10.11.2004
Pääomamarkkinoiden viime vuosien kehityksen myötä toimintatavat suomalaisessa vahinkovakuutustoiminnassa ovat muuttuneet radikaalisti pääomasijoittajia suosiviksi. Tämän kehityksen oikeutusta on perusteltu osakkeenomistajien riskinkannolla.
”Tällaisen argumentin käyttö perusteluna osingoille, jotka vuosittain ylittävät moninkertaisesti koko maksetun osakepääoman määrän, kertoo järkyttävällä tavalla tilanteesta, johon suomalaisissa pörssissä noteeratuissa vakuutusyhtiöissä on ajauduttu. Se kertoo myös siitä, kuinka vähän vakuutustoiminnan luonteesta ao. yhtiöiden johdossa tänä päivänä välitetään”, pääjohtaja Asmo Kalpala sanoo.
Vakuutustoiminnalla on oma erikoisluonteensa
Vakuutustoiminnan luonne on sellainen, että vakuutuksenottajat jakavat keskenään riskin. Sitä varten kerätään etukäteen vakuutusmaksuja, jotka sijoitetaan sijoitusmarkkinoille tuottamaan tuloja, jotta aikanaan sattuvat vahingot voidaan korvata.
Sijoitustoiminnan tuotot vaikuttavat vakuutusmaksujen suuruuteen. Osakepääoman merkitys vakuutustoiminnan riskinkannossa on hyvin marginaalinen. Tässä alan luonne poikkeaa monista muista toimialoista.
Vielä enemmän se poikkeaa siinä, että lakisääteinen työeläkevakuutus mukaan lukien koko vakuutusalan maksutulovolyymista Suomessa lähes 2/3 muodostuu lakisääteisistä vakuutuksista eli vakuutuksista, jotka asiakkaan on pakko ottaa. Lakisääteinen liikenne- ja tapaturmavakuutus muodostavat suomalaisen vahinkovakuutuksen maksutulosta noin 40 %, mutta niiden vastuiden katteena oleva sijoitusomaisuus yli 60 % vahinkovakuutuksen koko sijoitusomaisuudesta.
Kohtuullisuusperiaatteen tarkoituksena on estää epäoikeudenmukainen voitonjako
Eri maissa vakuutuksenottajien ja vakuutettujen etuja on pyritty suojaamaan ns. kohtuullisuusperiaatteella. Sen ajatuksena on estää epäoikeudenmukainen voitonjako. ”Jostain syystä Suomessa tämän säännöstön sisältö on jäänyt niin epämääräiseksi, ettei se anna juuri mitään perustetta puuttua vakuutusyhtiön sijoitustoiminnasta syntyvien tuottojen jakoon eri osapuolten välillä. Osakeyhtiölaki sitä vastoin antaa osakkeenomistajalle suvereenin oikeuden päättää voitonjaosta riippumatta oman panoksen suuruudesta”, Kalpala sanoo.
”Suomessa, jossa vakuutusmarkkinoiden keskittymisaste on maailman korkeimpia eikä markkinoiden luoma kontrolli siten toimi riittävästi, kohtuullisuuden sisältö lakisääteisissä vakuutuksissa tulisi määrittää hyvin tarkkaan”, Kalpala huomauttaa.
”Aivan välttämättömäksi täsmennyksen tekee viimeistään se, että ns. yhteisvastuun kautta vahinkovakuutusyhtiöiden suurimmat yritysasiakkaat sekä kilpailevien vakuutusyhtiöiden asiakkaat kantavat lakisääteisiin vahinkovakuutuksiin liittyviä jälkimaksuvelvoitteita yhtiön kriisitilanteessa.”
”Lakisääteisessä työeläkevakuutuksessa pääomasijoittajan voitonjako on rajattu asianmukaisesti. Henkivakuutuksissa, joissa asiakkaan sitoumukset ovat huomattavan pitkäaikaisia, tulisi niin ikään pohtia huolellisesti kohtuullisuusperiaatteen toimivuutta sen nykyisessä muodossa.”
Mitä, jos ei nykyaikaisteta?
”Jollei kohtuusperiaatetta määritetä nykyaikaa paremmin vastaavaksi, on vaara, että osakeyhtiömuotoiset vakuutusyhtiöt jäävät pysyvästi ”osinkoautomaateiksi”, joissa sijoitustoiminnan onnistumiset päätyvät osakkeenomistajien hyväksi, mutta epäonnistumisista vastaavat vakuutuksenottajat korkeampina vakuutusmaksuina”, Kalpala muistuttaa.