LähiTapiola Eläkeyhtiön sijoitusten vastuullisuus
LähiTapiola Eläkeyhtiön sijoitustoiminnan lähtökohtana on sijoituskohteiden syvällinen analyysi, jonka yhtenä elementtinä on vastuullisuusnäkökulma. Sijoitustoiminnassa vastuullisuus on mukana jokaisessa sijoituspäätöksessä. Käytännössä vastuullisuus näkyy muun muassa siten, että suoran osakesalkun ja yrityslainasalkun sijoitukset on oman analyysin perusteella jaoteltu vastuullisen yritystoiminnan näkökulman sekä ilmastonmuutosnäkökulman mukaisesti.
Uskomme, että tuomalla vastuullisuus- ja ympäristönäkökulmat yritystapaamisissa esille LähiTapiola Eläkeyhtiö pystyy osaltaan vaikuttamaan yritysten tekemiin valintoihin ja näin edesauttamaan yritysvastuun käytännön toteuttamista. Uskomme vastuullisesti toimivien yritysten menestyvän vertailujoukkoaan paremmin pitkällä aikavälillä ja siten tuottavan sijoituksille paremman riskikorjatun tuoton.
Toimintaa ohjaavat LähiTapiola Eläkeyhtiön hallituksen hyväksymät vastuullisen sijoittamisen periaatteet ja omistajapolitiikka. Sijoitustoiminnassa noudatetaan vuonna 2008 yhtiön allekirjoittamia YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteita. Yhtiö oli mukana perustamassa Finlands Sustainable Investment Forum Ry:tä (FINSIF) 10.6.2010. FINSIFin tarkoituksena on edistää vastuullista sijoittamista.
Vastuullisuus huomioon kiinteistösijoittamisen joka vaiheessa
Vastuullisen sijoittamisen kuuden periaatteen noudattaminen vahvistaa kiinteistösijoitusprosessin toimivuutta ja luo edellytykset jatkuvaan kehittymiseen. Vastuullinen kiinteistösijoittaminen otetaan huomioon LähiTapiola Kiinteistövarainhoidon arvoketjun jokaisessa vaiheessa aina sijoittajalta kohteen käyttäjään.
Ympäristövastuuseen liittyen LähiTapiola Kiinteistövarainhoito on julkaissut jo kolmannen ympäristöohjelman, jossa kiinteistön elinkaaren hallinnalla otetaan vastuuta aktiivisena omistajan edustajana niin, että allekirjoitetut periaatteet toteutuvat. Yhtiö kehittää aktiivisesti viestintää kohteen ympäristövaikutuksista ja laajentamaan henkilöstönsä osaamista ympäristöasioissa.
YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteet (PRI, Principles for Responsible Investment) sisältävät kuusi periaatetta, joiden noudattamiseen ja aktiiviseen edistämiseen allekirjoittajat sitoutuvat. Ympäristöön, yhteiskuntaan ja hyvään hallintotapaan liittyvien näkökohtien lisäksi allekirjoitus velvoittaa yhtiöt yksin ja yhteistyössä muiden alan toimijoiden kanssa edistämään periaatteiden hyväksyntää ja käyttöönottoa sijoitusalalla. Allekirjoittajayhtiöt sitoutuvat raportoimaan vuosittain toiminnastaan ja edistyksestään periaatteiden käyttöönotossa. Myös investointikohteilta edellytetään riittävää tiedonantoa näiden näkökohtien vaikutuksista.
Vastuullisuus Varainhoidon sijoituksissa
LähiTapiola Varainhoito on allekirjoittanut Yhdistyneiden kansakuntien vastuullisen sijoittamisen periaatteet (UN PRI) vuoden 2010 alussa. Allekirjoituksella Varainhoito sitoutuu noudattamaan ja edistämään ympäristöön, sosiaaliseen vastuuseen ja hyvään hallintotapaan liittyviä näkökohtia sijoitusanalyysissä, sijoituspäätöksissä sekä omistajapolitiikassa. Varainhoito on soveltanut sijoitusprosesseissaan omia vastuullisen sijoittamisen periaatteita jo vuodesta 2007. Yk:n periaatteet vahvistavat LähiTapiola Varainhoidon omia vastuullisuusohjeita.
Varainhoidon vastuullisen sijoittamisen toimintamallissa ei suljeta etukäteen pois mitään toimialoja, sillä kaikki yritystoiminta jättää jälkiä yhteiskuntaan ja ympäristöön. Perinteiseen taloudelliseen analyysiin lisätään analyysi ympäristö-, yhteiskunnallisten ja hallinnollisten tekijöiden vaikutuksista (ESG).
LähiTapiola Varainhoito pyrkii sijoitustoiminnassaan parhaaseen mahdolliseen tuottoon asiakkaan valitsemalla riskitasolla, vastuullisen sijoittamisen periaatteita noudattaen, huomioiden ja edistäen. Pitkällä tähtäimellä vastuullisella sijoittamisella pyritään parantamaan tuotto-riski-suhdetta tunnistamalla, ennakoimalla, ja minimoimalla ei taloudellisista -tekijöistä johtuvat riskit sekä tunnistamalla, ennakoimalla ja analysoimalla niistä saatavat tulevaisuuden mahdollisuudet.
Vastuullisuusanalyysi on osa LähiTapiola Varainhoidon sijoitusprosessia. Vastuullisuusnäkökulmat huomioidaan kaikissa omaisuusluokissa, ottaen huomioon omaisuusluokan erityispiirteet. Vastuullisuuden arviointia ei ole ulkoistettu ulkopuoliselle taholle vaan vastuullisuus on integroitu omaan vastuullisuusanalyysiin sisältäen Varainhoidon oman vastuullisuusluokittelun sijoitettaville yrityksille. Jatkuvalla dialogilla ja aktiivisella omistajapolitiikalla pyrimme edistämään sijoittamiemme yritysten vastuullisuuden toimia. Sijoitamme asiakkaan varoja kuin sijoittaisimme omia varojamme.