11.4.2006
ASIAKASTIEDOTE
Tapiola on solminut yhteistyösopimuksen Espoon modernin taiteen museon EMMAn kanssa. Tapiola on modernia taidetta esittelevän museon ensimmäinen pääyhteistyökumppani, ja sopimus on solmittu vuosiksi 2006 -2010. Tapiolan lisäksi museon kanssa tekee yhteistyötä maakaasuyhtiö Gasum Oy.
”Modernin taiteen taloudellinen tukeminen on osa Tapiolan yhteiskuntavastuuta. Haluamme antaa sekä yritys- että yksityisasiakkaillemme mahdollisuuden tutustua moderniin taiteeseen Espoon museon lisäksi tulevina vuosina myös muualla Suomessa. Tapiolan omaksi nimikkoprojektiksi valitsimme ns. kummitaiteilija -yhteistyön", kertoo Tapiola-ryhmän markkinointi- ja brändijohtaja Kaisu Holopainen.
Yhteistyön tavoitteena on etsiä tapoja, joilla yritykset ja taidemuseo voivat rikastuttaa toistensa ja yleisön elämää. EMMAn johtaja Markku Valkonen toteaa, että yritysyhteistyö tuo museolle lisäresursseja ja antaa hyvän mahdollisuuden puhutella uusia ihmisryhmiä.
”Yhteistyö on luonteva osa museon pyrkimystä tavoittaa mahdollisimman laaja ja monipuolinen yleisö”, Valkonen sanoo.
Näyttelytiloiltaan Suomen suurin taidemuseo
Emmasta tulee näyttelytiloiltaan Suomen suurin taidemuseo, kun se lokakuussa avaa ovensa. Yli 5.000 neliön näyttelytiloja viimeistellään parhaillaan Tapiolan WeeGee-talossa.
Museon perustana oleva Saastamoisen säätiön kokoelma antaa läpileikkauksen suomalaisesta modernista taiteesta ja esittelee sen kärkinimiä. Kokoelmaa täydentävät korkeatasoiset vaihtuvat näyttelyt, joissa esitellään sekä ulkomaisten että kotimaisten taitelijoiden töitä.
Avajaiset syksyllä
Avajaisvuoden näyttelyohjelma julkistetaan syyskuussa. Espoon modernin taiteen museo ei pelkästään esittele taidetta, museo-opetus tarjoaa innostavia oivalluksia ja elämyksiä kaikenikäisille opastusten, työpajojen ja muun toiminnan kautta.
Peruskorjauksen läpikäyneestä WeeGee-talosta, entisestä Weilin & Göösin painotalosta, tulee Espoon kulttuurin keskus. Sinne sijoittuvat myös Espoon kaupunginmuseo, Suomen kellomuseo, Helinä Rautavaaran etnografinen museo ja Leikkilinna, Suomen lelumuseo.
Lisätietoja:
Markkinointi- ja brändijohtaja Kaisu Holopainen, Tapiola, puh. 09 - 453 2818
Tiedotuspalvelut/Tuula Laru