Yhtiökokous valitsee yhtiölle hallintoneuvoston, jonka tehtävänä on valvoa yhtiön hallintoa.
LähiTapiola Keskinäinen Henkivakuutusyhtiön yhtiökokouksessa hallintoneuvostovalinnat tehdään vakuutuksenottajien ja LähiTapiola-ryhmän hallintoneuvostojen yhteistyövaliokunnan ehdotusten perusteella. Hallintoneuvoston jäsenten toimikausi on kolme vuotta. Tällä hetkellä LähiTapiola Keskinäisen Henkivakuutusyhtiön hallintoneuvostoon kuuluu 37 jäsentä.
Henkiyhtiön hallintoneuvoston jäsenet
Hallintoneuvoston jäseniä valittaessa pyritään siihen, että kokoonpano vastaisi yhtiön asiakaskannan rakennetta asiakaslohkokohtaisen ja alueellisen maksutulojakauman mukaan. Lisäksi otetaan huomioon estellisyysperiaatteet, joiden mukaan esteellisiä hallintoneuvoston jäseniksi ovat kilpailevan henkivakuutusyhtiön palveluksessa tai hallinnossa toimivat henkilöt.
Hallintoneuvoston tehtävät
Hallintoneuvoston tehtävänä on
- valvoa hallituksen ja toimitusjohtajan vastuulla olevaa yhtiön hallintoa
- antaa varsinaiselle yhtiökokoukselle lausuntonsa tilinpäätöksen ja tilintarkastuskertomuksen johdosta
- päättää hallituksen jäsenten lukumäärästä
- valita ja vapauttaa hallituksen jäsenet, puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä määrätä jäsenten palkkiot ja matkakustannusten korvausperusteet
- päättää asioista, jotka koskevat toiminnan huomattavaa supistamista tai laajentamista taikka yhtiön organisaation olennaista muuttamista
- päättää esityksestä yhtiökokoukselle koskien yhtiön sulautumista, jakautumista, vakuutuskannan tai sen osan luovuttamista tai muuta vastaavaa rakennejärjestelyä sekä yhtiön yhtiömuodon muuttamista vakuutusosakeyhtiöksi
- päättää esityksestä yhtiökokoukselle koskien yhtiön yhtiöjärjestyksen muuttamista.
Hallintoneuvosto voi lisäksi antaa hallitukselle ohjeita asioissa, jotka ovat laajakantoisia tai periaatteellisesti tärkeitä sekä tarvittaessa hallituksen ohella kutsua koolle ylimääräisen yhtiökokouksen.
Hallintoneuvosto kokoontuu pääsääntöisesti kolme kertaa vuodessa. Yhtiökokous päättää vuosittain hallintoneuvoston palkkiot ja matkakustannusten korvausperusteet. Hallintoneuvoston jäsenten kokouspalkkio vuonna 2013 on 1 000 euroa kokoukselta ja puheenjohtajan kuukausipalkkio lisäksi 2 000 euroa kuukaudessa ja varapuheenjohtajan 1 000 euroa. Palkkioista maksetaan TyEL-maksu. Hallintoneuvoston jäsenten matkakustannukset korvataan valtion matkustussäännön I luokan mukaan.