Tapiola-ryhmään kaksi neuvoksen arvonimeä

Tasavallan Presidentti on myöntänyt yhtiöryhmän johtaja Juhani Heiskaselle vakuutusneuvoksen arvonimen ja Kiinteistö-Tapiolan toimitusjohtaja Asko Salmiselle rakennusneuvoksen arvonimen.

Juhani Heiskanen vastaa Tapiolassa päätoimisena hallituksen jäsenenä yksityisasiakkaiden palveluista. Ensi keväänä hänellä tulee täyteen 38 vuotta alalla. Tänä aikana ovat vakuutustoiminnan eri puolet tulleet vakuutusmatemaatikolle tutuiksi useastakin eri kulmasta. Myös ala on tänä aikana kokenut merkittäviä muutoksia ja tehnyt pitkän harppauksen vakuutusyhtiöiden ja pankkien muodostamaksi kokonaisuudeksi. Keskeistä Juhani Heiskasen nykyisessä tehtäväkuvassa on ollut Tapiolan keskinäisyyden merkityksen avaaminen asiakkaille eli Tapiolan omistajille.

Kiinteistö-Tapiolan toimitusjohtajalla Asko Salmisella on yli 25 vuoden työrupeama Tapiolan kiinteistötoiminnan johdossa. Hän on lisäksi toiminut rakennus- ja kiinteistöalan valtakunnallisissa koordinointi- ja johtotehtävissä jo 1980-luvulta alkaen. Hänellä on yhteiskunnallisesti merkittäviä luottamustehtäviä – mm. hän on toiminut Suomen Kiinteistöliitossa neuvottelukunnan puheenjohtajana sekä hallituksen puheenjohtajana. Nykyisin Salminen toimii mm. Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI:n hallituksen puheenjohtajana ja valtakunnallisen Kiinteistö- ja rakennusfoorumin neuvottelukunnan puheenjohtajana.

Katso kuva


Tiedotuspalvelut / Ulla Tujunen


Jaa