Ennakkotietoja Eläke-Tapiolan tilinpäätöksestä: Sijoitustoiminnassa hyvä tulos markkinatilanteeseen nähden

21.1.2009
LEHDISTÖTIEDOTE


• Eläke-Tapiolan sijoitusten tuotto vuonna 2008 oli – 8,3 prosenttia (+4,1 %). 
• Vakavaraisuutta mittaava toimintapääoma oli 16,2 prosenttia suhteessa vastuuvelkaan, ja suhde vakavaraisuusrajaan oli 2,9-kertainen.
• Asiakashyvityssiirron ennakoidaan olevan noin 13 miljoonaa euroa (19,6 milj.e.)

Alustavien tilinpäätöslukujen mukaan Eläke-Tapiolan vuoden 2008 sijoitusten tuotot olivat noin –8,3 prosenttia (+4,1 prosenttia vuonna 2007) käyvin arvoin laskettuna. Vaikka sijoitusten tuotto on negatiivinen, tulos on Eläke-Tapiolan toimitusjohtajan Satu Huberin mukaan olosuhteisiin ja toimialaan nähden hyvä myös pitkällä aikavälillä tarkasteltuna.

Eläke-Tapiolan vakavaraisuusaste oli noin 16,2 prosenttia (21,3) ja toimintapääoman suhde vakavaraisuusrajaan oli 2,9-kertainen (1,8). Työeläkeyhtiöiden joulukuussa valmistuneen lakiuudistuksen johdosta edellisen vuoden vakavaraisuusluvut eivät ole vertailukelpoisia.

Alustavien lukujen mukaan asiakashyvitysten ennakoidaan olevan noin 13 miljoonaa euroa (19,6 milj.e.), eli 0,2 prosenttia (0,4 %) palkkasummasta.

Eläke-Tapiolan sijoitustoiminnassa korostetaan pitkäjänteisyyttä

Eläke-Tapiolassa osakesijoitusten osuutta on vähennetty onnistuneesti.

Vuoden 2008 lopussa osakesijoitusten osuus koko sijoituskannasta oli noin 15 prosenttia ja sijoitusallokaatiosta yli 70 prosenttia oli sijoitettuna joukkovelkakirjalainoihin. 

Jo vuoden 2007 lopulla allokaatiota eli eri sijoitusluokkien välistä painotusta muutettiin niin, että osakkeiden ja osuuksien osuutta kaikista sijoituksista laskettiin alle 30 prosentin tason, millä varauduttiin vuoden 2008 epävarmaan markkinakehitykseen. ”Lisäksi myimme hyvissä ajoin ennen vuoden 2008 syksyä kansainvälisiä osakkeita ja osakeindeksirahastoja”, sijoitusjohtaja Hanna Hiidenpalo sanoo. Hänen mukaansa Eläke-Tapiolalla ei ole myöskään ollut paineita suomalaisten osakkeiden myyntiin.

”Eläke-Tapiola korostaa sijoitusprosessissa pitkäjänteisyyttä, eikä sijoituspolitiikkaa ole muutettu. Sijoitamme vain kohteisiin, jotka tunnemme tarkasti ja joita voidaan seurata. Sen vuoksi hedge fund -rahastoilla ei ole koskaan ollut merkittävää roolia Eläke-Tapiolan sijoitusallokaatiossa. Hedge-rahastojen likviditeettiongelmat ja hinnoittelun läpinäkymättömyys korostuivat erityisesti tämän vuoden aikana”, Hiidenpalo sanoo.

Hanna Hiidenpalolla on varovainen näkemys vuoden 2009 markkinakehitykseen. ”Osakemarkkinoilla suurin epävarmuus kuluvana vuonna liittyy yritysten tuloskehitykseen. Myös kiinteistösijoitusten tuotto ennakoi haasteita kiinteistömarkkinoilla”, Hiidenpalo sanoo.

Vuonna 2008 parhaiten eri omaisuuslajeista tuottivat korkosijoitukset. Tämän vuoksi myös allokaation pääpaino on korkosijoituksissa. Korkojen voimakkaan laskun ja matalan riskiprofiilin ansiosta korkosalkun tuotto nousi viime vuosia korkeammaksi. Eläke-Tapiolan korkosalkun likviditeettiä kohennettiin kesän aikana lisäämällä valtionlainojen ja sijoitustodistusten osuutta.

”On tärkeää, että korkosijoitukset ovat muutettavissa helposti rahaksi. Salkun likvidisyyden merkitys korostuu jatkossakin, koska takaisinlainauksen volyymi moninkertaistui vuoden 2008 aikana ja uskon tämän kasvun jatkuvan”, toimitusjohtaja Satu Huber arvioi.

Luvut ovat alustavia. Tapiola-ryhmän yhtiöiden vuoden 2008 tulokset (tilintarkastamattomat) julkistetaan tiedotusvälineiden edustajille 16.2.2009 kello 9.30.


Lisätiedot:
Sijoitusjohtaja
Hanna Hiidenpalo
09-453 3310

Toimitusjohtaja Satu Huber
09-453 2169

Tiedotuspalvelut/Tiina Niemi



Jaa