Vakuutukset ovat moottorikelkoille ja mönkijöille välttämättömiä

3.4.2007
ASIAKASTIEDOTE

Tarpeellisten huoltojen lisäksi moottorikelkkailijan täytyy muistaa maastoliikennelain määräykset niin maastossa kulkiessaan kuin ennen kelkan käyttöönottoa.

"Maastoliikennelaissa määritellään muun muassa kulkualueet, joilla kelkkaa saa käyttää. Lain mukaan moottorikelkat rinnastetaan muihin ajoneuvoihin", markkinointipäällikkö Jukka Saastamoinen kertoo. Saastamoinen puhui MTK:n ja BRP Finlandin tiedotustilaisuudessa Rovaniemellä 30.3.2007.

Aikaisemmin moottorikelkoilla sai lähes vapaasti liikkua maastossa, mutta nykyään kelkkailu on sallittua muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta vain merkityillä reiteillä tai maanomistajan luvalla. Maanomistaja voi itse tehdä kelkkailureittejä, mutta myös kuntien on tehtävä kelkkailua varten reittisuunnitelmat. Meren ja järven jäällä saa vieläkin kelkkailla vapaasti.

"Lain mukaan kelkat on rekisteröitävä ja katsastettava ja niille on myös otettava liikennevakuutus. Rekisteröinnin voi tehdä vain kelkan omistaja tai hänen valtuuttamansa henkilö. Sitä varten on oltava täytetty rekisteröintilomake ja liikennevakuutus", Saastamoinen huomauttaa.

Liikennevakuutus on pakollinen

Liikennevakuutus on pakollinen kaikille moottorikelkoille. Liikennevakuutus korvaa kelkalla liikuttaessa ulkopuoliselle aiheutetut vahingot, esimerkiksi yhteentörmäyksestä aiheutuneet henkilövahingot. Myös ulkopuolisille esineille, ei kuitenkaan puille, aiheutuneet vahingot kuuluvat liikennevakuutuksen piiriin. Liikennevakuutus korvaa myös kelkkailijalle itselleen tai matkustajalle sattuneet henkilövahingot.

"Kelkan liikennevakuutuksen maksut riippuvat kelkan koosta. Vakuutukset kannattaa hoitaa kuntoon heti, sillä vahinko saattaa tulla kalliiksi ilman vakuutusta. Mikäli kelkkailijalla ei ole pakollista liikennevakuutusta, maksaa Liikennevakuutuskeskus korvauksia, mutta perii vakuutusmaksun 4-12 -kertaisena", Saastamoinen sanoo.

Kaskotta ei kannata liikkua

Saastamoinen suosittaa ottamaan kelkalle myös vapaaehtoisen vakuutuksen, sillä liikennevakuutus ei korvaa kelkan omia kolhuja, palamista tai varkautta. Näihin tarkoituksiin erinomainen suoja on Tapiolan Kasko-vakuutus.

Tapiolan Peruskasko sisältää kolarointivakuutuksen, turvan hirvivahingoilta, ilkivallalta, palolta ja varkaudelta sekä myös oikeusturva- ja vastuuvakuutuksen. Omavastuuvaihtoehtoja on kaksi, 151 euroa tai 252 euroa. Maksu riippuu valitusta omavastuuvaihtoehdosta, mutta Peruskaskon hintaan ei vaikuta kelkan sylinteritilavuus.

"Jos moottorikelkkaa käytetään vähän, kannattaa sille harkita Osakaskoa. Se sisältää hirvivahinko-, palo-, varkaus-, oikeusturva- ja vastuuvakuutuksen. Moottorikelkalle ei myönnetä seisonta-aikaa eikä anneta hyvitystä liikennevakuutusmaksusta."

Mönkijät samassa asemassa liikenteessä kuin moottorikelkatkin

"Mönkijät ovat moottoriajoneuvoja kuten moottorikelkatkin, joten mönkijätkin pitää liikennevakuuttaa, jos niitä käytetään liikenteessä. Rekisteröinnillä ei tässä tapauksessa ole merkitystä, sillä liikenteeseen käytettävä moottorikelkka tai mönkijä on liikennevakuutettava, oli se rekisterissä tai ei", Saastamoinen muistuttaa.

Moottorikelkkojen ja mönkijöiden vakuutusten omavastuuosuudet ovat samankokoiset, mutta mönkijöiden vakuutusmaksut ovat korkeammat. Tapiolan ja MTK:n yhteistyösopimukseen liittyen Tapiola tarjoaa MTK:n jäsenetuna 1.4.2007 alkaen 10 prosentin alennuksen moottorikelkkojen ja mönkijöiden peruskaskoon.


Lisätiedot


Jukka Saastamoinen, markkinointipäällikkö, Tapiola-ryhmä, puh. (09) 453 3423, sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi@tapiola.fi


Tiedotuspalvelut



Jaa