Mitä keskinäinen yhtiö merkitsee asiakkaan kannalta
Keskinäisyys on yritystoiminnan muoto, jota Suomessa esiintyy vain vakuutusalalla. Keskinäisessä yhtiössä vakuutuksen ottanut asiakas on yhtiön osakas - omistaja-asiakas. Vakuutuksenottajilla on oikeus päättää yhtiön asioista, vaikuttaa yhtiön toimintaan ja hyötyä yhtiön tuloksesta. Eläkeyhtiössä myös vakuutetut ovat osakkaita.
Keskinäisessä yhtiössä asiakkaan ja yrityksen välissä ei ole kolmatta osapuolta, joka saa osinkoina osuutensa yhtiön tuloksesta ja vaatii osakesijoitukselleen jatkuvaa arvonnousua. Myös Tapiolan osakeyhtiömuotoiset yhtiöt toimivat keskinäisyyden periaattein, koska ne ovat kokonaan keskinäisten vakuutusyhtiöiden omistuksessa.
Tavoitteena kokonaisedullisuus ja huolenpito
Ensisijainen tehtävämme on kehittää tuotteitamme ja palveluitamme pitkäjänteisesti ja huolehtia asiakkaiden kilpailukykyisistä eduista. Mitä enemmän asiointiaan keskittää meille, sitä paremmat edut tarjoamme. Edullisuutemme ei tarkoita nopeita pikavoittoja vaan kokonaisedullisuutta pitkällä aikavälillä. Sekä yksityisasiakkaiden turvantarkistuksessa että yritysten turvakonsultoinnissa tavoitteenamme on alan paras palvelu ja aktiivinen huolenpito asiakkaista.
LähiTapiolan korvaustoiminnan tavoitteena on asiakaslähtöinen korvauspalvelu, jossa tavoitteita ovat nopeus, asiantuntemus, palvelualttius, vaivattomuus, oikeellisuus, koko palveluprosessin odotuksenmukaisuus sekä asiakkaalle lähtevän materiaalin selkeys ja ymmärrettävyys.
LähiTapiolassa myös sijoitustoimintaa ohjaa pitkäjänteisyys.