympäristössäsi että maailmanlaajuisesti – tuotoista tinkimättä.
LähiTapiolassa sinulla on mahdollisuus sijoittaa kohteisiin, jotka ovat yleensä vain suurten sijoittajien saatavilla. Saatavillasi on myös Seligson & Co. hallinnoimat kustannustehokkaat sijoitusratkaisut.
Sijoittaaksesi LähiTapiolassa sinulla ei tarvitse olla asiakkuutta ennestään eikä sinun tarvitse avata erillistä tiliä. Sijoitusvakuutukseen pääset sijoittamaan ilman maksimisummaa. - kun keskität asiointisi meille, voit saada alennusta vakuutusmaksuista jopa 17 %.Omaetu
1.
Varaa aika sijoittamisen asiantuntijan tapaamiseen.2.
Tapaamisessa käymme läpi taloudellisen tilanteesi sekä sijoittamisen tavoitteesi.3.
Keskustelun pohjalta rakennamme sinulle parhaan ratkaisun ja valitsemme sopivimmat sijoituskohteet.4.
Voit valita vapaasti edunsaajat, joille vakuutuskorvaus maksetaan kuolemantapauksessa.
Laajan hajautuksen sijoitussalkkuja, joiden kautta ulottuvillasi on kattavasti sijoituskohteita, jotka ovat yleensä vain suuren sijoittajan ulottuvilla.
Kotimarkkinapainoitteisia sijoitussalkkuja, jotka hyödyntävät alue- ja yhtiökohtaista paikallistuntemustamme ja tarjoavat hajautusta ammattitaidolla Suomeen, Pohjoismaihin ja Eurooppaan.
Aktiivisesti hoidetut strategiasalkkuja, joiden varat sijoitetaan kustannustehokkaasti globaaleille osake- ja korkomarkkinoille.
Korko- yhdistelmä- ja osakerahastoja eri tuotto-ja riskitasoille LähiTapiolalta ja Seligson & Co:lta.
0,5 % 100 000 euroon asti
0,2 % 100 000 euron ylittävältä osalta
0,1 % 1 000 000 euron ylittävältä osalta.
1. 2.
Mene Vakuutukset-välilehdelle.3.
Klikkaa Lue lisää -painiketta sijoitusvakuutuksesi kohdalla.4.
Klikkaa Muuta sijoitussuunnitelmaa -painiketta.5.
Valitse haluamasi sijoituskohteet.6.
Anna prosenttiosuudet, joilla tahdot jakaa tulevat maksut sijoituskohteisiin.7.
Tarkista ja hyväksy sijoitussuunnitelman muutos.
Näin siirrät kertyneitä säästöjä uuteen sijoituskohteeseen:
1. 2.
Mene Vakuutukset-välilehdelle.3.
Klikkaa Lue lisää -painiketta sijoitusvakuutuksesi kohdalla.4.
Klikkaa Tee säästönsiirto -painiketta.5.
Kirjoita Nostettava osuus -kenttään prosenttiosuus, jonka haluat siirtää uuteen säästökohteeseen.6.
Valitse sijoituskohteet, joihin haluat säästöjä siirtää.7.
Tarkista ja hyväksy säästönsiirto.
1. 2.
Mene Vakuutukset-välilehdelle.3.
Klikkaa Lue lisää -painiketta sijoitusvakuutuksesi kohdalla.4.
Klikkaa Muuta maksusuunnitelmaa -painiketta.5.
Kirjoita Vuosimaksu-kenttään se summa, jonka haluat yhteensä vuodessa sijoittaa.6.
Valitse Maksutapa-kenttään kuinka monessa erässä haluat tehdä sijoitukset.7.
Valitse eräpäivä, jolloin haluat maksaa maksusuunnitelman mukaiset maksut sekä haluatko että maksusuunnitelmaa korotetaan vuosittain.8.
Tarkista ja hyväksy maksusuunnitelman muutos.