LähiTapiola on mukana
Earth Hour 2013 -ilmastotapahtumassa
- Espoon toimitalot Tapiolassa pimenevät lauantaina 23.3.2013
klo 20.30-21.30.

Vastuu ympäristöstä

Ympäristöasioiden huomioon ottaminen ja niiden hoidon jatkuva parantaminen ovat osa vastuullista liiketoimintaa. Ympäristövastuu merkitsee meille luonnonvarojen tehokasta ja säästävää käyttöä, riskien hallintaa sekä ympäristöasioiden sisällyttämistä päivittäiseen toimintaan ja päätöksentekoon.

LähiTapiolan toiminnan merkittävimmät välittömät vaikutukset ympäristöön aiheutuvat energian kulutuksesta, paperin käytöstä, tavaroiden ja palvelujen hankinnasta, liikkumisesta sekä jätteistä. LähiTapiolan ympäristötyön tavoitteena on vähentää toiminnan ympäristö- ja ilmastovaikutuksia työympäristössä ja kiinteistöjen hoidossa. Ilmastonmuutoksen vaikutuksia ei ole vielä arvioitu taloudellisesti.

LähiTapiolan tekemät sitoumukset edellyttävät aktiivista vuorovaikutusta ympäristöasioissa. LähiTapiolan asiantuntijat pitävät luentoja korkeakouluissa, oppilaitoksissa ja asiakkaiden tilaisuuksissa ja ovat mukana eri verkostoissa, kuten elinkeinoelämän ympäristö- ja ilmastotyöryhmissä.

LähiTapiolan Espoon toimitalot ovat Green Office -toimistoja

LähiTapiolan toimitalot Espoossa (2005) ja Tampereen toimisto (2011) ovat liittyneet Maailman Luonnonsäätiön WWF:n Green Office -ympäristöjärjestelmään ja saaneet oikeuden käyttää sen tunnusta.

Yhtiöryhmän ympäristötyö jaetaan kolmeen pääalueeseen: asiakkaiden ympäristöriskejä koskevat neuvonta- ja riskienhallintapalvelut, kiinteistötoiminta sekä toimistotyö LähiTapiolassa. Ympäristötoiminnalla osallistumme kestävän kehityksen edistämiseen turvallisen, terveellisen ja puhtaan elinympäristön puolesta.

Yhteistyötä energiansäästön edistämiseksi

Kiinteistövarainhoito on mukana Helsingin kaupungin ja elinkeinoelämän Ilmastokumppanit- yhteistyöverkostossa. Sen tavoitteena on vähentää kasvihuonepäästöjä toimintaa tehostamalla ja tarjoamalla tuotteita ja palveluita ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. LähiTapiolassa panostetaan mm. energiatehokkuuteen, uusiutuvaan energiaan ja kiinteistöjen infopalveluun.

LähiTapiola tukee Suomen luonnonsuojeluliiton energianeuvontahanketta, jossa tarjotaan energianeuvontaa taloyhtiöille, kotitalouksille, rakentajille ja remontoijille. Negawattineuvonta kannustaa toteuttamaan kannattavia energiansäästötoimenpiteitä ja opettelemaan säästäviä tapoja käyttää energiaa.

Negawattineuvonta.



Jaa