Tapiola-ryhmä edelläkävijä vastuullisen yritystoiminnan raportoinnissa

LEHDISTÖTIEDOTE
30.5.2007

Tapiola-ryhmä on julkistanut raportin vuoden 2006 vastuullisesta yritystoiminnasta. Raportti on Suomen ensimmäisiä viime lokakuussa julkaistun kansainvälisen suosituksen, ns. Global Repoting Initiative (GRI)- ohjeiston G3-version mukaisia. Global Reporting Initiative on kansainvälinen ohje yritysten ja organisaatioiden yhteiskuntavastuun raportointiin. Tapiolan julkaisema raportti on myös ulkopuolisen riippumattoman tahon, eli PriceWaterhouseCoopers Oy:n varmentama.

Vastuullisen yritystoiminnan raportti esittelee Tapiola-ryhmän vuoden 2006 taloudellisia, sosiaalisia ja ympäristöä koskevia vaikutuksia. Raportissa kerrotaan muun muassa Tapiolan alueellisista vaikutuksista ympäri Suomen, yhtiön korvaustoiminnasta, ylimmän johdon palkkatiedoista, henkilökunnan työtyytyväisyydestä sekä henkilöstöryhmien keskipalkoista sukupuolen ja iän mukaan vertailtuna. Tapiola-ryhmän yritysvastuuraportti 2006 on nimeltään ”Vastuussa asiakkaille”.

Tapiola-ryhmän yhteiskuntavastuukoordinaattorin Arja Suomen mukaan Tapiolan vastuullisen yritystoiminnan raportti on katsottu yltävän tasolle B+. ”Paras A-taso edellyttää vielä mm. raportoinnin syventämistä edelleen”, hän sanoo.

Tapiolan henkilökunnan määrä on kasvanut nopeasti

Tapiola on palkannut viimeksi kuluneen kymmenen vuoden aikana jatkuvasti uusia työntekijöitä noin sadan hengen vuosivauhtia. Vuoden 2006 aikana Tapiola päätti useista merkittävistä organisaatio- ja rakennemuutoksista. Samana vuonna Tapiolaan palkattiin kaikkiaan 256 uutta työntekijää lisää, joten vuoden lopussa Tapiolassa työskenteli 2 821 henkeä.

Toiminnan muutoksista huolimatta henkilöstön työhyvinvointi on säilynyt hyvänä. Vastuullisen yritystoiminnan raportin mukaan vuonna 2006 tehdyssä tutkimuksessa henkilöstö arvioi työhyvinvointiaan asteikolla 4-10, ja keskiarvo oli 8,2. Tilanne on säilynyt vuoden 2005 tasolla.

Yhteiskuntavastuun raportointi on johtamisen väline

Raportin tavoitteena on kertoa eri sidosryhmille läpinäkyvästi ja havainnollisesti Tapiolan toiminnasta sekä vaikutuksista. Raportin tarkoituksena on täydentää toimintakertomusta, joka raportoi Tapiolan taloudellisesta tuloksesta ja suorituskyvystä.

”Raportointi ei ole itsetarkoitus, vaan se käsitetään Tapiolassa johtamisen ja kehittämisen välineeksi”, Suomi sanoo. Vastuullisuus on keskeisesti mukana sisäisessä strategian viestinnän hankkeessa ja siihen kuuluvassa keskustelussa. Lisäksi asiaa käsitellään vuosisuunnittelun sekä tavoite- ja tuloskeskustelujen yhteydessä.

Yhtiöryhmän neljäs raportti on julkaistu toukokuussa suomeksi sekä painettuna että pdf-versiona osoitteessa www.tapiola.fi/yhteiskuntavastuu

Juhannuksen aikoihin julkaistaan myös englanninkielinen pdf-versio.

Lisätiedot:

Tapiola-ryhmä
Yhteiskuntavastuukoordinaattori
Arja Suomi
(09) 453 2382


Tiina Niemi/ Tiedotuspalvelut



Jaa